Aino Elina Välikauppi

EP-POM1

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurin oivallus tällä opintojaksolla on ollut se, että historiaa ja yhteiskuntaoppia voidaan opettaa monilla erilaisilla tavoilla ja opetusmenetelmiä käyttäen. Etenkin historian opetuksesta minun käsitykseni on muuttunut hyvin paljon. Opintojaksolta on saanut myös käytännön eväitä sekä inspiraatiota tutkivaan oppimiseen. Lisäksi olen ymmärtänyt ja oppinut tiedostamaan sen, että opettaja ei voi tietää kaikkea tietystä oppiaineesta, eikä se ole olennaistakaan. Tärkeää on, että opettaja itse sanoo, ettei tiedä, jonka jälkeen asiaa voidaan selvittää yhdessä oppilaiden kanssa.

 

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Tulevaisuudessa opettajana haluaisin omaan opetukseen ottaa käyttöön toiminnallisia ja tutkivan oppimisen elementtejä. Tarkoituksena on välttää sellaista historian opetusta, jota olen itse saanut, eli perinteisesti yksittäisiä irrallisia asioita oppikirjan kautta. Toki oppikirja on varmasti hyödyllinen ja sitä suotavaa käyttää, mutta oppikirja on vain yksi väline, eikä se sanele koko opetusta.

 

Mistä asioista tarvitsisit / haluaisit lisätietoa?

Haluaisin lisätietoa siitä, miten konkreettisesti tutkivaa oppimista ja eri projekteja voisi eriyttää. Esimerkiksi materiaalia on voi olla suhteellisen helppo eriyttää oppilasta kohden, mutta kaipaisin esimerkkejä toiminnallisesta eriyttämisestä (esim. näytelmäprojekteissa tms.)

 

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Arviointi tuntuu vielä haastavalta (etenkin erilaisten projektien arviointi). Toki tämä varmasti selkenee sitten joskus, kun on töissä ja toteuttaa arviointeja.

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.