Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

Meillä on lyhyessä ajassa räjähtänyt rasismiongelma, jossa rasismiin sairastunut kansanosa on kollektiivisesti päättänyt, että mitkään moraalin, etiikan ja laillisuuden rajat eivät tässä uudessa normaalissa päde, kirjoittaa Pekka Mykkänen.

KAKSI vuotta sitten tuotin musiikkivideon, jossa esiintyi kymmeniä Suomen kansalaisia, joiden juuret olivat jossain muualla kuin Suomessa. Videon taustalla soi Kari Tapion 1980-luvun hitti Olen suomalainen. Sen lauloi kaksitoista Suomen kansalaista, joiden taustat ovat joka puolella maailmaa: Senegalista Kiinaan ja Syyrian kautta Somaliasta Peruun. Videon tekijöiden yhteinen toive oli, että se saisi suomalaiset havahtumaan siihen rikkauteen, josta suomalaisuus tänä päivänä koostuu.

TÄNÄÄN voin raportoida raskain mielin, että videomme ei muuttanut maailmaa eikä Suomea paremmaksi paikaksi. Monet videollamme esiintyneet ihmiset ovat tänään päivittäisten solvausten kohteita, enemmän kuin silloin, kun video tehtiin. Kahdessa vuodessa Suomi on muuttunut, sairastunut. Kaksi videolla näkyvää ihmistä on muuttanut pois Suomesta. He molemmat ilmaisivat ennen lähtöään, että heidän ei ole enää hyvä olla Suomessa, vaikka hekin ovat Suomen kansalaisia, passinhaltijoita. Youtubessa julkaistulla videolla esiintyvät ihmiset olivat kauhuissaan, kun videon alle alkoi tulla rasistisia kommentteja. Niitä tuli niin paljon ja niin nopeasti, että jouduin sulkemaan kommenttiosion, vaikka suuri sananvapauden ystävä olenkin.

MUTTA ne kommentit olivat niin vuotta 2014. Ne tulivat anonyymisti. Yksi kärkkäimmistä kommentoijista esiintyi nimimerkillä AnonyymiPaskiainen. ”Te olette syöpää”, hän totesi yhdessä kirjoituksessaan.

Nyt – kaksi vuotta myöhemmin – nämä samat ihmiset esittävät kommentteja omilla nimillään ja omilla kasvoillaan. Se mikä ennen tehtiin salaa ja raukkamaisesti nimimerkin takaa, tehdään tänään avoimesti ja rehvastellen, omalla nimellä, jopa laeista piittaamatta. Ehkä tietoisina siitä, ettei poliisi enää pysty tutkimaan jokaista viharikosta, koska niitä suolletaan joka minuutti pitkin ja poikin yhteistä pahan olon internetiä. Tämän päivän Suomessa muukalaisvihan ilmaukset ovat tapa profiloitua ja hakea kunnioitusta. Tapa verkostoitua, hankkia ystäviä ja kunnioitusta, olla joku.

MUISTATTEKO vielä, millaisen kohun aiheutti rasismin vuoksi Suomen jättäneen toimittaja-kirjailija Umayya Abu-Hannan kirjoitus Helsingin Sanomissa 2012? Sen, jossa hän kertoi muun muassa näin: ”Finnairin Pariisin-lennolla nelikymppinen suomalaispariskunta lähestyi kaksivuotiasta tytärtäni, joka seisoi matkalaukkuhihnan edessä. Hymyilin, koska ajattelin heidän aikovan sanoa jotain söpöä. Mies työnsi päänsä lähelle tytärtäni ja murahti: ’Saatanan neekeri, näpit irti laukuista!’” Muistan, kuinka sain fyysisen pahoinvointireaktion lukiessani Umayyan kirjoitusta. "Katsokaa, helvetin neekerikakara!" oli 80-vuotias mummo huutanut Umayyan tyttärelle.

Vuoden 2012 Suomessa Umayyan kirjoitusta pidettiin liioittelevan kielteisenä kuvana Suomesta. Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin totesi kirjoituksessaan “Prinsessa ja herne”, että herkkähipiäinen Umayyah unohti kiittää Suomea kaikesta hyvästä, mitä se oli muukalaiselle tarjonnut. “Abu-Hanna perustelee analyysiään kokemuksillaan, jotka sinänsä ovat ikäviä. Jos joku 80-vuotias suomalaismummo on nimitellyt Abu-Hannan tytärtä ‘saatanan neekeriksi’, se on aidosti ollut rumaa käytöstä. Mutta on silti pakko kysyä, onkohan ihan reilua leimata yhden höperön 80-vuotiaan mummon ja parin muun kansalaisen huonon käytöksen perusteella koko kansa?” Oli aidosti rumaa käytöstä. Ei ole reilua.

Suomen kansa koostuu esimerkiksi nykyisiä turvapaikanhakijoita kodeissaan majoittavista hyväntekijöistä, SPR:n vapaaehtoisista, järkyttäviä asioita kokeneita pakolaisia auttavista mielenterveyden ammattilaisista, ihmisoikeusjuristeista, avustusjärjestöjen kuukausilahjoittajista ja monista muista hyvää haluavista ja tarkoittavista suomalaisista. Mutta samaan aikaan toisaalla: näitä höperöitä mummoja on ilmaantunut joka kadunvarteen ja internet pullolleen. Tänään prinsessan patjan alla oleva herne on kasvanut vesimelonin kokoiseksi. Monia muualta tulleita ihmisiä pelottaa ja kuvottaa tämän päivän Suomessa. Meillä on poliitikkoja, joiden mielestä on tapa profiloitua ja hankkia lisäkannatusta pilkkaamalla muslimilapsia, jotka ovat tulleet palmusunnuntaina virpomaan.

Meillä on suuren suosion saavuttanut hallituspuolue, jonka johtajilla tuntuu olevan toistuvasti ongelmia ottaa selvä pesäero oman puolueen poliitikkojen ihmisarvoa kyseenalaistaviin ja pilkkaaviin sanomisiin ja kirjoittamisiin, vaikka ne tuomittaisiin korkeimmassa oikeudessa asti. JA sitten meillä on hallitus, pääministeri ja presidentti, jotka voisivat tahoillaan päättää, että maatamme vaivaa muukin kuin rakenteellinen talousongelma, kestävyysvaje ja vaikeus toteuttaa Euroopan kasvu- ja vakaussopimuksen kirjainta.

Meillä on lyhyessä ajassa räjähtänyt rasismiongelma, jossa rasismiin sairastunut kansanosa on kollektiivisesti päättänyt, että mitkään moraalin, etiikan ja laillisuuden rajat eivät tässä uudessa normaalissa päde. Nyt saa rikkoa rajoja, vaatia rajoja kiinni ja sylkeä vääränväristen lasten päälle. Yhteiskunnallisia verkkokolumneja kirjoittava kitaristi Mikko Kosonen sai minut blogipostauksellaan havahtumaan siihen, että nyt jos ikinä on poliittisten päättäjien aika ryhtyä harrastamaan arvojohtajuutta. Tällä rasisminvastaisella viikolla, nyt. Sitä voivat tehdä presidentti, pääministeri, puolueiden puheenjohtajat ja kaikki muutkin, joita media kuuntelee, joilla on megafoni. “Missä on Juha Sipilän johtajuus kun äärioikeiston liikehdintä, katupartiointi, rasistinen retoriikka ja naisiin kohdistuva vihapuhe tulisi tuomita ehdoitta? Missä on nyrkki pöytään?” Kosonen kysyi. MISSÄ se on?

Maamme talous on sairastunut ja kyseisen kriisin tiimoilta on pidetty satoja istuntoja ja tiedotustilaisuuksia. Mutta kun kansastamme järkyttävän suuri osa on sairastunut avoimeen rasismiin, missä ovat kriisi-istunnot, hätäkokoukset ja tiedotustilaisuudet?

Sote-uudistus on tärkeä, koska haluamme lääkärin puheille jatkossakin. Yhteiskuntasopimus on tärkeä, koska Suomen teollisuuden on pysyttävä iskussa. Tupo-neuvottelutkin saattaisivat olla tärkeitä, mutta ilmankin joudumme jatkossa pärjäämään. Mutta mikä voisi olla tärkeämpää kuin se, että Suomi voisi jatkossakin olla ylpeä siitä, että meillä on yhteiskuntarauha ja keskinäinen kunnioitus ja jakamattomaan ihmisarvokäsitykseen perustuva elämäntapa, joka koskettaa jokaista, vaikka Etelä-Afrikasta Suomeen adoptoitua Valtteria.

Ylen aamu-tv:n haastattelema, rohkea, arjen rasismista kertonut Valtteri tuli Suomeen maasta, jossa rasismi oli kerran apartheid-niminen laillistettu rotuerottelupolitiikka. Mutta jossa rasismi kukistettiin uskomattomilla uhrauksilla, urhoollisuudella ja kyvyllä kansalliseen sovintoon.

RASISTIT, jotka lapsiakin kehtaatte kiusata, hävetkää. Poliitikot, jotka ummistatte tältä silmänne ja suljette suunne, hävetkää. Lupaavaa on, että presidentti Sauli Niinistö ylisti Facebook-viestissään Valtterin esiintymistä. “Joskus järkyttyy jo heti aamusta. Tänään kävi niin. Valtteri, 11-vuotias poika, kertoi tv:ssä kokemuksistaan. Häntä syrjitään ja nimitellään ihonvärinsä vuoksi, bussikin saattaa jättää poimimatta hänet kyytiin. Tällaista vääryyttä ei saa Suomessa tapahtua. Valtteri antoi rohkean mallin rasismin vastaiselle viikolle!” Ei saa tapahtua. Tästä on tultava teema, johon jokainen itseään kunnioittava poliitikko tarttuu. Siitä on puhuttava ja siitä on syytä pitää hätäistuntoja, koska tämä meno ei voi jatkua, jos haluamme säilyttää sen Suomen, josta olemme pitkään saaneet olla ylpeitä.

Valtterin pitää päästä bussiin. Koska sinne otetaan jokainen koulumatkalla oleva lapsi. Niin tehdään suomalaisissa busseissa. Vihapuheiden ja vihatekojen aika on ohi.