Roomassa 22.11

Tekijä: Neela Maja

Aamulla heräsimme normi aikaan eli 7:30. Herätyksen jälkeen menimme pukemaan, pesemään hampaat ja laitoimme matkalaukun kiinni. Lähdimme aamiaiselle.

 

Aamiaisella oli hyvää ruokaa. Söin aamiaisella mandariinin, suklaamuroja, keksin ja join vettä.

 

Lähdimme aamiaisen jälkeen San Filippo koululle ja sielä meille annettiin lahjoja ja todistukset, että olemme olleet siellä. Sen jälkeen menimme sielä luokkiin. Siellä me saimme laittaa suomalaista musiikkia. Me laitoimme ” Petteri punakuono ”.

 

Koulun jälkeen me lähdimme takaisin hotellille hakemaan laukut ja lähdimme taksilla kohti Roomaa. Matka kesti noin 2h 45min. Kun pääsimme hotellille me menimme huoneisiin ja laitoimme tavarat sisälle. Sen jälkeen me lähdimme taksilla juna-asemaa kohti. Me ostettiin liput ja menimme junan sisään. Me ostettiin aikuisille ja Aatulle liput. Kun pääsimme junan sisään ja meiltä tultiin kysymään lippuja tapahtui jotain.. eli tuli mutkia matkaan. Pasi melkein vietiin poliisiasemalle, koska luultiin että kaksitoista vuotiaat pääsee ilmaiseksi junaan. Rahalla selvittiin kuitenkin, joten poliiseja ei tullutkaan.

 

Näimme Roomassa Colosseumin, espanjalaiset portaat, Fontana di Trevi, Kermakakku😅, Forum, Rooman valtakunnan rakennuksia ja raunioita. Kävimme syömässä pitsaa ja söimme myös jälkiruoaksi jäätelöä😍.

 

Olimme hotellilla illalla 21:30. Menimme melkein heti nukkumaan, koska väsytti. Luimme ensin hetki blogeja ja pesimme hampaat. Laitoimme herätyksen päälle ja aloimme nukkumaan.



 - Neela

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin