Viikko 7

Tämä viikko on ollut tapahtumarikas kun ollaan saatu aamu-ulkoilujen seuraksi kavereita. Maanantaina olimme leikkimässä entisen työkaverini Eijan pihassa lumikasoissa.

Tiistaina tapasimme toisen Eijan laskiaismäen merkeissä. Repussa oli tietenkin kahvia ja mehua ja Eija tarjosi meille makoisat suklaiset vohvelit. Laskiaiseen kuuluu tietenkin hernekeitto ja laskiaispullat, niistä nautimme riehakkaan ulkoilun jälkeen posket punaisina. Talvi on ihanaa!

Perjantaina meillä oli sovitut treffit samaisessa mäessä resurssi-Mian kanssa. Ehdimme olla mäessä viitisen minuuttia kun Mia ajoi ohitse autollaan töötäten. Kyllä lapset ihmettelivät kuka siellä meille tööttäilee. Oli mukava nähdä Miaa ja viettää ulkoilu yhdessä. Lapset saivat jutella ja kertoilla omia asioitaan peräti kolmelle tapaamallemme aikuiselle tällä viikolla. Kivaa vaihtelua siis meille jokaiselle, niin lapsille kuin hoitajallekin.