Vilma Kupari
EP-POM2
Historiaa on tärkeää opettaa, koska se kertoo niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin. Tärkeää onkin siten ymmärtää tapahtumia ja ihmisiä, jotka ovat muovanneet maailmaa sellaiseksi kuin se nykyään on.
Kiinnitin huomiota opetussuunnitelmasta erityisesti T11, jonka mukaan tavoitteena on ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa. Koen tämän jäävän monesti vähälle, kun asioita vain yritetään opetella ulkoa. Oman kouluaikani historian opetus on ollut enemmän vain tätä ulkoa opettelua selittämisen sijaan. Olisi kuitenkin mielestäni tärkeää ymmärtää syvemmin miksi ihmiset tekevät joitain asioita. Uskonkin tämän myös parantavan oppimista, kun tapahtumille löytyy selitykset. Ihminen on kuitenkin merkittävässä roolissa historian synnyssä.
Historiassa ja yhteiskuntaopissa toteutuu paljon laaja-alaisia osaamisalueita. Erityisesti toteutuvat kuitenkin L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, L4 Monilukutaito sekä L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Molemmat oppiaineet opettavat meille ympäröivästä maailmasta ja siitä kuinka se rakentuu. Näin ne tukevat oppilasta kriittiseen ajatteluun ja kasvamaan yhteiskunnan jäseniksi.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.