Päivänsäde ja Menninkäinen -tehtävän vastauksia

Päivänsäde ja Menninkäinen on runomuotoinen kertomus, monella tavalla sadun kaltainen. Kaunokirjallisuudeksi sen tunnistaa monesta piirteestä:

– Kerronnan keinot (fiktiiviset henkilöhahmot, kertoja, tapahtumapaikka, tapahtuma‐aika)

– Kertomuksen muoto (juoni, vuorosanat, aloitus, käännekohta, lopetus)

– Kuvakieli (allegorisuus, metaforat, elollistaminen, personointi, metonymia, faabeli)

Sanoituksen tematiikka voi tuottaa erilaisia tulkintoja. Se on allegorinen kertomus kahden hyvin erilaisen satuhahmon kohtaamisesta. Päivänsäde edustaa kaikkea kaunista ja hyvää, mutta myös hetkellisyyttä.

Menninkäishahmon traagisuus on siinä, että se edustaa ”rumuutta”, mutta myös suuria tunteita. Hahmojen välille kehkeytyy mahdoton ja toivoton rakkaus.

Teemaksi sopisi esim. ihmisten erilaisuus, epätoivoinen rakkaus, kohtalon hyväksyminen. 

Pisteytys:

5-10 pistettä:
Vastauksessa ymmärretään, että sanoitus on juonellinen kertomus, jossa on kaksi vertauskuvallista henkilöhahmoa.

15-20 pistettä:
Vastauksessa sanoitusta eritellään ja tulkitaan kertomuksena kaunokirjallisuuden analyysikäsitteitä käyttäen. Käsitteitä esim. kertomuksen rakenne (aloitus, keskikohta, lopetus tai draaman kaari), runon puhuja, vertauskuva jne. Mukana on tulkintaa

25-30 pistettä:
Edellisten lisäksi teemasta esitetään perusteltu tulkinta.