Suomen tiedetään olleen ruotsalaisten ja venäläisten keskushallintojen alamaisena ja geopoliittisen kamppailun kohteena ainakin 1100-luvulta asti, ja Ruotsi ja Venäjä taas vastaavasti katolisen ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiireissä. Asiakirjat laadittiin keskushallinnon tarpeisiin sen määräämällä kielellä. Tärkein virkakieli 1880-luvulle saakka oli ruotsi. Myös latinaa ja venäjää käytettiin. 1840-luvulla voimistuneen suomalaisuusaatteen myötä ja Venäjän keisari Aleksanteri II:n strategisella päätöksellä suomi kuitenkin sai viimein tasavertaisen aseman virkakielenä ruotsin rinnalla.

Pappienkin velvollisuus oli siis pitää valtaosin suomenkielisestä väestöstä kirjaa ruotsiksi. Suomenkielinen väestö käytti tietenkin suomenkielisiä nimiä keskenään. Kirjanpitäjän täytyi muuntaa nimet ruotsin kielelle ja sopeuttaa nimeämiskulttuuria muutenkin vastaamaan ruotsalaista tapaa. Riippuu toki yksilön suhteesta viralliseen poliittiseen järjestelmään, minkä nimimuodon hän kokee omimmakseen, mutta epäilyksettä suomenkieliset nimimuodot olivat puhekielessä käytetyimpiä.

Syntymän yhteydessä annettavat henkilökohtaiset etunimet ovat varmasti yleisin tapa ihmisten yksilöimiseen. Laajemmissa ihmisryhmissä tarvitaan kuitenkin erilaisia lisänimiä täsmentämään tarkoitettu henkilö. Tarkoitetta voidaan täsmentää esimerkiksi henkilön ulkoisiin ominaisuuksiin, elinkeinoon, asuinpaikkaan, sosiaaliluokkaan tai sukulaisuussuhteisiin perustuvan lisänimen avulla. Sukunimi on yli sukupolvien periytyvä suvun yhteinen lisänimi, joka mahdollisesti on alkujaan perustunut johonkin edellä mainituista seikoista. Savon ja Karjalan suunnalla ihmisillä on jopa esihistorialliselta ajalta periytyviä nen- ja tar-päätteisiä sukunimiä, mutta läntisten suomalaisheimojen kulttuureihin sukunimet eivät kuuluneet. Myöskään kirkonkirjoissa ruotsalaisen tavan mukaan käytetyt patronyymit ja matronyymit, eli isän- ja äidinnimet, yhdistelmissä "Liisa Antintytär", "Elisabet Andersdr" tai "Matti Marianpoika", "Matts Mariasson", eivät vastanneet suomenkielistä puhetapaa. Suomen kielessä näitä vastasivat nimitykset "Antin Liisa" ja "Marian Matti", ja tällaisesta nimitystavasta on myöhemmin syntynyt jopa sukunimiä, kuten vaikkapa Matinlassi. Konkreettisemman lisänimen muuttuminen sukunimeksi ei useinkaan ole ollut aivan selvärajainen tapahtuma vaan jonkinlainen luisuma. Sotilaiksi värväytyneet saivat samalla ruotsinkielisen sukunimen.

Suomalaista sukututkimusta tehtäessä täytyykin kirjata nimiä harkiten. Sukututkimusten henkilötietokirjauksillahan on periaatteessa kahtalainen tarkoitus: toisaalta kirjaukset ovat mielellään mahdollisimman tarkkoja muistiinpanoja tutkimuksen tueksi tutkijalle itselleen ja hänen tutkimuskumppaneilleen, ja toisaalta kirjaukset ovat osa tutkimuksen julkistettavaa mahdollisimman helppotajuista ja silti totuudenmukaista tulosta. Näiden tarkoitusten välillä on hienoinen ristiriita, sillä ruotsinkielisistä asiakirjoista poimittavat mahdollisimman tarkat kirjoitusasut antavat sukututkimukseen perehtymättömälle välittömästi väärän mielikuvan kyseisten henkilöiden kulttuuripiiristä, kun taas suomennetut nimet hankaloittavat alkuperäislähteisiin palaamista. Kuitenkin, oletettavasti juuri kielenkäännöksestä johtuen, myös ruotsinkieliset kirjoitusasut vaihtelevat hyvin usein samankin henkilön kohdalla, joten jonkinlaisia kompromisseja täytyy omissakin muistiinpanoissa tehdä, ellei tutkimuksen tarkoitus ole merkitä kirjain kirjaimelta muistiin jokaista henkilönnimen esiintymää eri asiakirjoissa. Joka tapauksessa kirjauksissa on syytä noudattaa jotain yhtenäistä julkilausuttua käytäntöä.

Henkilönnimille on ajan myötä vakiintunut suomen- ja ruotsinkielisiä vastinpareja, joita voi ihan itsekin havainnoida esimerkiksi vertaamalla 1860-luvun ruotsinkielistä kastemerkintää 1890-luvun hautausmerkintään tai hautakiveen. Esimerkki Hiskistä:

Kaste (ruotsinkieliseltä ajalta):

2.12.1861

3.12.1861

B:n Johan Johansson Ekola

h. Brita Lisa Henr:d:r 40

Johan

Hautaus (suomenkieliseltä ajalta):

1.1.1890

2.1.1890

Heikkilä

Eläkemiehen poika Juha Juhanp Ekola

kuumet

28

29

Merkinnöissä esiintyviä henkilönnimiä voidaan myös eritellä seuraavasti:

• B:n (sosiaaliluokka, Bonden, talollinen) Johan (etunimi) Johansson (patronyymi) Ekola (asuinpaikka)
• h. (sosiaaliluokka, hustru, vaimo) Brita Lisa (etunimet) Henr:d:r (patronyymi) 40 (ikä)
• Eläkemiehen poika (sosiaaliluokka, johdettu isän sosiaaliluokasta) Juha (etunimi) Juhanp (patronyymi) Ekola (sukunimi)

Vielä huomattavaa on, että vaikka moni sai lisänimen ja lopulta sukunimen asuinpaikkansa mukaan, myös moni paikka on saanut nimensä asujansa mukaan. Esimerkiksi Mattila-niminen paikka on mitä ilmeisimmin saanut nimensä Matti-nimisen henkilön mukaan -la-paikannimijohtimella. Kirkonkirjoissa paikannimet näyttävät saaneen pitää suomenkielisen muotonsa, mikäli suoraa ruotsinkielistä vastinetta ei ole ollut. Vanhimpien talojen nimiä voi tarkastella esimerkiksi rippikirjojen sivuhakemistoista.