Muita tietolähteitä
- Elossa olevilta sukulaisilta tiedusteleminen on hyvin yksinkertainen ja siksi suositeltava tapa hankkia tietoja. Tiedustelussa voi käyttää esimerkiksi SukuJutut-ohjelman käyttöoppaan sivulla 60 esitetyn tapaista kyselylomaketta.
- Lapuan (1999-2000, 2007-2008) ja Alahärmän-Kauhavan-Ylihärmän alueen (1997, 2006-2007) talokirjoista saa varsin tuoretta ja käyttökelpoista tietoa seudulla asuneista.
- Tietoja voi löytyä Kansaneläkelaitoksen henkilökorttiarkistosta, jos etsittävä henkilö on kuollut sopivaan aikaan noin 1940-1950-luvulla. Nopeimmin haku käy Googlen avulla: digihakemisto "sukunimi etunimi" paikkakunta (Digihakemistossa on luetteloituina paljon muitakin asiakirjoja, mutta yleensä esimerkin mukainen haku johtaa suoraan mainittuun Kelan arkistoon.)
- Sodissa menehtyneitä voi etsiä Suomen sotasurmat 1914-1922 -nimitiedostosta ja Kansallisarkiston Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokannasta.
- Kansalliskirjaston digitaalisesta sanomalehtiarkistosta voi hakea henkilönnimillä tai muuten sanahaulla osumia vuosien 1771-1929 sanomalehdistä.
- Kirjastoista saattaa löytää puhelinluetteloita. Myös vapaakappalekokoelmat kannattaa huomioida.
- Yhdysvaltoihin muuttaneista tai siellä asuneista saa FamilySearchin lähdehaulla tietoa jopa nykypäivään asti.