Muistio 20.2.2025
Läsnä: Soile Kukkonen (pj.), Maija Jääskeläinen, Juha Damskägg, Helena Myllymäki, Tiina Riihinen (siht.), Päivi Ikkala, Virva Jukarainen, Susanna Laakkonen, Ilkka Majuri (Teams), Marianne Maksniemi (Teams) Olli Romppanen (Teams), Virpi Merikallio
1. Lastensuojelun tilanne
Lastensuojelun tilanne siirrettiin aikataulusyistä ensimmäisenä käsiteltäväksi. Marianne Maksniemi kertoi, että yhden sosiaalityöntekijän vajaus on saatu helmikuun alussa täytettyä eli tilanne on poikkeuksellisen hyvä kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Keväällä on vaihtuvuutta, mutta näyttää siltä, että maaliskuun loppuun asti ainakin mennään täydellä mitoituksella. Siirtymäajat ovat 2-4 viikkoa ja asiakasmitoitukset eivät ole ylittyneet. Jämsässä kirjavaa asiakaspintaa. Yhteistyö varhaisen tuen palvelujen kanssa on sujuvaa.
Marianne esitti idean koko läntisen alueen (Jämsä-Keuruu-Petäjävesi-Multia-Uurainen) oppilashuollon, koulun ja sosiaalityön yhteistyöpalaverista (ainakin kertaluontoinen kokeilu) syksyllä 2025. Keskusteltiin, että laajemmalle yhteistyölle on tarve eli mukaan laajempaan yhteistyöhön lähdetään mielellään.
Mariannella on pääsyoikeus avohuollon ja kiireellisen sijoituksen tilastoihin, sijaishuollon tilastojen tiedustelut sijaishuollon johtavien sosiaalityöntekijöiden kautta (Riikka Huusko, Salla Tolppila, Ronja Strandman, esihenkilö Piritta Huttunen).
2. Ajankohtaiset asiat
Jämsän peruskouluissa vietetään rasismin vastaista viikkoa 17.-21.3. Rasisminvastaisella viikolla pidetään 20.3. klo 17.30 alkaen Vitikkala-salissa perusopetuksen yhteinen vanhempainilta ääriajattelun ja rasismin vastaisen työn teemalla. Ilta striimataan. Mukana myös poliisin (rikoskomisario Markus Antila) ja lastensuojelun (Marianne Maksniemi) edustus.
Keskusteltiin lausuntokäytänteistä liittyen oppilaan koulupäivän/viikon lyhentämiseen terveydellisistä syistä. Tilapäinen vapauttaminen on aina oppilaan oikeuksiin puuttuva toimenpide, jota käytettävä harkiten.
Keskusteltiin, onko erillinen lausunto vielä tarpeen, jos asiaa on käsitelty opiskeluhuollon monialaisessa tiimissä. Asiasta keskustellaan koulunjohtajien kokouksessa. Lääkärinlausuntoa ei lain mukaan vaadita. Nuorten mtp-tiimissä psykologit ja sairaanhoitajat edelleen kirjoittavat tarpeen mukaan lausuntoja täydentäväksi kannanotoksi (mt-työn näkökulmasta) oppilashuollon lausunnolle. Lain muuttuessa 1.8.2025 alkaen tilapäistä vapauttamista voidaan käyttää max. 4kk.
Maija Jääskeläinen kertoi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen terveisiä. Yhteistyötapaaminen 25.3. klo 13 -15.30 sairaalan auditorio Välkyssä. Osallistujamäärät Maijalle 14.3. mennessä. Aiheena mm. 5-vuotisarviointiasiat, perhekeskusasioita, neuvolayhteistyö, esiopetuksen tuen uudistus, opinnäytetyön esittely esiopetuksen ja kuraattorin yhteistyöstä.
Susanna Laakkonen kertoi, että opiskeluterveydenhuollossa käyttöönotettu nuorten navi on otettu nuorten keskuudessa hyvin vastaan. Lievästi oireilevia saadaan tätä kautta tavoitettua.
Perusopetuksessa ilmiöinä näkyvät mm. syömishäiriöt ja koulupoissaolot. Koulupoissaoloihin tulossa syksyllä 2025 Wilma Noti, automaattinen poissaoloista ilmoittamisen järjestelmä.
2. Opiskeluhuoltopalvelujen tilanne Jämsän osalta
Jämsänjoen ja Jämsänkosken yhtenäiskouluissa sekä lukioissa ei koululääkäriä tammikuussa 2025, ostopalvelulääkäri palkattu yksilötyöhön helmi-maaliskuun ajaksi ja ostopalvelulääkärinä jatkuu tämän jälkeen tarpeen mukaan huhti-toukokuussa.
Koulupsykologitilanteessa ei muutosta; Paunu, Jämsänkosken yhtenäiskoulu, Koskenpään koulu, Kuoreveden koulu sekä Länkipohjan koulu ovat ilman koulupsykologia. Yksittäisiä tutkimuksia tehdään ostopalveluna. Virva Jukarainen kertoi ostopalveluprosessin etenevän seuraavasti: Koulu konsultoi ensin kuraattoria ja terveydenhuoltajaa, jotka sitten konsultoivat Virvaa ja Virvan kautta menee konsultaatioiden perusteella pyyntö ostopalvelupsykologille. Palautepalaveri kuuluu ostopalvelun hintaan.
Esiopetuksesta tulee paljon tutkimuspyyntöjä, joita joudutaan rajaamaan.
Keskusteltiin psykologivajeen kuormittavan mm. kuraattoreita ja terveydenhoitajia. Hyvinvointialueella tehty paljon työtä tilanteen parantamiseksi: mm. iso some-markkinointikampanja, yliopistoyhteistyö, psykologien keskinäinen vertaistuki, palkkaneuvottelut jne.
Kouluterveydenhoitajien ja kuraattorien tilanteessa ei muutoksia. Koululääkärirekrytointi on käynnissä, mutta hakemuksia virkaan ei ole vielä tullut.
4.OPA -tiedonkeruun keskeiset tulokset
Virva Jukarainen kertoi OPA-tiedonkeruun (Opiskeluhuoltopalvelujen seuranta -kysely) vuoden 2024 keskeisimmistä tuloksista ja käytiin samalla keskustelua Jämsän tilanteeseen peilaten.
Keski-Suomen hyvinvointialueen vastausprosentti oli 68, vastaajat terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja ja lääkäreitä.
Yhteistyön lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kanssa koettiin yleisesti heikentyneen.
Yhteisöllisen opiskeluhuollon yhteistyö säilynyt pääosin ennallaan, mutta psykologi- ja lääkäripula haastavat aluetta - joudutaan osin turvautumaan ostopalveluihin.
Lasten ja nuorten tuen tarpeet ovat edelleen kasvussa ja yksilötyölle on suuri tarve (mt-ongelmat, tarkkaavushäiriöt, runsaat poissaolot). Yhteisölliseen työhön käytetty aikaosuus pysynyt pääosin samana vuoden 2022 tuloksiin verrattuna.
Valtakunnallisesti 10-20 % perusopetuksessa toimivien lääkäreiden asiakastyöajasta käytetty tarkkaavuushäiriöiden selvittelyyn ja hoitoon. Pohdittiin, että Jämsässä tähän käytetään ehkä enemmänkin aikaa.
Mielenterveysongelmiin käytetty asiakastyöaikaosuus kasvanut lääkäreillä, kuraattoreilla ja psykologeilla. Puolet vastaajista ilmoitti saaneensa koulutuksen väh. yhden masennuksen tai ahdistuksen hoitoon tarkoitetun menetelmän käyttöön (yleisimmin IPC). Keskusteltiin, että työntekijöillä on käytännössä aikaa vetää 1-2 kokonaista IPC-prosessia vuodessa, mutta moni työntekijä hyödyntää mallia, vaikka ei koko prosessia vetäisikään.
Koulupoissaolojen suhteen auttamismahdollisuuksien kokemukset eivät kovin hyvät; vajaa puolet vastaajista arvioinut auttamismahdollisuutensa poissaoloissa hyviksi.
Monialaisen työn yksilökohtaisessa opiskeluhuollossa todettiin Jämsässä toimivan hyvin.
OPA-tuloksista lisätietoja:
- Yhteinen työ opiskelijoiden tueksi jatkuu hyvinvointialueilla
- Opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisten näkemyksiä työn muutoksista sote-uudistuksessa – OPA 2024 -tuloksia
- Opiskeluhuoltopalvelut edelleen tiivis osa koulujen ja oppilaitosten arkea - THL
- Opiskeluhuoltopalvelujen seuranta - THL
5. Move -tulokset
Tiina Riihinen esitteli Jämsän vuoden 2024 fyysisen toimintakyvyn Move!-mittausten päätuloksia. Fyysisen toimintakyvyn kokonaistulosten osalta (5. ja 8. -luokkalaiset, tytöt ja pojat yhteensä) n. 41 % jämsäläisoppilaista sijoittuu heikon fyysisen toimintakyvyn tulosluokkaan. Tilanne parantunut hieman vuoden 2023 tilanteeseen verrattuna, jolloin heikon toimintakyvyn oppilaiden osuus oli n. 46 %. 8-luokkalaisten tyttöjen heikko toimintakyky herättää erityistä huolta. Yhteenveto tuloksista löytyy sivistyslautakunnan 30.1.2025 kokouksen pöytäkirjasta: Dynasty tietopalvelu : Jämsän kaupunki Käytiin keskustelua tuloksista sekä jämsäläisnuorten kokemuksista liikkumiseen innostavista ja liikkumista haittaavista tekijöistä.
6. Muut asiat
- Seuraava kouluterveyskysely on keväällä 2025 (4.-5. ja 8-9. lk:t sekä 2. asteen opiskelijat), tulokset tulevat syksyllä.
- TEA-tiedonkeruu on peruskouluissa syksyllä 2025; 2. asteen TEA-tulokset päivittyvät verkkopalveluun keväällä 2025. 2. asteen TEAtulokset käsitellään joko toukokuun kokouksessa, jos ovat silloin jo saatavilla tai syksyllä 2025.
- Seuraava kokous to 8.5. klo 14.15-15.45