Esi- ja alkuopetuksen seuranta

Koonti muistiinpanoista

Kaikilla oli 1. luokan havainnointi, yksi S2

Oppimisympäristö

Luokat oli muokattu lapsen kehitystason mukaisesti turvallisiksi ja esimerkiksi sakset olivat nostettu piiloon. Luokat olivat värikkäitä ja lasten töitä oli paljon seinillä. Seinillä oli paljon monikanavaisesti oppimista tukevaa materiaalia esim. kymppiparia ja aakkosia. Pohdittiin, vaikuttaako luokan suuri määrä tavaraa seinillä keskittymiseen? Toisaalta tutuksi käyvä ympäristö saattaa vaikuttaa siihen, että pienillä muutoksilla ei aiheudu suurta järjestyshäiriötä. Samalla huomasi, että luokka oli todella tuttu, kun tavarat löytyivät tarvittaviin tehtäviin heti. Oppilaista tuli tunne, että he pitivät luokkaa osana rutiinia ja nauttivat luokasta. Yhdessä olivat selkeästi päätyneet antamaan oppilaille valtaa valita sisustusta esim. pehmoleluja. Luokista löytyvillä leluilla annettiin myös jokaisessa luokassa leikkiä sopivassa välissä. Ympäristöissä olivat aikataulut ja tuntien/päivien rakenteet kaikille näkyville. 


Laaja-alainen osaaminen 

L1 Ajattelu ja oppiminen 
Keskeinen osa oppituntien sisältöjä, opetuksessa etenkin vuorovaikutteinen oppiminen. Leikkimistä ja erilaisia toimintatapoja 1. luokan kehitystasoon nähden oli. Yhdessä esimerkiksi taikakynä motorinen harjoite. Kokeilu oli todella keskeinen osa, annettiin alkuun ohjeet ja annettiin kokeilla tietyillä rajoilla. 

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
Jokaisella tunnilla oli vuorovaikutusta. Paljon erilaisia pieniä vuorovaikutustilanteita läpi päivän esim. tervehtimistä ja tehtävissä auttamista. S2 kielitietoinen korostui osana päivää etenkin toimintatavoissa. Kultturia ei huomioitu erikseen ikätasohuomioiden. 

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
Koulun arki ohjasi oppimaan arjen taitoja. Tehtävien tekemisessä harjoitettiin yhtälailla itsestä huolehtimista ja oman toiminnan ohjaamista. Opettaja tuki oman toiminnan ohjaamista, jos tarvitsi, mutta ei suoraan käskenyt, jos ei tarvinnut. Esim. Tehtävissä antoi tehdä eteenpäin, jos oli valmis ja ohjasi lisätehtäviin käskemättä tekemään niitä.

L4 Monilulutaito
Erilaiset oppimateriaalit, videot , tekstit (lyhyet ja pitkät). Päivän aikana hyödynnettiin myös erilaisia työtapoja, joissa tuli erilaisissa tilanteissa tulkintaa näistä oppimateriaaleista. Esim. Lasten uutiset ja kirjasta lukeminen saman päivän aikana. 

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen 
Opettajilla älynäytöt lähtökohtaisesti ja oppilailla oli tabletit mahdollisuutena luokassa. Näitä käytettiin erilaisten pelien kautta. 1. Luokalla käyttö oli todella leikinomaista ja hyvin rajoitettua.

L6 Työelämätaidot ja yrittäminen 
Yleistä työmoraalia ja vuorovaikutusta. Todettiin, että ehkä näkyy vain pohjatyönä näillä luokka-asteilla ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluna.

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen 
Hyvin vaikea havainnoida luokkatasosta. Yhdellä luokalla kysely liikunnasta, jolla tarkoitus kartoittaa ja vaikuttaa. Lasten uutiset sisälsivät tähän osa-alueeseen liittyvää tietoa. Oppilaskunnat on, mutta niiden vaikutus todella pieni yksittäisiin päiviin. 

Toiminta ja ohjaaminen

Hieman erilaisilla toimintatavoille aamulla pysähdyttiin orientoitumaan koulupäivään, esim tervehdittiin ja käytiin kuulumiset läpi. Tämän jälkeen oli päivän strukturointi. Siirtymätilanteissa yleisesti tulee haasteita työrauhaan ja tekemiseen. Oppilaat rauhoittuvat työntekoon oikeilla hetkillä ja leikkiä sai, kun tilanne sen salli. Oppilaat tiesivät milloin hiljentyä kuuntelemaan opettajaa. Opetus oli pääosin järjestyksessä opettajajohtoinen, hybridi ja oppilasjohtoinen. Palautteen antaminen oli keskittynyt tekemiseen ei sisältöön ja oli pääosin positiivista. Vääriä vastauksia "korjattiin korjaamatta" keskustellen, jolloin päästiin oikeaan tulokseen rikkomatta itseluottamusta. S2 luokassa tehtävänanto oli selkeytetty ja oppiminen oli monikanavaista. Monikanavaisuus oli todella paljon huomioitu koko päivän aikana. 

Yhdessä koulussa pyrittiin eriyttämään pieniin ryhmiin ja erityisopettaja oli paljon läsnä. Lisäksi tehtävät olivat eritasoisia oppilaan kehitystasoon nähden. Yhdessä koulussa oli kummiluokka toiminnallinen tunti ja todella pieni ryhmä (s2). Yhteisenä havaintona monesti toiminnassa oli mukana enemmän kuin yksi aikuinen. Eriyttämisellä oli selkeä vaikutus luokan työrauhaan. Työrauhan ohjaamiseen yksinkertaisesti napakka ohjaaminen lempeällä otteella, joka tehosi lapsiin. Lapsista huomasi, että he häiritsivät vahingossa keskustelun lomassa. Yhdessä luokassa oli tilanne, jossa luokan pelisääntöjä rikottiin vuoronodotuksessa, johon opettaja otti kiinni ja muistutti säännöistä, jotka kuitenkin olivat mielessä. 

Välitunti toiminta oli ajallisesti tarkkaa, mutta vapaata. Opettajalla suuri vastuu siirtymistä. Ruokailussa selkeät säännöt, jonot, käsienpesu jne. Epäselvyyksiä ei juuri ollut.

Yhteenveto 

Yleisesti tykättiin vierailuista ja vierailulla sai kokonaisvaltaisemman käsityksen kouluympäristöstä käytännössä. Yleisenä havaintona myös opettaminen on todella kokonaisvaltaista ja on hyvä huomata, että lyhyellä vierailulla pääsee sisään todella moneen teemaan, joita näilläkin luennoilla on käsitelty. Vuorovaikutteisuus korostuu ja monikanavaisuus oli huomioita lähes jokaisessa oppitunnin osassa. Meidän näkemyksen mukaan kouluympäristö oli myös oppimiselle sopiva, eikä esimerkiksi yhteiskunnallisesti esitettyjä haasteita näissä ympäristöissä näkynyt. S2 huomiona oli selkeät tehtävänannot ja niihin panostaminen. S2 eriyttämistä vaativia tunteja oli vähän, joten sen toimintamallit ja teho jäi mietityttämään. Mietityttämään jäi myös tuntien suunnittelun prosessi ja mitä toiminnassa tulee huomioida. 

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf