Lontoon retki 2015

Lontoon opintoretki 10/2015

Haapaveden lukion toisen vuosikurssin oppilaiden retki Lontooseen 6-10.10.2015


Matkalla nähtyä ja koettua...

Metron käyttö luonnistui alusta alkaen erittäin hyvin eikä kertaakaan taidettu ajaa harhaan. Kiitos tästä kuuluu selkeille metrokartoille sekä yleisesti mainiolle metrojärjestelmälle, joka paria poikkeusta lukuun ottamatta teki tehtävänsä täydellisesti.

Kaupungissa kerkesimme nähdä käsittääkseni kaikki "tärkeimmät" nähtävyydet, ainoastaan Towerissa jäi käymättä, mutta pitäähän sitä jotain seuraavaankin reissuun jättää. Myös hotelli oli täysin asiansa ajava tarkoitus huomioiden, ainoastaan internetyhteyden toimimattomuus oli pieni miinus.

Mielenkiintoisia kokemuksia saimme paljon, joista mainittakoon esimerkiksi se, että Harrodsin tavaratalosta porukkamme niin sanotusti naurettiin pihalle kysyttyämme, onko erästä tuotetta saatavilla halvempaa versiota. Viimeisenä iltana kerkesimme käymään vielä Greenwichissä, joka oli niin maisemallisesti kuin tieteellisestikin ajateltuna erittäin mielenkiintoinen paikka, vaikka observatorio oli jo keretty sulkea. Westminster Abbeyssä saimme kunnioittaa suurmiesten, kuten vaikkapa Churchillin ja Newtonin, muistoa.

Kokonaisuutta ajatellen reissu oli erittäin onnistunut lukuun ottamatta huonoon aikaan sattunutta flunssaa, jonka seurauksena korvat olivat lennon jäljiltä vielä monen tunnin kuluttua lukossa ja joka epäilemättä vei jonkin verran puhtia reissun aikana.

Riku ja Tuomas

IMG_1819.JPG
  • Metro yllätti hyvällä toimivuudella ja selkeydellään.
  • Aikataulutus piti liikkeessä koko ajan ja jalat kipeytyivät kymmenien kilometrien kävelyn seurauksena, mikä ei suinkaan ollut huono juttu
  • Hotelli oli tarpeisiin nähden täydellinen lähes toimimatonta nettiä lukuun ottamatta
  • Museot oli hienoja, eritoten Imperial War. Jokainen museo vaatisi kokonaisen päivän aikaa!
  • Leijonakuninkaaseen liittyy elokuvana paljon muistoja. Musikaali oli koskettava, upea ja ikimuistoinen kokemus. T. Oskari
  • Oskarin yksinäisiä kokemuksia metroilusta:

...en mahtunut ruuhka-aikana erään junan kyytiin ensinkään...

Mutta metro osoitti armottomuutensa myös hiljaisempana aikana. Odotin saapuvaa junaa ja yhtäkkiä kuulin miehen ja naisen huutoa toisen puolen laiturilta. Pariskunta, iältään 30-40 v. oli lapsien kanssa liikenteessä. Pieni poika oli astunut metrovaunuun ja isä piteli raa'alla voimalla sulkeutuivat ovia raollaan yrittäen saada pojan ulos. Kuin kauhuelokuvassa ovet lävähtivät lopulta kiinni ja muu perhe jäi laiturille ruikuttamaan. Ilmeisesti joku randomi mies otti vaunun sisällä pojan huostaan ja perhe oli toivottavasti kasassa seuraavalla asemalla.

- Mind the Gap between the train and the platform!

Topi ja Oskari

IMG_1849.JPG
  • Erilaisiin liikennesääntöihin ei totu kovin nopeasti.
  • Osa nähtävyyksistä näyttävimmillään pimeässä.
  • Maisemat kummallisia kun ei havumetsää joka puolella.
  • Haittana korvien lukkoon meneminen lentokoneessa. Pasi
  • Opimme, että ihmiset ovat samanlaisia joka puolella maailmaa, ihan samanlaisia ne oli kuin suomalaisetkin.
  • Kaupunki ei tuntunut niin isolta kuin etukäteen ajatteli; ei tuntenut olevansa Lontoossa.
  • Pelottelu lentokenttien ja metron suhteen oli liiallista. Eläminen Lontoossa oli suhteellisen helppoa.
  • Westminster Abbey ja British Museum olivat käymisen arvoisia kohteita!
  • Leijonakuningas-musikaali oli näyttävä ja helposti seurattava kokonaisuus.
IMG_1857.JPG

Kannattaa muistaa hyvissä ajoin, että kolikoita ei voi vaihtaa enää euroiksi koto-Suomessa. Meidän porukalla jäi vähän viime tippaan ja viimeisenä iltana iltapalaostoksilla hankkiuduimme eroon kolmenkymmen punnan arvosta kolikoita. Ostimme ostokset kolmeen pekkaan ja myyjäparka sai otsa hiessä laskea valtavaa kolikkokasaa. Sinänsä hauska kokemus, kun toinen myyjä ja vartija naureskelivat ja tsemppasivat työkaveriaan siinä vieressä:-)


  • Mitä hienompi ravintola sitä huonompi palvelu tavalliselle tallaajalle, asiakaspalvelijat olivat viileän kohteliaita.
  • Jotkut olettavat, että turistit osaavat puhua englantia hyvin ja ymmärtävät nopeaa puhetta. Sitten tuohdutaan, kun ei kunnolla osatakaan.
  • Boost Juice Bar oli mahtava paikka, kannattaa käydä kokeilemassa!
  • Vaatteisiin tarttui outoa hajua hotellista, ja saasteet (ja etanat) tunkeutuivat joka paikkaan, mutta...
  • Kannatti lähteä!

Reetta, Marjut, Jutta ja Kerttu

IMG_1901.JPG
  • Yhteisiä ja "pakollisia" menoja olisi voinut minun puolesta olla vähemmän. Tämän kokoisen porukan kokoaminen esim. metroilun jälkeen on melko hidasta ja ainakin omalla kohdalla ei tullut tekemisen puutetta vapaa-ajallakaan. Oli kuitenkin hyvä että tärkeimmät nähtävyydet oli selkeänä listana ohjelmassa.
  • Taskuvarkaita ei näkynyt.
  • Liikenteessä viidakon lait: nopein menee ensin, vaikkeivät valot vielä olisikaan vihreät.
  • Metroilu mukavaa ja selkeää.
  • Suunnilleen kaikki nähtävyydet tuli nähtyä, mitkä halusikin, tosin vaihtelevalla tarkkuudella.
  • Parraita reissuja
  • Greenwich kyllä yllätti erittäin positiivisesti jo pelkästään maisemiensa puolesta.

Iikka

IMG_1936.JPG
  • Opittiin kulkemaan metrolla, mikä on iso plussa, eikä sen takia eksytty kertaakaan. Metrossa oli kuitenki tosi kuuma ja ahdasta neljän maissa.
  • Mukava oli päästä erilaisiin kauppoihin kuin Suomessa, mut Primark oli pahin painajainen. Eikä muutenkaan pahemmin shoppailtu kyllä.
  • Tyyne ihana leikki telinevoimistelijaa metrossa niissä jutuissa, joista pidetään kiinni ja vetäs niissä takaperin kuperkeikan ja kaikki rupes taputtaa sille.
  • Museot oli tosi hienoja! Ei kyllä Suomessa näe samanlaisia.
  • Jalat oli kipeenä kävelemisestä joka päivä, mutta oli sen arvoista ehdottomasti!

Susanna ja Eve

IMG_1964.JPG

Kaikin puolin hieno reissu! Opittiin kieltä, kulttuuria ja nähtiin uusia todella hienoja paikkoja. Pahin moka oli, kun tilattiin Mäkkäristä kaksi kahvia niin saatiin kolme jäätelöä.. ? Naurettiin paljon.

T Falden vallu

IMG_1975.JPG
  • Maisemat olivat mitä komeimmat.
  • Nähtävyyksiä oli paljon. Ei tullut tilanteita, että ei olisi ollut tekemistä.
  • Tower Bridge oli hieno paikka. Komeat näköalat alas, ylös ja sivulle. Ylhäällä oli lasilattia ja rakennuksen historiaan ja sen vaiheisiin pystyi tutustumaan.
  • Londen Eyessä kävimme illalla, jolloin oli pimeää ja maisemat uskomattoman hienot. Koko suuri kaupunki oli valaistu ja se näkyi komeasti.
  • Kävimme myös 4D-esityksessä, joka kertoi Lontoosta.
  • Lontoolaiset olivat todella ystävällisiä ja "thank you" ja "sorry" sanat kuuluivat usein.
  • Liikenne oli kauhea. Töötti pohjaan ja kaasua lisää -taktiikkaa, jos väärään aikaan yritit tien yli.
  • Starbucksista sai aina uudet naurut hauskojen nimien johdosta. Eivät osanneet oikein kirjoittaa suomalaisia nimiä.
  • Tilanteita, jossa alat kaupan kassalla selittään suomeksi, oli useita. (Benalla)
  • Kävimme tutustumiskierroksella Chelsea fc:n kotistadionilla, joka oli jalkapalloa rakastaville todella hieno kokemus.
  • Oli myös läppä heitellä hyviä juttuja metrossa suomeksi, kun muut ei ymmärtäny.
  • Eilen tavattiin kaksi lontoolaisia nuorta naista, jotka suuttuivat meille, kun ei vastattu enkuksi niille. Ne uhkasi lätkiä turpaan ja lyödä lasilla päähän, sano myös Penalle, ettei se saa ikinä tyttöystävää (sillä kyllä on jo). Bena, Hene, Tuke, Pietu
IMG_2145.JPG

Brittiläiset ovat kohteliaita, mutta epäystävällisiä. Lontoosta annetaan parempi kuva, mitä se todellisuudessa on. Rakennukset olivat hienoja, mutta huonossa kunnossa. Ravintoloita paljon, mutta ahtaita.

Oltiin Susa, Reetta ja Sara viimeisenä iltana kaupungilla. Otettiin selfieitä uudella selfietikulla ja taakse ilmestyi nuori mies poliisinpukuun sonnustautuneena. Kysyi, että halutaanko ottaa selfie poliisin kanssa, ja totta mooses otettiin! Lisäksi kaksi miestä olisivat halunneet lähteä meidän kanssa baariin. Otettiinkin selfie ja painuttiin takaisin hotellille.

Pubissa tuli testattua alkoholitonta kaljaa ja kylläpä oli pahaa! Terveisin Matleena ja Susa

IMG_2235.JPG

Ensimmäisenä iltana vähän ehkä hirvitti liikenteen erilaisuus ja vilkkaus, se tuntui aluksi pelottavalta ja kaoottiselta. Kuitenkin kun opittiin liikenteen kulku ja metrojärjestelmän logiikka, niin alkoi tuntua, että joku järki kai siinäkin piilee. Paras kokemus oli meidän mielestä Leijonakuningas-musikaali - pitää ehdottomasti käydä kattomassa uudestaan ja tutustua muihinkin musikaaleihin! Vaikka odotukset sitä kohtaan oli kovat, niin ne ylittyi silti! Pikkusekoilut esim. tilatessa jotain (tai myöhästyminen musikaalista) oli vaan hauskoja ja toi lisää väriä seikkailuun. Oli huippua kaikin puolin, mukava kun oppilaisiin oli paljon luottoa ja saatiin aika vapaasti tehdä mitä haluttiin. :) Covent Garden oli ihana paikka! Ehdottomasti pakko käydä Lontoossa vielä joskus uudestaan, paljon jäi kokematta, vaikka paljon tuli koettuakin! Ja muuhunkin Iso-Britanniaan pitää ehkä käydä elämän varrella tutustumassa. Juhuuuu. Ronja & Sini

IMG_2257.JPG

Ensimmäisenä iltana Lontoo vaikutti paikalta, johon eksyy liian helposti. (Ensimmäisenä iltana eksyttiinkin ja meidän fish & chips -annoksemme ehtikin jäähtyä :D) Liikenne vaikutti kaoottiselta ja kaikki oli sekavaa, mutta kun oppi kaikki paikat, niin liikkuminen paikasta toiseen tuli helpommaksi. Metrolla matkustaminen osoittautui helpoksi ja vaikka välillä jouduttiin ruuhka-aikana metroihin ja meinattiin liiskaantua, niin selvisimme ehjin nahoin niistäkin. Vaatekaupoissa vaatteiden sovittaminen tuotti aluksi ongelmia, koska käytäntö oli erilainen. London eye ja Madame Tussauds olivat kokemisen arvoisia. British Museum kannattaa kiertää kokonaan, koska siinä saa hyvää jalkatreeniä (ja niin me teimme!!). Tower Bridge ja Buckinghamin palatsi olivat kauniita paikkoja. Leijonakuningas-musikaali oli odotukset ylittävä, vaikka alkua emme nähneetkään, sillä metro pysähtyi ja myöhästyimme hieman.

Paljon jäi vielä kokematta ja olemme varmoja, että käymme Lontoossa uudestaan. Matka oli kaikin puolin mahtava ja hyvin onnistunut ja reissun jälkeen olimme väsyneitä, mutta onnellisia sekä monta kokemusta rikkaampia. Kandee käydä! :)

Terveisin Salla & Sara.


Kokonaisuudessaan mieleenjäävä ja mukava reissu, joka toi vaihtelua normaaliin koulunkäyntiin. Lontoossa kaikki oli todella suurta ja suurin osa tapaamistamme ihmisistä olivat kohteliaita. Ihmiset auttoivat lähes aina, kun kysyi apua esimerkiksi metroasemilla. Ensimmäisinä päivinä liikenne ja esimerkiksi metroilla kulkeminen vaikutti haastavalta, mutta myöhemmin se sujui lähes ongelmitta.

Hotellimme läheisyydessä sijaitsi paljon erilaisia kauppoja sekä ravintoloita, mikä mahdollisti sen, että esimerkiksi iltaisin oli helppo käydä syömässä tai kaupassa ostoksilla.

Lontoossa näkyi paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa ja törmäsimme myös muutamiin suomalaisiin esimerkiksi British Museumissa.

Kävimme katsomassa useita mieleenjääviä nähtävyyksiä, kuten esimerkiksi Tower Bridgea, Buckinghamin palatsia, Big Benia ja erilaisia museoita. Myös Madame Tussauds oli kertakaikkiaan mahtava paikka, jota suosittelemme jokaiselle!

Kannattaa käydä Lontoossa, mikäli siihen tulee mahdollisuus!

Terveisin Sanna ja Jonna


Matkaan mahtui paljon sekä hyviä että huonoja kokemuksia, onneksi kuitenkin pääosin hyviä. Yllätyimme kuinka paljon omaa aikaa meille annettiin, vaikka Lontoon maanalainen onkin hyvin sekava ja monimutkainen, eikä eksyminen olisi ollut mikään ihme. Metrojen käytön kuitenkin oppi nopeasti ja sen jälkeen oli mukava suunnistaa kaveriporukalla syömään ja tekemään ostoksia.

Hotelli aiheutti epäilyksiä, mutta hienot nähtävyydet ynnä muut saivat unohtamaan sen puutteet. Olihan siellä kuitenkin ajoittain toimiva Wi-Fi.

Vinkkinä voisi tulevia ulkomaanmatkoja varten olla se, ettei kännykkää kannata pitää takataskussa edes teinejä täynnä olevassa vaatekaupassa hetkeäkään. Se voi nimittäin koitua kännykän kohtaloksi, nimimerkillä kokemusta on. Kännykän katoamisesta huolimatta matka oli kokonaisuudessaan ainutlaatuinen ja paljon hyviä muistoja jälkeensä jättävä! Lähtisimme enemmän kuin mielellämme uudestaankin!

Terveisin Emma & Meeri

IMG_2276.JPG

Lontoo oli huippu kokemus ja todella hieno paikka! Hotelli ei ollut ehkä niin miellyttävä kokemus, mutta kyllä siellä öitä vietti. Metrolla oli kiva seikkailla ja sitä oli helppo käyttää. London Eyeen oli kivaa juosta tuhatta ja sattaa, niinku joku olis ajanu takkaa, että oltaisiin keretty viimeiselle kierrokselle. Loppujen lopuksi kerettiin ja oli käymisen arvoinen kokemus ja viereisessä kopissa tapahtui jopa kosinta, jota sitten seurattiinkin enemmän kuin maisemia. Kokonaisuudessa mahtava reissu ja hyvä porukka!

Tyyne, Lotta, Milla, Laura


Hello! I speak English because tyyni is grazy because she has vety much glothes but she bought those more. We have gopro-videos who are very ugly and nobody wont whats those. I am Pietari and im little weird '


Tyyne ja Pietari

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä