Tehtävä 2.1.1. Siementen kylväminen

Kasvien suvullinen lisääminen eli kasvien lisääminen siemenistä.

Siemen tarvitsee itääkseen kosteutta, ilmaa ja lämpöä. Jotkut siemenet tarvitsevat myös valoa, jotkut itävät pimeässä.

Suurin osa yksivuotisista kasveista ja nopeasti itävät monivuotiset perennat voidaan kylvää suoraan kasvupaikalle. Kylvön voi aloittaa keväällä kun maa on sulanut, hieman lämmennyt ja kuivahtanut. Rikkaruohot poistetaan, samoin monivuotisten rikkakasvien juuret ja maa tasoitetaan. Vaot tehdään sopivin välein. Isot siemenet kylvetään yksitellen ja pienet hajakylvönä. Vaikka esim. kukkaniityllä kasvit saavat kasvaa sekaisin, kannattaa siemenet kylvää vakoihin, jotta halutut taimet on helppo erottaa rikkakasveista ja niille on helppo antaa tarvittava alkuhoito.

Jotkut yksivuotiset ja useat monivuotiset kasvit on hyvä esikasvattaa lämpimissä sisätiloissa. Ikkunalauta, kasvihuone tai kasvilava sopivat esikasvatuspaikaksi. Kun yksivuotiset kukat esikasvatetaan, ne kukkivat aikaisemmin. Monivuotisten kasvien pikkutaimet puolestaan jäävät helposti isojen kasvien jalkoihin, ellei niitä ole esikasvatettu selviämään kilpailussa kasvutilasta.

Tarvikkeet:

Siemeniä, kylvöastioita, kasvualusta

  • Siemenet voi kerätä yksi- tai monivuotisista pihakasveista tai torituotteista (etenkin syötävillä kasveilla, kuten herneellä tai pavuilla). Vinkkejä helpoista siemenlisättävistä löytyy sivupalkista. Talviaikaan voi käyttää esimerkiksi erilaisista hedelmistä, kuten granaattiomenasta, passionhedelmästä, avokadosta ja sitruksista saatavia siemeniä. Oppilaiden on tärkeää nähdä mistä siemenet tulevat, mieluiten niin, että he itse löytävät ja tunnistavat siemenet elävästä kasvista tai kasvinosasta.
  • Kylvöastioissa kannattaa suosia kierrätysmateriaaleja. Kylvöjä voi tehdä itse koristeltuihin maitotölkkeihin, viilipurkkeihin, vessapaperirullien hylsyihin tai vaikkapa tyhjään kananmunankuoreen.



Ohjeet:

  • Valmistellaan kasvualusta: Käytössä voi olla valmista pussimultaa tai sekoituksessa voi käyttää vaikkapa oppilaitoksen oman kompostin/matokompostin tuotosta. Hyvässä kasvualustaseoksessa on kompostimultaa, turvetta ja hienoa hiekkaa. Kasvualusta sekoitetaan, jos tarpeen, ja kastellaan niin kosteaksi, että kun multaa puristaa kourassa, sieltä irtoaa muutama vesipisara. Kostutettu kasvualusta jaetaan kylvöastioihin ja tiivistetään kevyesti.
  • Kylvö: Siemenet kylvetään joko kasvualustan pinnalle, tai niille voi tehdä reiät vaikkapa lyijykynän terävällä päällä. Jokaiselle taimelle on jätettävä kasvutilaa, joten jo kylvövaiheessa jokainen siemen kannattaa kylvää erikseen. Siemenet peitetään niiden koon mukaisesti – suuret upotetaan hieman syvemmälle, pienet voi jättää kasvualustan pintaan. Kannattaa tarkistaa, itääkö siemen valossa vai pimeässä! Kylvön jälkeen kostutetaan kylvöksen pinta vielä sumupullolla suihkuttamalla. Muistetaan laittaa kylvöksiin nimilaput, joissa lukee kylvetyn kasvin nimi ja kylvöpäivä, haluttaessa myös kylväjän omat nimikirjaimet tai jokin muu tunniste.
  • Suojaus: Kylvöksen päälle asetellaan rei’itetty muovi. Astiaa ei saa jättää suoraan auringonvaloon. Jatkossa kylvöstä kastellaan vain tarvittaessa ja silloinkin varovasti, jotta siemenet eivät joudu liian syvälle tai ala homehtua. Muovi poistetaan heti kun siemenet ovat taimettuneet eli nousseet pintaan ja astia tuodaan valoon. Pikkutaimet eivät kuitenkaan pidä suorasta paahteesta.
  • Jatkokasvatus: Jos kasvualusta on ollut lannoittamatonta, lannoituksen voi aloittaa kun taimet ovat juurtuneet ja hyvässä kasvussa. Kun juuret ovat kasvaneet kasvualustan läpi eli näkyvät kun multapaakkua hiukan nostaa pois kasvatusastiasta, on taimet aika ruukuttaa isompiin kasvatusastioihin tai siirtää ulos kasvimaalle.