Vierailevia Säpeluentoja syyskuussa 2021

Wellamo-opistoon kutsuttiin tämän syksyn aluksi kaksi asiantuntijaa luotsaamaan musiikinopettajia luoviin metodeihin. Aluksi pianonsoitonopettaja Tiina Kukkula Iin kansalaisopistosta kertoi sävellyspedagogiikasta soitinopetuksessa ja sitten viikkoa myöhemmin säveltäjä Sanna Ahvenjärvi (Jokilaaksojen musiikkiopisto) laajensi luovaa näkökulmaa ryhmäopetukseen ja ylipäänsä luovuuden herättelyyn.

 

Luennot järjestettiin etäyhteydellä soveltaen zoom-ohjelmaa. Tämä mahdollisti hyvin sen, että luennoitsijat olivat kotonaan Oulussa ja me Wellamon opettajat Päijät-Hämeessä. Luennoitsijat jakoivat kokemuksiaan ja höystivät esityksiään lukuisilla kuvilla, ääninäytteillä, videoilla sekä myös osallistujia aktivoivilla harjoituksilla.  Jälkimmäiseen luentoon osallistui myös muualta Suomesta opettajia. Kaikkiaan tavoitettiin parisenkymmentä eri opettajaa kahdella luennolla. Opettajat esittivät kysymyksiä ja kommentteja ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä esitysten antiin. Luennot myös nauhoitettiin ja Wellamo-opiston opettajat pääsevät kertaamaan luennot extranetistä.

 

Minulla oli tilaisuus osallistua valtakunnalliseen Säpe-koulutukseen (sävellyspedagogiikka) pari vuotta sitten. Hakeuduin silloin Sanna Ahvenjärven ryhmään ja sen kokemuksen myötä olin samantien jakamassa tietoa säpe-koulutuksen sisällöistä myös Wellamo-opiston opettajille. Seuraavana vuonna vastaavaan koulutukseen osalllistui meiltä ainakin viisi opettajaa. Harmi, että koronaepidemia vaikeutti toteuttamista. Tällä hetkellä vastaavia koulutuksia ei ole menossa.

 

Säpe-koulutus oli monipuolista ja siinä tutustui moniin eri kouluttajiin ja kollegoihin eri puolilta Suomea. Toimintaa ohjasi innostus, uteliaisuus ja yhteisöllisyys. Sannan ryhmä ryhtyi heti itse säveltämään sekä soittamaan ja improvisoimaan keskenään sekä vaihtamaan ja jakamaan kokemuksiaan säveltämisen opettamisesta. Tämä oli ehkä merkittävin säpen anti, mutta myös monet muut vinkit ja kokemukset muilta säpe-kouluttajilta olivat antoisia. Tiina Kukkula kuului Sannan ryhmään ja on sittemmin soveltanut menestyksellisesti piano-oppilaidensa kanssa säveltämistä ja improvisointia. Tiinan sivusto www.savellyttaminen.fi sisältää oppilaille tarkoitettuja sävellysharjoitteita. Kannattaa tutustua tähän sivustoon ja rohkaistua kokeilemaan niitä myös omien oppilaiden kanssa. Luovien metodien tärkein ominaisuus on kuitenkin se että niitä voivat keksiä sekä opettaja että oppilas itse.

 

Tämän syksyn luennot olivat siis jatkumoa Säpe-koulutukseen. Sanna Ahvenjärvi kuuluu suomalaisten säveltäjien ryhmään joka tuottaa oppaita sävellyspedagogiikkaan (esim. www.opus1.fi) ja toteuttaa sävellysprojekteja oppilaitoksissa. Säveltäminen on noussut aivan uudella tavalla keskiöön niin koulujen kuin musiikkioppilaitostenkin uusissa opetussuunnitelmissa. Myös tällä saralla säveltäjät ovat olleet aktiivisia ja saaneet luovat metodit koskemaan kaikkia oppilaita.

 

Luennot on pidetty, mutta miten tästä eteenpäin? Miten saada innostus käytännön tasolla siirrettyä opettajiin, rohkaista heitä aloittamaan oppilaiden kanssa pienestä pitäen luova suhtautuminen musiikkiin? Miten luoda käytäntöjä oppilaitokseen, jotta nämä oppilaiden sävellykset ja improvisaatiot saadaan myös esille ja opetus vakiintumaan? Ehkä nykytekniikka tulee avuksi: äänitteistä ja videoista on kätevää laatia sivustoja, joissa oppilaiden sävellyksiä voidaan esitellä. Wellamo-opistossa on jo kokeiltu mm. animaatioiden säveltämistä ipadien avulla.

 

Minusta oppilaiden sävellyttämisessä on kyse metodista, joka voi läpäistä minkä tahansa musiikinopetuksen eikä sitä tarvitse jättää säveltäjille, koska jokainen opettaja on siihen kykenevä. Itse olen kokenut aikoinaan, että vasta kun musiikki alkoi ensimmäisten improvisaatioiden ja sävellysyritysten kautta yhtäkkiä todella kiinnostaa, muuttui koko suhtautuminen myös muiden tekemään musiikkiin. Samalla myös musiikin kuunteleminen muuttui passiivisesta aktiiviseksi ja koko musiikin tekemiseen syttyi motivaatio – myös instrumentin tekniikan harjoittelemiseen. Tätä kokemusta kuvittelisin myös nuorten aloittelevien soittajien hakevan ja luulen että opettaja voisi toimia motivaation sytyttäjänä. Kun sisäinen halu musiikkiin syntyy, oppilas haluaa soittaa vapaaehtoisesti. Luova metodi, sävellyttäminen on tässä mielessä väline oman musiikkisuhteen syntymiselle, eikä silloin tärkeintä ole tehdä oppilaasta ammattisäveltäjää. Jos oppilaalla sitten on selvästi lahjakkuutta ja paloa omien sävellysten tekoon enemmänkin, on opettajan paras ohjata hänet varsinaisiin sävellysopintoihin. Siinä vaiheessa tarvitaan jo ammattimaista sävellyksen ohjausta. Onneksi Suomessa alkaa nykyään löytyä opinpolkuja ja mahdollisuuksia myös nuorille sävellyslahjakkuuksille. Koen kuitenkin, että vielä tärkeämpää olisi antaa kaikille musiikinopiskelijoille mahdollisuus kokea ja kokeilla säveltämistä – yhdessä ja yksin.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä