Poissaolosta ilmoittaminen

Perusopetuslain 35 § mukaan oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta.

Mikäli lapsenne on sairaana, eikä voi tulla kouluun, ilmoittakaa poissaolosta ennen lapsenne ensimmäisen oppitunnin alkua.

  • ENSISIJAISESTI Wilman kautta (kohdasta tuntimerkinnät, poissaolon ilmoittaminen)

Muut kuin sairaudesta johtuvat poissaolot on anottava etukäteen kirjallisesti erillisellä lomakkeella. Huoltajien on syytä käyttää harkintaa anoessaan ylimääräisiä lomia. Toistuva loman haku ei ole suotavaa. Koulu edellyttää, että luvan saanut oppilas ei tilapäisen vapauttamisen vuoksi jää jälkeen opiskelussaan. Tukiopetusta ei voi käyttää loman aiheuttaman opiskelussa jälkeen jäämisen korjaamiseksi. Vapauttamisesta on oppilaan annettava tieto kaikille häntä opettaville opettajille etukäteen.

Luokanopettaja voi myöntää oppilaalle enintään viiden päivän mittaisen vapautuksen koulunkäynnistä harkintansa mukaan. Tätä pidemmistä vapautuksista päätöksen tekee rehtori

Lomake vapaan hakemiseen:
oppilaan_koulunkaynnista_vapauttaminen.doc