Liina

EP-POM1
Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurimmat oivallukseni ovat ehdottomasti liittyneet käsitykseen historiallisen tiedon luonteesta ja miten sen liittäminen osaksi opetusta on tärkeää. Olen oppinut uuden lähestymistavan historian ja yhteiskuntaopin opetukseen, johon läheisesti liittyy historiallisen tiedon luonteen ymmärtäminen ja sitä kautta uudenlaiset tavat opettaa, jotka eivät ole minulle itselleni entuudestaan tuttuja. Olen konkreettisesti demoilla huomannut, kuinka mielenkiintoista, innostavaa ja omaa ajattelua kehittävää historian ja yhteiskuntaopin opetus voi olla. 


Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Toivon, että pääsisin vielä harjoittelemaan ja oikeasti toteuttamaan tutkivan oppimisen keinoja käytännössä, jotta olisi mahdollista havannoida mitkä asiat opetuksessa toimivat ja mitkä eivät niinkään. Tarvitsen vielä käytännön kokemuksia esimerkiksi siitä, millaiset tehtävät ovat soveltuvia millekin ikäryhmälle ja millä tavalla opettajan tuen esimerkiksi ryhmäprosesseja tutkivan oppimisen tehtävissä. Haluan kuitenkin päästä eroon siitä käsityksestä ja tavoista, joilla olen itse saanut historian ja yhteiskuntaopin opetusta ja toteuttaa sitä uusilla tavoilla, joita olen opintojaksolla oppinut. 


Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Tarvitsen vielä paljon lisätietoa käytännön asioista oppimistehtäviin, simulaatioihin ja peleihin liittyen. Koen, että vielä on paljon kehitettävää siinä, millä tavalla luon ja mahdollistan mielenkiintoisia oppitunteja ja -materiaaleja oppilaille. Myöskin Hennan mainitsema yhteiskuntaopin oppimäärä alakoulussa on itselleni hyvin vieras, joten sen sisältöihin ja uudenlaisiin opetustapoihin minun on vielä perehdyttävä. 


Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Haastavalta tuntuu ehkä se, millä tavalla oppilaiden osaamista arvioidaan toiminnallisessa oppimisessa. Kuten demokerroilla olemme puhuneet, tärkeää on kehittää omaa ajattelua ja tulkinnan taitoja ja kuten luentopätkällä käydyssä esimerkkikoeessakin näitä taitoja oppijoilta harjoitettiin. Tällä hetkellä koen, että kun kyde on oppijan omasta ajattelusta ja tulkintojen muodostamisesta, eikä tarjolla ole mustavalkoisesti oikeita ja vääriä vastauksia, on myös oppimisen ja esimerkiksi tämänkaltaisten kokeiden arviointi vielä melko vierasta. Myös demokratiaopetuksen toteuttaminen koulussa jäi kiinnostamaan ja siitä haluan oppia tulevaisuudessa lisää. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.