Sonntag/Sunnuntai 22.4.2007

Sunnuntai 22.4.2007 Elina Sakkara

Jatkoimme tänään workshopeissa työskentelyä ja saimme ne myös valmiiksi. Olin ainut suomalainen omassa workshopissani, mutta se ei haitannut. Sain työt hyvin tehtyä ja oma työryhmäni oli hyvissä ajoin valmis.

Sillä aikaa kun toiset menivät Marina di Ravenna -rannalle pelaamaan, me saimme osallistua kastajaisiin. Italialainen Angelica oli pääsemässä kummiksi, joten meidät oli myös kutsuttu katoliseen kastajaistilaisuuteen. Yllätyin kuinka suuri suku italialais-perheillä voi olla. Menimme melko pieneen kauniiseen kirkkoon koko suvun kanssa -kirkko oli siis aivan täynnä. Tilaisuus oli kaunis ja aika harras verrattuna suomalaisiin kastajaisiin. Kastajaisseremoniaan ei myöskään kuulunut lauluja tai virsiä. Kirkollisten toimitusten jälkeen menimme ravintolaan syömään. Söimme joitain suolaisia pasteijoita yms. ja jälkiruoaksi oli aivan uskomattoman iso kakku. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan hyvin iloinen. Näin tutustuimme vähän eritavalla italialaiseen kulttuuriin.

Elina Sakkara

Lue Elinan koko matkakertomus!