Ohjauspalvelujen saatavuuden tiedoissa vielä tehtävää - nuorten ohjauspalvelut tunnetaan paremmin

Ohjauspalvelujen saatavuudesta ei tarkkaa tietoa, mutta nuorten ohjauspalvelut eniten kunnossa - lue lisää tutkimuksesta: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/45858

– Parhaiten tutkimukseen vastaajien mielestä toimii perus- ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheen ohjaus. Eniten parannettavaa on työssä olevien aikuisten, vaikeasti työllistyvien aikuisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten palveluissa, tutkimuksesta vastaava tutkimuskoordinaattori Sakari Saukkonen tarkentaa.

Tulosten mukaan ELY-alueet ovat onnistuneet luomaan toimivia yhteistyöverkostoja ihmisten koko eliniän kestävän ohjauksen edistämiseksi. Verkostoissa on melko kattavasti mukana aluehallinnon, oppilaitosten sekä työ- ja elinkeinoviranomaisten edustajia. He ovat myös hyvin sitoutuneita ohjauspalvelujen kehittämiseen.

– Vaikka alueellisen koordinaation rakenteet ovat kehittyneet, on alueilla edelleen tekemistä ohjauspalvelujen kattavuuden ja saatavuuden arvioimisessa ja yhteisten voimavarojen koordinoidussa suuntaamisessa, Saukkonen summaa.

Ihmiset joutuvat muuttuvassa yhteiskunnassa tekemään elämänsä aikana yhä useampia koulutus- ja uravalintoja. Valintojensa tueksi he tarvitsevat tietoa ja ohjausta. ELY-keskukset ovat vuodesta 2012 alkaen koordinoineet alueidensa tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja. ELY-keskukset ovat edistyneet ohjauspalvelujen koordinoinnissa, mutta ELY-alueilla ei ole selvää käsitystä siitä miten palvelut tavoittavat kansalaiset.

Tällaisiin tuloksiin on tullut Jyväskylän yliopistossa toimiva Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus (Vokes) juuri julkistetussa raportissaan. Tutkimuksessa ohjauspalvelujen toimivuutta arvioivat 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueelle perustettua yhteistyöryhmää. Vokes selvittää opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta alueellisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen koordinointia. Nyt julkistetun ensimmäisen seurantatutkimuksen aineisto on kerätty 2014–2015.

– Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja antavat oppilaitokset, työ- ja elinkeinoviranomaiset sekä sosiaali- ja terveydenhuolto. ELY-keskusten koordinaatiovastuulla halutaan varmistaa, että kansalaisille on tarjolla laadukkaita ja helposti saatavilla olevia ohjauspalveluja eri elämänvaiheissa, valottaa tutkimuksesta vastaava tutkimuskoordinaattori Sakari Saukkonen.

Nuorten ohjauspalvelut kunnossa

Ohjauspalvelujen tuottajat ovat itsenäisiä, minkä vuoksi ELY-alueilla ei ole tarkkaa kokonaiskuvaa siitä, miten palvelut tavoittavat eri asiakasryhmät. Yhteistyöryhmien vastauksista käy kuitenkin ilmi, että nuorten osalta ohjauspalvelut ovat hyvin saatavilla, mutta aikuisten ohjauspalvelujen toimivuudesta ei ole selvää kokonaiskuvaa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin