Aino Varis
- Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?
Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat ovat mielenkiintoisia ja innostavia. Niissä oppilaat pääsevät tekemään ja toimimaan aktiivisesti, ja oppitunnit etenevät kysymysten ja keskustelun kautta. Tämä on erilaista verrattuna siihen historian ja yhteiskuntaopin opetukseen, millaista itse olen saanut. Tunnit koostuivat opettajan selostuksesta, muistiinpanojen kopioimisesta, oppikirjan lukemisesta ja sen tehtävien tekemisestä. En muista, että olisimme tunneilla hyödyntäneet rooleihin eläytymistä, elämyksellisyyttä tai pelillisyyttä, vaikka luennon ja artikkelin mukaan ne voisivat auttaa oppimista ja ajattelun taitojen kehittymistä. Näitä sisältävä opetus olisi varmasti ollut mielekkäämpää ja kehittänyt enemmän ajattelun taitoja toisin kuin saamani opetus, joka ohjasi oppimaan historiallisia tietoja historiallisen ymmärtämisen sijaan.
- Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?
Esimerkeissä harjoitellaan kriittistä ajattelua, erilaisten lähteiden lukemista ja tulkitsemista, tiedon soveltamista, yhdistämistä, analysointia ja vertailua, argumentointia, historiallista empatiaa ja toisen rooliin eläytymistä sekä ongelmanratkaisutaitoja.
- Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?
Vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta luovuutta, innostusta tutkivanoppimisen tehtäviin sekä paljon aikaa suunnitteluun. Opettajalla täytyy olla rohkeutta kokeilla uutta opetuksessa ja halua tutkia yhdessä oppilaiden kanssa. Opettajalla täytyy myös olla historiallista ymmärtämistä ja tietämystä, jotta hän osaa ohjata tehtävän tekemistä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.