Tässä esseessä aineistoja on käytetty enemmänkin kuin vähimmäismäärä eli kaksi.
Aineistoviittaukset ja referointien aloitukset on tummennettu.
Älä kuitenkaan tummenna omia aineistoviittauksiasi, referointejasi tai suoria lainauksia.
Niistä voi ottaa mallia omaan esseeseen. Toki sisällöstäkin voi saada ideoita.


3. Mikä yhdistää suomalaisia?

Voiko sellaisen henkilön nähdä suomalaisena, joka ei omista elämäänsä työlle tai murjota kovin usein? Jos stereotypioihin on uskominen, niin tällainen henkilö ei vaikuta kovin suomalaiselta. Iskelmälaulaja Kari Tapio esittää näkemyksiään suomalaisuudesta kappaleessaan “Olen suomalainen” vuodelta 1985, jossa hän kuvailee suomalaisia raskasta työtä tekeväksi surulliseksi kansaksi. Voisin toki muodostaa ajatukseni suomalaisista Tapion kappaleessa kuvattujen määritelmien avulla, mutta en kuitenkaan usko, että kaikki suomalaiset kuuluisi määritellä muiden toimesta samaan ryhmään. En myöskään usko, että työntekoon tai elämään liittyvät asenteet, joita 1980-luvulla pidettiin samaistuttavina, olisivat sitä nykyään.

Suomalaisuuden käsite luotiin jo 1800-luvulla suomalaisuusliikkeen toimesta, ja sen tarkoituksena oli nostaa esiin suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria sekä luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta Ruotsin ja Venäjän puristuksissa elävän maan asukkaille. Nyt suomalaisuuteen liitettyjen stereotypioiden ylläpitäjän rooli on siirtynyt 1800-luvun taideteoksilta nykyajan medialle. Mediassa suomalaisuus näkyy usein ironisesti, kuten väittäminä rakkaudesta ilmaisiin ämpäreihin, joita jonotetaan suurella joukolla, tai kuvauksina järjettömästä sinnikkyydestä, kuten grillaamisesta sankassa kesäsateessa ja retkeilystä verenhimoisten itikkalaumojen keskellä. Menneen ajan vakavat stereotypiat ovat vaihtuneet vitseihin.

Kansallisuuksiin liittyvät stereotypiat eivät tietenkään rajoitu maan sisälle, vaan niitä ylläpidetään myös maan ulkopuolelta. Havaitsen toisinaan mediassa tai keskusteluissa ulkomaalaisten yhä pitävän suomalaisia hiljaisina ja sosiaalisesti vetäytyvinä. Samaan aikaan kansainvälisten tutkimusten tulokset kertovat toisin. Yle Kioskin videolla “Ovatko suomalaisuuden stereotypiat totta vai tarua?” (yle.triplet.io 22.8.2019) toimittaja Jaakko Keso nostaa esille Pisa- tutkimuksen tulokset, jotka kertovat, kuinka EU:n maista suomalaiset nuoret ovat parhaiten pärjänneiden joukossa vuorovaikutus- ja keskustelutaidoissa, sekä gallupin, josta käy ilmi, että suomalaiset raportoivat yhtä usein onnellisuuden kokemuksia kuin espanjalaisetkin. Kuten Keson kokoamat havainnot tutkimustuloksista todistavat, stereotypiat eivät kerro suomalaisuuden tilasta totuutta. Uskon, että stereotypioiden sijaan suomalaisuutta kuvastavat paremminkin yhteinen kieli, kulloinkin ajankohtaiset arvot sekä rakkaus suomalaiseen kulttuuriin.

Blogikirjoituksessa “Suomalainen identiteetti” (Uusi Suomi 20.6.2012) Jaakko Köhln mainitsee, että kansallinen identiteetti on hyvä asia, koska se yhdistää ja luo solidaarisuuden sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siinä, missä suomalaisuus lisäsi yhteenkuuluvuutta 1800-luvulla, näen saman vaikutuksen nyky-Suomessa. Osallistuessani yleisötilaisuuteen, jossa oli suuri areena täynnä suomalaisia, rohkenin sanomaan oman mielipiteeni äänekkäästi. Rohkaistuin ehkä siksi, että takana istuvat kaksi henkilöä olivat ottaneet rohkelikon roolin ensin. Todennäköisin syy oli kuitenkin se, että vieressäni istui ulkomaalainen ystäväni, joka ei nähnyt itsensä ilmaisemista vieraiden ihmisten keskellä ongelmana. Samaan aikaan muut ympärillämme istuivat tuppisuina. Voisi päätellä, ettei tapahtuma, johon osallistuin, aivan kuvastanut suomalaista keskustelukulttuuria, sillä osa yleisöstä sentään avasi suunsa. Toisin kuitenkin on, kun kyseessä on suomalaisia laajasti koskettava tilaisuus, kuten MM-tason jääkiekko-ottelu. Urheilukatsomoissa hiljaisiksi kuvatuista suomalaisista kuoriutuu vaivatta erittäin äänekkäitä kannustajia. Suomalaisuus on siis edelleen yhteenkuuluvuuden luoja, mutta se ei saisi eristää.

Köhln muotoilee, että indentifoituminen kansakuntaan on yksilöllinen päätös ja suomalaisuus koetaankin omalla tavalla. Mielestäni juuri tämän takia on tärkeää, että suomalaisuus pysyisi avoimena eikä stereotypioihin tarrauduttaisi. Vaikka Suomea on kuvailtu toisinaan kansainvälisessä tutkimuksessa EU:n rasistisimmaksi maaksi, en usko uusnationalistisen ajatustavan kuvaavan laajasti suomalaisuutta. Saku Timonen esittää blogikirjoituksessaan “Marssii natsien kanssa” (blogit.apu.fi 4.12.2018) itsenäisyyspäivän alla ajatuksiaan äärikansallismielisestä 612-kulkueesta. Timonen tuo esille, kuinka Ylen selvityksen mukaan jopa kahdella kolmesta Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenellä oli rikostausta. Rikostaustasta päätellen uskon, että kulkueeseen osallistujat edustavat enimmäkseen yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneita, eivät enemmistöä.

Suomalaisia yhdistäviä asioita ovat siis arvot, kieli ja kulttuuri, eikä suomalaisuuden pitäisi perustua valmiiksi määriteltyihin käsitteisiin tai toimia kriteerinä sille, kuka on suomalainen. Ajattelen, että suomalaisuus on nykyaikana ajoittain kansaa yhdistävä tekijä, mutta perustuu paikoin ikääntyneisiin stereotypioihin. Suomalaisuuden on oltava uudistuva muuttuvassa maailmassa ja löydettävä jatkuvasti uusia muotoja, sillä vanhaan ajatusmalliin jämähtäminen luo vain perusteet syrjivälle ja syrjäytyneiden käsissä vaaralliselle ajatusmaailmalle.