Kybersodankäynti tai kyberterrorismi ovat esimerkkejä kyberuhista, jotka tuovat uhan konkreettisemmaksi tavallisille ihmisille. Tällöin valtioita vastaan toimivat tahot voivat pyrkiä saavuttamaan todelliset kohteensa vaikuttamalla välillisesti esimerkiksi kansalaisten elinolosuhteisiin ja toimintojen saatavuuteen tai kansalaisten asenteisiin ja ajatteluun.

Kyberuhilla voi näin ollen olla kansallisella tasolla vaikutusta yhteiskunnan toimivuuden kautta myös ihmisten mieliin. Järjestelmiin, laitteisiin tai toimintoihin tehtävät iskut kasvattavat epäluottamusta ja epätietoisuutta. Kansalaisten luottamus yhteiskuntaa ja sen keskeisiä toimijoita kohtaan on merkittävä arvo nyky-yhteiskunnassamme. Voimme luottaa esimerkiksi yhteiskunnan palveluiden saatavuuteen ja asioiden toimivuuteen sekä valtionhallinnon, viranomaisten ja puolustusvoimien kykyyn täyttää niille laissa asetetut tehtävät. Kyberiskut pyrkivät heikentämään tätä luottamusta.

Tässä yhteydessä puhutaan myös henkisestä kriisinsietokyvystä. Mikäli kriisi iskee yhteiskuntaamme vahvasti, on tärkeää, että

• yksilöiden harkinta- ja toimintakyky säilyy
• vahingot kyetään rajoittamaan
• lisävahingot kyetään ennaltaehkäisemään sekä
• palautumistoimenpiteet ja toipuminen kyetään aloittamaan välittömästi.

Mikäli henkinen kriisinsietoaste on matala, viivästyy vastatoimenpiteiden ja palautumisen alkaminen merkittävästi, koska toimenpiteiden vaatimia taitoja ja muita resursseja ei välttämättä löydy tai niitä ei ole harjoiteltu. Epätietoisuuden aiheuttama pelko ja järkytys voivat myös hidastaa tai estää yksilöitä toimimasta ennaltasuunnitellun toimintatavan mukaisesti. Vahinkojen kustannukset ja käytännön seuraukset voivat tyypillisesti vielä kasvaa tässä vaiheessa, mikäli nopeaa toipumista ei kyetä käynnistämään.

Ennakoinnilla, koulutuksella, tiedotuksella, varautumisella ja harjoittelulla kyetään vahvistamaan myös henkistä kriisinsietokykyä.