Emma Järvinen
Lumo -22
Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?
Artikkeli ja luento saivat aikaan positiivisia ajatuksia. Tuntuu, että ulkoa opettelu alkaa väistymään ja tärkeämmäksi tulee ymmärtäminen ja soveltaminen. Oppiminen ei ole enää pinnallista vaan syvällistä ja korkeamman tasoista. Historian ja yhteiskuntaopin opetus on vaihdellut. Minulle on sattunut muutama innostava opettaja, jotka ovat osallistaneet meitä oppilaita ja tunnit ovat olleet keskustelevia ja mielenkiintoisia. Osa opettajista ovat taas olleet luennoitsija-tyyppejä ja tunnit ovat olleet puuduttavia ja oppiminen on ollut pinnallista.
Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?
Esimerkeissä harjoitetaan syy-seuraussuhteiden ja kokonaiskuvien luontia. Tämän lisäksi sitä, että myös pienet yksityiskohdat otetaan huomioon, eikä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä.
Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?
On hyvä, että opettaja omaa hyvät perustiedot ja osaa vastata kysymyksiin. Tärkeämpää on kuitenkin ehkä se, että opettaja tiedostaa että opettajajohtoinen luentomainen opetus ei ole enää se juttu vaan enemmänkin osallistava ja tutkiva opetus. Tärkeää on myös opettajien tieto erilaisista opetustavoista ja materiaaleista.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.