Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat Saarijärvellä
Saarijärvellä yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään esiopetusyhteisön ja ryhmien hyvinvointia. Lisäksi huolehditaan esiopetusympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Esiopetuksessa lapsilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Siihen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Yhteisöllisyyttä tuetaan edistämällä lapsen ja huoltajan osallisuutta esiopetusyhteisön hyvinvoinnin kehittämisessä. Osallisuutta lisäävät toimintatavat edesauttavat myös ongelmien ennalta ehkäisyä, niiden varhaista tunnistamista ja tarvittavan tuen järjestämistä.
Saarijärven esiopetuksen yhteisöllinen, monialainen Varhaisen tuen-oppilashuoltoryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Ryhmässä on mukana varhaiskasvatusjohtaja, päivähoidon tai päiväkodin johtaja, psykologi ja puheterapeutti terveyskeskuksesta, koulukuraattori, perheneuvolan psykologi, perhetyön- ja lastensuojelun työntekijä, erityislastentarhanopettaja sekä tarpeen mukaan muita asiantuntijoita. Ryhmän kutsuu kokoon ja puheenjohtajana toimii kiertävä erityislastentarhanopettaja. Oppilashuoltoryhmässä keskustellaan kasvattajayhteisön ja lasten hyvinvoinnista. Saarijärvellä esiopetuksen oppilashuollon kokonaisvastuu on varhaiskasvatusjohtajalla ja päiväkodin sekä päivähoidon johtajilla.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin