Kansalaistaitojen tarkemmat määrittelyt
Miksi määritellään?
Perustaidot
PIAAC-tutkimuksen mukaisia perustaitoja ovat luku- ja kirjoitustaito, matemaattiset taidot sekä tietotekniikkaa soveltavat ongelmanratkaisutaidot, jotka on lyhennetty hankkeen määritelmässä digitaidoiksi. Perustaidot ovat sellaisia taitoja, jotka ovat välttämättömiä omien asioiden hoitamisen ja yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta. Muut kansalaistaidot rakentuvat perustaitojen ympärille, sillä monimutkaisempien taitojen oppiminen ja haltuun ottaminen edellyttävät riittävää perustaitojen osaamista.
Tekstitaidot ovat taitoja, jotka liittyvät kirjoittamiseen, lukemiseen ja tekstien ymmärtämiseen. Niihin sisältyvät paitsi luku- ja kirjoitustaito, myös kirjoitetun tekstin hakeminen, ymmärtäminen, arviointi ja hyödyntäminen erilaisissa arkielämän tilanteissa.
Numerotaitoihin kuuluvat numeroiden ja lukujen tunteminen sekä peruslaskutoimitusten tekeminen. Lisäksi numerotaitoihin kuuluvat numeeristen tietojen hankkiminen ja käyttäminen sekä niihin perustuvien päätelmien tekeminen arkielämän tilanteissa.
Digitaitoja ovat digitaalisten palveluiden ja laitteiden käyttäminen ja niiden toimintalogiikan ymmärtäminen. Keskeisiin digitaitoihin kuuluvat myös esimerkiksi sähköpostin käyttö, omien asioiden hoitaminen digitaalisissa palveluissa, salasanojen ja palveluihin tunnistautumisen hallitseminen sekä oman laitteen perusasetusten tunteminen.
Terveys- ja hyvinvointitaidot
Terveys- ja hyvinvointitaidot ovat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perusta. Nämä taidot voidaan jaotella mielenterveystaitoihin, ravitsemus- ja ruoanlaittotaitoihin sekä liikunnalliseen elämäntapaan.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi on fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista muodostuva kokonaisuus. Hyvinvointia tukevia tekijöitä ovat fyysinen ja psyykkinen terveys ja toimintakyky, jota esimerkiksi riittävä uni, lepo ja liikunta sekä tasapainoinen ruokavalio edistävät. Myös merkitykselliset ihmissuhteet ja yhteenkuuluvuuden tunne, itsensä toteuttaminen ja itselle tärkeiden asioiden tekeminen tukevat ja rakentavat hyvinvointia.
Lähteet: Martela (2022) & Allardt, Mehiläinen
Mielenterveystaidot
Mielenterveystaidot ennaltaehkäisevät mielenterveyden häiriöiden kehittymistä ja auttavat ja tukevat silloin, kun elämässä kohtaa vaikeita tilanteita tai kriisejä. Mielenterveystaidoilla tarkoitetaan muun muassa tunteiden hallintaa ja ilmaisemista, terveiden ihmissuhteiden ylläpitämistä, psyykkistä resilienssiä sekä kykyä hakea apua. Hyvän mielenterveyden tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi toimintakyky, kyky osallistua yhteisölliseen toimintaan, todellisuudentaju, itsemyötätunto sekä elämän merkityksellisyyden kokeminen.
Lähde: Mieli ry
Ravitsemus- ja ruoanlaittotaidot
Ravitsemus- ja ruoanlaittotaidot mahdollistavat ravitsevien ja monipuolisten ruokien valmistamisen, terveyttä edistävien valintojen tekemisen sekä tuotteiden ravintoarvojen tulkitsemisen. Ne ohjaavat kestäviin valintoihin, jotka huomioivat ruoantuotannon eettisyyden ja ympäristövaikutukset. Terveyttä edistävässä ruokavaliossa tärkeintä on kokonaisuus on kunnossa.
Liikunnallinen elämäntapa
Liikunnallisessa elämäntavassa liikunta ja fyysinen aktiivisuus sulautuvat osaksi päivittäistä elämää. Tavoitteena on löytää itselle sopiva tapa liikkua, ylläpitää ja parantaa fyysistä terveyttä ja toimintakykyä sekä lisätä hyvinvointia. Tämä edellyttää tietoa terveellisistä liikuntatavoista, motivaatiota säännölliseen liikuntaan, monipuolista perustason liikuntaosaamista ja kykyä sovittaa liikunta osaksi erilaisia elämäntilanteita. Liikunnan vastapainoksi on tärkeää pitää huolta riittävästä levosta ja palautumisesta sekä oman kehon kuuntelemisesta.
Lähteet: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Olympiakomitea, Liikkuva aikuinen & taustalukemistona Mäki-Opas ym. (2015)Turvallisuustaidot
Turvallisuustaidot ovat olennainen osa yksilön ja yhteisöjen turvallisuutta ja varautumista. Nämä taidot jakautuvat uimataitoon, ensiaputaitoihin, paloturvallisuustaitoihin, varautumistaitoihin ja liikennetaitoihin. Yhdessä nämä taidot muodostavat turvallisen toiminnan perustan erilaisissa tilanteissa.
Ensiaputaidot
Ensiaputaidot ovat taitoja, jotka auttavat hoitamaan niin pienimpiäkin kuin vakavampiakin vammoja. Niitä voidaan hyödyntää hätä- ja onnettomuustilanteissa sairastumisen tai loukkaantumisen ensivaiheissa, mutta ne ovat hyödyllisiä myös arkipäiväisissä kolhuissa ja haavereissa. Ensiaputaitoihin sisältyvät esimerkiksi paineluelvytys, verenvuodon tyrehdyttäminen, haavojen puhdistaminen ja sitominen sekä tajuttomalle annettava ensiapu. Ne vähentävät vammojen vakavuutta ja pelastavat ihmishenkiä.
Lähde: Suomen Punainen Risti
Varautumistaidot
Varautumistaidot auttavat selviytymään esimerkiksi sairastumisten, sähkökatkojen, lakkojen ja muiden yhteiskunnallisten poikkeustilanteiden aikana. Tavoitteena on, että jokainen pärjäisi kotona vähintään 72 tunnin ajan äkillisissä häiriötilanteissa. Lääkkeiden ja ruoan lisäksi kotivaraan olisi hyödyllistä sisällyttää myös henkisen hyvinvoinnin ja kriisinsietokyvyn taitoja. Arjen rutiinit ja mieluisat aktiviteetit tarjoavat turvallisuuden tunnetta ja toimivat tukipilareina vaikeina aikoina.
Lähde: Marttaliitto
Paloturvallisuustaidot
Paloturvallisuustaidot ovat taitoja, jotka ehkäisevät tulipaloja ja vähentävät niistä aiheutuvia haittoja ja vahinkoja. Ne sisältävät ennaltaehkäisevät-, alkusammutus- ja tulen turvallisen käsittelyn taidot. Paloturvallisuustaitojen avulla ihmiset voivat suojella itseään ja muita tulipaloihin liittyviltä vaaroilta.
Uimataito
Uimataito on elintärkeä taito, joka mahdollistaa turvallisen vedessä liikkumisen. Uimataidon opetteleminen lähtee liikkeelle siitä, että ihminen oppii luottamaan veteen ja uskaltaa mennä sinne. Tämän jälkeen voi harjoitella esimerkiksi erilaisia uintitekniikoita, vesitaitoja sekä sukeltamista.
Tavoitteena on uimataidon kehittäminen niin, että lopulta ihminen osaa uida pohjoismaisen uimataitomääritelmän mukaisesti, jolloin uimataitoinen osaa syvään veteen jouduttuaan uida 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
Liikennetaidot
Liikennetaidot ovat taitoja, jotka liittyvät turvalliseen liikkumiseen. Niihin kuuluvat kyky tulkita liikennemerkkejä ja -sääntöjä, ajoneuvon käyttötaito tai kyky liikkua turvallisesti erilaisilla liikennevälineillä, sekä kyky ennakoida ja reagoida erilaisiin liikennetilanteisiin ja havainnoida ympäristöä. Liikennetaidot edistävät liikenneturvallisuutta ja ehkäisevät onnettomuuksia.
Sosiaaliset taidot
Sosiaaliset taidot auttavat yksilöä toimimaan rakentavasti ja kunnioittavasti muiden ihmisten kanssa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Sosiaalisten taitojen kokonaisuus pitää sisällään tunnetaidot, vuorovaikutustaidot, osallisuustaidot sekä neuvottelu- ja sovittelutaidot.
Tunnetaidot
Tunnetaidot tarkoittavat kykyä tunnistaa ja ilmaista omia ja havaita toisten tunteita. Ne ovat tärkeitä itsetuntemuksen, hyvinvoinnin ja ihmissuhteiden kannalta. Tunnetaidot auttavat toimimaan erilaisten tunteiden vaikutuksen alaisena, ja niitä voidaan oppia ja kehittää elämän eri vaiheissa.
Vuorovaikutustaidot
Vuorovaikutustaidoissa on kyse yhdessä toimimisesta ja kyvystä vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia toisten kanssa. Ne perustuvat vastavuoroisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Vuorovaikutustaidot sisältävät esimerkiksi läsnäolon, kuuntelun, rohkaisun, myönteisen ja rakentavan palautteen antamisen, empatian ja osallisuuden taidot.
Lähteet: YTHS ja Mieli ry:n artikkelit tunnetaidoista ja vuorovaikutustaidoista
Neuvottelu- ja sovittelutaidot
Neuvottelu- ja sovittelutaidot mahdollistavat konfliktien ratkaisemisen ja tasapuolisen päätöksenteon. Ne edellyttävät empatiakykyä, kommunikaatiotaitoja, kykyä ymmärtää erilaisia näkemyksiä sekä taitoa löytää kompromisseja ja rakentavia ratkaisuja. Neuvottelu- ja sovittelutaitojen avulla voidaan välttää ja ratkaista konfliktitilanteita sekä edistää osapuolien välistä yhteistyötä.
Osallisuustaidot
Osallisuustaitojen avulla henkilö voi osallistua yhteisön toimintaan ja vaikuttaa yhteiseen hyvään. Ne ovat olennaisia monilla elämänalueilla ja auttavat luomaan yhteenkuuluvuutta, arvostusta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Osallisuustaitoihin sisältyvät omien tarpeiden tunnistaminen, yhteisön kehittäminen, järjestötoiminta, kollektiivinen päätöksenteko. Myös yhteisen hyvän tuottaminen, yhteisten tilojen ja palveluiden käyttö ja yhteisön hyvinvointi liittyvät osallisuuteen.
Kestävän elämäntavan taidot
Kestävän elämäntavan taidot rakentuvat ekologisen, sosiaalisen, kulttuurillisen ja taloudellisen kestävyyden taidoista. Kestävä elämäntapa tarkoittaa elämäntapaa, joka pyrkii tasapainottamaan yksilön tarpeet ympäristön ja yhteiskunnan kanssa. Ympäristön kunnioittaminen ja resurssien kestävä kuluttaminen, yhteisöllisyyden ja tasa-arvon edistäminen, kulttuurisen monimuotoisuuden suojeleminen ja tasapainoisen talouden ylläpitäminen ovat osa kestävää elämäntapaa.
Kestävässä elämäntavassa hyvinvointi, onnellisuus ja tyytyväisyys eivät nojaa ainoastaan aineellisiin tekijöihin, vaan ne perustuvat myös esimerkiksi luontosuhteen vaalimiseen, yhteisöllisyyteen sekä elämän merkityksellisyyden tunteeseen. Kestävässä elämäntavassa ihminen ymmärretään erottamattomana osana luontoa.
Ekologinen kestävyys
Ekologisella kestävyydellä viitataan siihen, että ihminen toimii luonnon uusiutumis- ja kantokyvyn sallimissa rajoissa. Ekologista kestävyyttä voidaan edistää tekemällä kestäviä ja eettisiä kulutusvalintoja sekä suosimalla ympäristöystävällistä ruokavaliota, käyttämällä julkista liikennettä, kierrättämällä ja käyttämällä energiaa säästeliäästi. Se pitää sisällään myös luonnoneläimistä ja -kasveista huolehtimisen.
Sosiaalinen kestävyys
Sosiaaliseen kestävyyteen sisältyvät esimerkiksi yhteisöllisyys, tasa-arvo ja syrjimättömyys, yhdenvertaisuus sekä merkityksellisten sosiaalisten suhteiden vaaliminen. Sosiaaliseen kestävyyteen kuuluvat myös kestävät vaikuttamisen tavat, kuten äänestäminen, järjestötoimintaan osallistuminen sekä eettinen kuluttaminen. Lisäksi eläinten oikeudet ja vastuullinen eläintenpito sisältyvät sosiaaliseen kestävyyteen.
Kulttuurinen kestävyys
Kulttuurisella kestävyydellä tarkoitetaan kielten, tapojen ja perinteiden säilyttämistä, monikulttuurisuutta ja kielellistä monimuotoisuutta, kansainvälisyyttä sekä eri taiteen muotojen vaalimista. Kulttuuriseen kestävyyteen kuuluvat sekä kulttuuristen käytänteiden ylläpitäminen että niiden kehittäminen ja uusiminen. Kulttuurit elävät jatkuvasti muuttuvan maailman mukana. Kulttuuriseen kestävyyteen kuuluvat taito nauttia taiteesta sekä taito ilmaista itseään jonkin taidemuodon avulla.
Taloudellinen kestävyys
Taloudellinen kestävyys pitää sisällään vastuullisen kuluttamisen, joka huomioi tuotteiden ympäristöystävällisyyden ja kestävyyden sekä tuotantoketjun eettisyyden niin ympäristövaikutusten, sosiaalisten vaikutusten kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta. Se on tietoisuutta siitä, mistä tuotteiden ja palveluiden hinta koostuu. Taloudellinen kestävyys tarkoittaa tulojen ja menojen tasapainottamista eli sitä, että ihminen ei elä yli varojensa tai velkaannu yli maksukyvyn. Se viittaa myös tasapainoiseen talouden kasvuun, joka ei perustu esimerkiksi velkaantumiseen tai luonnonvarojen hävittämiseen.
Elämänhallintataidot
Elämänhallintataidot pitävät sisällään arjenhallintataidot, asiointitaidot, kotitaloustaidot, oman talouden hallinnan ja oman elämän suunnittelun. Ne edesauttavat elämässä pärjäämistä ja omien asioiden hoitamista itsenäisesti.
Arjenhallintataidot
Hyvä arki on omannäköistä ja sujuvaa. Toistuvat rutiinit luovat hallittavuuden ja turvallisuuden tunnetta, mutta niiden räätälöinti omiin tarpeisiin tuo arkeen iloa ja merkityksellisyyttä. Arjen peruspilarit rakentuvat säännöllisestä ja monipuolisesta ruokailusta, liikunnasta, levosta ja arkisten asioiden hoitamisesta. Ajanhallinta- ja stressinhallintataidot tukevat rutiinien ylläpitämisessä ja haastavissa tilanteissa ja vastoinkäymisissä, jotka ovat myös osa arkea.
Asiointitaidot
Asiointitaitojen avulla voi hyödyntää erilaisia palveluja ja hoitaa omia asioitaan viranomaisten kanssa. Tämä edellyttää kykyä ilmaista itseään, saatujen ohjeiden ymmärtämistä, asiakirjojen ja lomakkeiden hallintaa sekä päätöksentekokykyä. Nykyisin myös sähköisen asioinnin osaaminen on tärkeää. Asiointitaidot ovat olennaisia esimerkiksi terveydenhuollossa ja viranomaisasioissa sekä monissa muissa arkipäivän tilanteissa, jotka sisältävät vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa.
Taloustaidot
Keskeisin taloustaito on oman talouden hahmottaminen ja hallinta. Sillä tarkoitetaan tulojen ja menojen budjetointia, suunnitelmallista rahankäyttöä, harkittujen ja kestävien kulutusvalintojen tekemistä sekä säästämistä. Pitkäjänteinen talouden suunnitteleminen pitää talouden tasapainossa ja tuo mielenrauhaa.
Kodinhoitotaidot
Kodinhoitotaidot ovat käytännön tietoja ja taitoja, jotka liittyvät kodin ylläpitoon sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan ylläpitämiseen. Näihin taitoihin sisältyvät esimerkiksi hygienia, siivous, vaatehuolto, kädentaidot, pienten korjausten tekeminen kotiympäristössä ja muut kodinhoitoon liittyvät tehtävät.
Lähde: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Oman elämän suunnittelu
Oman elämän suunnittelu auttaa etenemään kohti merkityksellisiä tavoitteita ja päämääriä. Suunnitteluun sisältyy itselle tärkeiden asioiden ja arvojen pohtimista, tavoitteiden asettamista, tiedon keräämistä, vaihtoehtojen punnitsemista ja päätösten tekemistä. Myös yllätyksellisyys ja suunnanmuutokset ovat osa elämää. Oman elämän suunnittelu ei ainoastaan auta saavuttamaan tärkeitä tavoitteita, vaan myös opettaa suhtautumaan odottamattomiin käänteisiin ja muutoksiin matkan varrella.
Ongelmanratkaisutaidot
Ihminen kohtaa elämänsä aikana useita ongelmatilanteita, joihin täytyy löytää ratkaisu. Ongelmatilanteissa tarvitaan kykyä tarkastella ongelmaa eri näkökulmista ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtojen ja lähestymistapojen toimivuutta sekä hyviä ja huonoja puolia. Ongelmanratkaisutaidot-kategoria pitää sisällään oppimisen taidot, oman osaamisen soveltamisen, luovuuden ja tulevaisuustaidot.
Oppimisen taidot
- ymmärrys itselle sopivista oppimistyyleistä ja motivaatiota edistävistä tekijöistä.
- kyky valita itselle sopivia oppimisstrategioita.
- taito hakea tietoa monipuolisesti eri lähteistä sekä kyky arvioida lähteiden luotettavuutta ja omaa oppimista.
- osaamisen, vahvuuksien ja kehittymistarpeiden tunnistaminen, oman polun suunnitteleminen, ajankäytön sääteleminen sekä oppimisen tapojen löytäminen.
Oman osaamisen soveltaminen
Osaamisen soveltaminen tarkoittaa sitä, että ihminen osaa hyödyntää tietojaan ja taitojaan erilaisissa käytännön tilanteissa. Sen soveltaminen on keskeinen taito monilla eri elämänalueilla. Osaamisen soveltaminen vaatii jatkuvaa oppimista, avoimuutta uusille ideoille ja halua kehittää omia taitoja ja osaamista.
Luovuus
Luovuus tarkoittaa kykyä tarkastella asioita eri näkökulmista siten, että niistä pystyy luomaan jotain uutta ja ainutlaatuista. Se voi näkyä uteliaisuutena, kyseenalaistamisena ja uudenlaisina toimintatapoina. Luovuuden avulla voi kehittää ja ilmaista itseään sekä sopeutua nopeasti muuttuvaan maailmaan. Luovuus vaatii herkkyyttä ja valmiutta mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta samalla se antaa rohkeutta tarttua epätavallisiinkin ideoihin.
Lähteet: HAMK, Sitra, Positiivinen kasvatus
Tulevaisuustaidot
Kansalaisuustaidot
Kansalaisuustaidot pitävät sisällään yhteiskuntataidot, demokratiataidot, eettisyyden, kriittisen ajattelun ja medialukutaidon. Niitä tarvitaan täysivaltaisena ja toiset huomioivana kansalaisena toimimiseen sekä informaation kriittiseen tarkastelemiseen.
Medialukutaito
Medialukutaito viittaa kykyyn arvioida, ymmärtää ja käsitellä mediaa kriittisesti. Siihen sisältyy taito erottaa luotettava tieto virheellisestä, kyky tunnistaa median vaikutusyritykset sekä ymmärrys siitä, miten mediasisällöt rakentuvat. Medialukutaito auttaa tunnistamaan harhaanjohtavaa informaatiota, manipulaatiota ja propagandaa. Se kannustaa kysymään kriittisiä kysymyksiä, tarkastelemaan lähteitä ja arvioimaan tietoa monipuolisesti. Medialukutaito on olennainen nykypäivänä, kun tiedonvälitystä tapahtuu monissa eri muodoissa ja kanavissa.
Kriittinen ajattelu
Kriittinen ajattelu on taito, joka mahdollistaa tiedon syvällisen ymmärtämisen ja analysoinnin. Se tarkoittaa kykyä tarkastella asioita monipuolisesti, tunnistaa argumenttien vahvuudet ja heikkoudet sekä taitoa erottaa luotettava tieto harhaanjohtavasta. Kriittinen ajattelu vaatii avoimuutta uusille ideoille, halua kyseenalaistaa omia oletuksia ja valmiutta muuttaa mielipidettä. Kriittinen ajattelu auttaa ongelmanratkaisussa, parempien päätösten tekemisessä sekä rakentavan keskusteluilmapiirin luomisessa.
Työelämätaidot
Työelämätaidot edesauttavat työelämässä pärjäämistä. Ne pitävät sisällään esimerkiksi taidon hakea tietoa avoimista työpaikoista, tehdä CV ja kirjoittaa työhakemus. Yleisiin työelämätaitoihin kuuluvat myös keskeisten työelämää ohjaavien lakien ja velvoitteiden tuntemus, yrittäjyysosaaminen, ajankäytön hallinta, sopeutumiskyky ja itsensä johtaminen.
Yhteiskuntataidot
Yhteiskuntataidoilla tarkoitetaan sitä, että yksilö tunnistaa omat vastuunsa, velvollisuutensa ja oikeutensa ja kykenee toimimaan yhteiskunnassa niiden mukaisesti. Ne edistävät toimintakykyä, sosiaalista vuorovaikutusta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä luovat perustan demokratialle ja yhteisöllisyydelle. Yhteiskuntataidot eivät ole pelkästään yksilön kannalta tärkeitä, sillä ne tukevat myös yhteiskunnallista vakautta, eheyttä ja kehitystä. Yhteiskuntataitoihin kuuluu myös tietämys jokaisenoikeuksista ja taito hyödyntää niitä.
Demokratiataidot
Demokratiataidot viittaavat taitoihin, jotka mahdollistavat osallistumisen demokraattiseen yhteiskuntaan ja toimintaan aktiivisena ja tiedostavana kansalaisena. Ne sisältävät kyvyn ymmärtää demokraattisia periaatteita ja instituutioita, arvioida kriittisesti poliittisia ehdokkaita ja päätöksentekoa, sekä käyttää äänioikeutta. Demokratiataidot tarkoittavat myös kykyä keskustella avoimesti eri näkökulmista ja kunnioittaa muiden mielipiteitä sekä osallistumista järjestötoimintaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Demokratiataidot edistävät aktiivista kansalaisuutta ja yhteisen hyvän edistämistä demokraattisissa yhteisöissä.
Eettisyys
Eettisyys on taito, joka ohjaa ihmisiä tekemään päätöksiä moraalisesti haastavissa tilanteissa. Se vaatii kykyä arvioida toiminnan seurauksia ja taitoa harkita eri vaihtoehtoja huolellisesti. Eettisyys edellyttää myös empatiaa, kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää heidän tunteitaan ja tarpeitaan. Eettisenä toimijana ihminen osaa tasapainoilla omien arvojensa, yhteisön odotusten ja oikeudenmukaisuuden vaatimusten välillä. Hän pyrkii tekemään päätöksiä, jotka kunnioittavat kaikkien osapuolten oikeuksia ja hyvinvointia.