Fanni Kuva

Tehtävä 2
Luennolla ja artikkelissa esitetyt opiskelutavat ovat mielenkiintoisia. Siinä tarvitaan oppilaiden ja opettajan eläytymistä sekä luovaa ajattelutyötä. Itselläni opiskelu on ollut aivan päinvastaista, sillä minun opiskeluni on mennyt vanhalla kaavalla josta artikkelissa puhuttiin, eli opettaja johtoisesti. Kirjotimme muistiinpanoja, luimme kappaleita ja teimme tehtäviä. Itse en juurikaan saanu tästä mitään irti ja opiskelu oli vain ulkoa opettelua.

Tämä uusi opiskelutaktiikka on mielestäni paljon innostavampi ja auttaa oppilaita pohtimaan oikeita tarkoituksia. Vanhalla kaavalla opettaessa oppilaat ymmärtävät vain sen mitä opettaja heille opettaa, eikä uusia näkökulmia juurikaan pohdita. Tämä siis edistää ongelmanratkaisua, luovaa ajattelua, heittäytymistä ja monille myös omalta mukavuusalueelta poistumista. Se myös opettaa oppilaille, että aina kaikkeen ei ole yhtä oikeaa vastausta vaan asiaa voi katsoa monesta näkökulmasta. 

Tämä uusi opiskelutaktiikka vaatii opettajalta heittäytymistä ja vanhoista kaavoista poikkeamista. Se vaatii myös opettajan aikaa, sillä vanhalla taktiikalla opettaessa materiaalit ovat yleensä valmiina, mutta tähän ne pitäisi luoda yleisin itse ja suunnitella ne huolellisesti. Oppilailta tämä vaatii rohkeutta kokeilla uutta ja uskallusta heittäytyä mukaan erilaisuuteen. Jos opettaja ja oppilas pystyy tähän opiskelu on varmasti monipuolista ja se tuo uutta intoa aiheen opetteluun.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.