Viikko 35
Viikko aloitettiin eväsretkellä Langinkosken maastoon. Ihastelimme puolukoiden punaisuutta ja kanervankukkien kauneutta, oli kiville kiipeämistä ja niiltä hyppäämistä sekä polkujuoksua. Eväät maistuivat makoisilta luonnonhelmassa.
Muita ulkotouhuja oli saippkuplien puhaltaminen, yhteiset laululeikit isommalla porukalla ja pienet kävelylenkit, joilla näkee kaikenlaista mielenkiitntoista, kuten ampiaispesä bussipysäkin kahden kyltin välissä. Siinä sitä riitti ihmettelemistä ja keskustelua!
Sisällä tehtiin palapelejä ja pelattiin erilaisia pelejä, muovailtiin, piirreltiin, leikittiiin. Yhtenä aamuna lapset saivat tehtäväkseen lajitella 'piikikkäät' ( Clipot) kasoihin muotojen, värien ja koon mukaan. Sen jälkeen laskettiin yhdessä onko kaikkia saman verran. Uusi mukava väline meillä on mahalauta. Otimme sen käyttöön ja ensin lapset menivät vatsallaan laudalla pitkin eteisen lattiaa, jonka jälkeen alkoivat keksiä itse erilaisia tapoja liikkua sen avulla.
Pihan puissa on valtavat määrät omenia. Niitä onkin syöty sellaisenaan, soseena puuron päällä ja koska lapset halusivat omppopiirakkaa, niin pääsivät taas mittaus ja sekoitus hommiin. Seuraavaksi haluavat tehdä mutakakun. :)