Sara Virolainen
Lumo -22
Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?
Lähes aina, kun olen kotona tai ajan autoa, radio on päällä, joten kuulen uutisia sieltä. Perheessäni seurataan uutisia ahkerasti, joten monet yhteiskunnalliset asiat kuulen sieltä suunnasta. Somessa usein vastaan tulee joitain uutislinkkejä, joita avaan, jos ne vaikuttavat mielenkiintoisilta tai tärkeiltä.
Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?
Käytän Instagramia ja Facebookia, mutta en itse niissä juurikaan vaikuta. Lähinnä siis vaikuttamiseni perustuu keskusteluihin kavereiden ja perheen kanssa.
Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?
Luokassa tapahtuvat keskustelut ovat hyviä, sillä näin myös oppilaat saavat tietää yhteiskunnallisista asioista, joista eivät välttämättä vielä tienneet. Oppilaille on hyvä opettaa, kuinka somessa voidaan vaikuttaa tehokkaasti ja rakentavasti.
Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
Tällä hetkellä pinnalla ovat esimerkiksi Ukrainan tilanne, Suomen liittyminen Natoon ja erilaiset sovittelut (esim. kaupan ala).
Miten lähestyisit näitä asioita oppilaiden kanssa?
Oppilaiden kanssa heidän ikätasolleen sopiva keskustelu antaa mahdollisuuden molemminpuoliseen vuorovaikutukseen. Lisäksi Helsingin Sanomien Lasten uutisissa asioita selitetään hyvin ja selvästi.
Millaisia kiinnostavia yhteistyötahoja havaitset ympärilläsi, joita voisit hyödyntää opetuksessa?
Koulun tai kunnan kirjasto, paikallislehdet, kunnan henkilöstö (kunnanjohtaja/pormestari, hallitus ja valtuusto) sekä muut paikalliset vaikuttajat.
Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
Yhteiskuntaoppia opetetaan, jotta oppilaat saavat tietää, kuinka yhteiskunta toimii. Esimerkiksi eri vaaleista, hallinnoista, yrittäjyydestä ja näin ollen vaikutusmahdollisuuksista saadaan tietoa yhteikuntaopin tunneilla.
Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?
9.-luokkalaiset ovat jo aika "vanhoja", kun nykyään digitalisaation takia yhteiskunnalliset asiat ovat entistä nuorempien saavutettavissa. Yhteiskuntaopin opiskelu alkaa jo alakoulussa, jotta lapset ja nuoret olisivat valmiimpia kohtaamaan ja ymmärtämään asioita, joita päivittäin kohtaavat.
Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
Erilaiset projektit ja ryhmätyöt, joissa oppilaat saavat itse selvittää erilaisista ikätasolle sopivista tietolähteistä aiheesta.
Keskustelut yhdessä luokan kanssa hyödyntäen esimerkiksi juuri HS:n Lasten uutisia aiheen alustuksessa.
Käytännössä toteutettava opetus, kuten äänestykset tai vaikkapa vierailu eduskuntaan.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.