Kouluruokailu
Kouluruokailu
Ruoka valmistetaan Rantsilan keskuskeittiöllä, ja ruokailu tapahtuu Aleksanterin koulun jakelukeittiöllä porrastetusti klo 10.10 – 10.45.
Allergisen lapsen aloittaessa koulussa, tarvitaan erityisruokavaliota varten joko lääkärin tai terveydenhoitajan todistus. Todistus on hyväksytty koko kouluajaksi, muutokset todistuksiin päivitetään vuosittain.
Terveydenhoitaja antaa tarvittaessa väliaikaisen todistuksen, jos lapsella kokeillaan jotakin erityisruokavaliota (kestoltaan yleensä kaksi viikkoa).
Vakaumuksellisista syistä noudatettavista ruokavalioista ei ole yleensä todistuksia. Vanhemmat ilmoittavat esimeriksi uskonnollisista syistä vältettävistä ruoka-aineista.
Mikäli lapsi ei kahteen viikkoon syö kouluruokailussa hänelle toimitettua erityisruokavalion mukaista annosta, ollaan koulusta yhteydessä kotiin ja ruokavalio mahdollisesti puretaan.
Kasvisruokavaliota varten oppilas tarvitsee erityisruokavaliotodistuksen. Tällä huolehditaan siitä, että oppilas on keskustellut terveydenhoitohenkilökunnan kanssa kasvisruokavalion ravitsemukselliset asiat.
Siikalatvan koulujen voimassa oleva ruokalista löytyy pedanetin etusivulta.