Erityisopetus
Erityisopettaja
Erityisopettaja kartoittaa oppilaiden tuen tarpeita yhteistyössä luokanopettajien kanssa sekä antaa tukea tarvitseville oppilaille erityisopetusta luku- ja kirjoitustaidoissa sekä matematiikassa. Tuki voi kohdistua myös muun muassa hahmottamisen tai omantoiminnanohjauksen haasteisiin sekä ylemmillä luokilla suomen kielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan ohella lukuaineisiin tai vieraisiin kieliin. Haasteiden kasaantumista pyritään ennaltaehkäisemään varhaisella tuella.
Erityisopetus nivelletään tiiviisti oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Tuen uudistuksen myötä erityisopetuksen painopiste on kaikkiin oppilaisiin kohdistuvassa ryhmäkohtaisessa tuessa, jota toteutetaan pääsääntöisesti samanaikaisopetuksen eri muodoissa. Oppilas voi saada erityisopettajan tukea myös pienryhmässä. Erityisopettajan konsultoiva työ tukee luokanopettajien työtä; oppilaiden oppimiseen, tarkkaavaisuuteen, käyttäytymiseen tms. liittyviin haasteisiin etsitään tukikeinoja yhdessä erityisopettajan kanssa.
Erityisopetusta annetaan Luttilan koulussa 32 tuntia/viikko. 1.- 4. luokkien erityisopettajana toimii koulun laaja-alainen erityisopettaja Annukka Honkanen ja 5.-6. luokkien erityisopettajana kaupungin kiertävä erityisluokanopettaja Lisa Staufenbiel (tiistaisin ja torstaisin).
Mikäli sinulla herää edellä mainittuihin asioihin liittyen jotakin kysyttävää, olethan yhteydessä matalalla kynnyksellä Wilman kautta tai puhelimitse.
erityisopettajat
Annukka Honkanen, puh. 044 444 2418
Lisa Staufenbiel, puh. 044 743 6548