Koomikko Pirjo Heikkilän Tahrainen mekko -sketsissä (Yle Areena, 15.10.2019) päähenkilö menee vaateliikkeeseen palauttamaan lainaamansa mekon. Mekkoon tulleen tahran vuoksi palautus ei kuitenkaan onnistu, vaan Pirjon pitäisi maksaa se. Päähenkilö ei hyväksy hintaa vaan päätyy ehdottelemaan erilaisia kaupallisia yhteistöitä, joilla voisi mekon hintaan saada alennusta.

Huumori perustuu usein ympäröivän yhteiskunnan normeista ja sosiaalisista vuorovaikutuskäytännöistä poikkeamiseen. Tahrainen mekko -sketsissä Pirjosta luodaan huonosti käyttäytyvä, hieman röyhkeä hahmo. Hän muun muassa ihmettelee kovaan ääneen, miksi hänen pitäisi maksaa 560 euroa tahriintuneesta mekosta, vaikka hän on itse tahrinut sen käytössä. Pirjon hahmo myös yrittää valehtelemalla selvitä noloista tilanteista, joihin toisaalta koko ajan joutuu juuri siksi, ettei rehdisti kerro totuutta. Myöhemmin hän ehdottaa kaupallista yhteistyötä ja alkuun väittää, että hänellä on paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa. Hän kuitenkin jää kiinni valheistaan ja joutuu myöntämään, että hän lainkaan ole sosiaalisessa mediassa. Tällaisellä tyypitellyllä henkilöhahmolla tuodaan sketsiin huumoria.

Huumorissa on myös usein esillä ristiriitoja ja vastakohtia, joiden yhteensovittamisesta syntyy koomisia tilanteita. Pirjo-sarjan katsojakunnalla, eli aikuisilla naisilla, on jo taustatieto siitä, mitä kaupallinen yhteistyö tarkoittaa. Siksi on katsojan mielestä huvittavaa, kun päähenkilö kertoo voivansa antaa tuotteelle näkyvyyttä Sähkö-Jampat Oy:n firmatilaisuudessa ja tätinsä 60-vuotisjuhlapäivillä. Tilaisuudet ovat oletettavasti pieniä ja Sähkö-Jampat viittaa stereotyyppisesti miehiin, joten suurta näkyvyyttä niistä ei mekolle saa. Sketsin merkittävin ristiriita on viimeisessä kohtauksessa, jossa päähenkilö yrittää mainostaa mekkoa Ylen katugallupissa, jossa teemana on Älä osta mitään -päivä. Tässä kaupallisiin yhteistöihin liittyvä kuluttaminen, yhdistyy arvoiltaan täysin päinvastaiseen kulutuksen vastaiseen Älä osta mitään -konseptiin. Tämän ristiriidan avulla saadaan katsoja nauramaan ja viihtymään.

Sketsissä tuodaan esiin myös yhteiskunnallisesti ajankohtaisia aiheita ja otetaan niihin kantaa sketsin keinoin. Kohderyhmä, aikuiset naiset, ovat oletettavasti tietoisia lapsityövoiman käytöstä ja muista ylikuluttamisen negatiivisista puolista. Sketsissä viitataankin ”aikuisten tekemään” tuotteeseen, jota voidaan pitää mustana huumorina. Sketsi tuo esille nyky-yhteiskunnan ilmiön, jossa ristiriitaisesti kulutusta pyritään vähentämään ja toisaalta kulutusta ihannoidaan. Nykyajan negatiiviseen ilmiöön käänteisesti viittaa sekin, että Pirjo ei enää ole ”Snäpissä”, koska ei saanut munakuvia. Pinnallinen ja yksinkertainen Pirjo olisi niitä halunnut, vaikka yleisesti niitä pidetään Snapchatin ongelmana.