Koe ma 30.5.2016

koeohjeet

Kokeessa on kaksi toisilleen vaihtoehtoista esseetehtävään, joista yhteen vastataan. Kokeessa ei käytetä kurssimateriaaleja eikä oppikirjaa. Tee koe "luo merkintä-kohtaan". Tallenna koe omalla nimelläsi. Muista tallentaa säännöllisin väliajoin.

HI6-kurssin koe klo 8.30-10.00

1. Japani ja ja Japanin kulttuuuri ovat saaneet paljon vaikutteita muilta kansoilta. Kerro näistä vaikutteista ja siitä miten ne ovat japanilaista kulttuuria muokanneet. Käytä esimerkkejä.

2. Japanin kulttuuri on muovautunut vuosituhansien aikana nykyiseen muotoonsa. Kulttuurissa on edelleenkin paljon vanhaa. Miten japanilaiset ovat onnistuneet säilyttämään vanhaa kultuuriaan niin onnistuneesti? Käytä esimerkkejä.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

MALLIVASTAUKSET KOETEHTÄVIIN



1. Vaikka Japani sijaitsee erillään mantereesta omalla saarellaan, sinne on päässyt rantautumaan historian saatossa muiden kansojen kulttuurivaikutteita. Japani on suhtautunut sinne tulijoihin ja heidän mukanaan tuomiin asioihin vaihtelevasti. Uudet keksinnöt ja ja japanilaisten hyödyllisiksi katsomat asiat on nopeasti omaksuttu omaan kulttuuriin muista mallia katsomalla. Toisaalta taas välillä Japani on tietoisesti halunnut sulkeutua muista maista ja näin estää eri maiden kultuurivaikutteiden saapumisen maahan.


Japanin kultuuriin tuli jo hyvin varhain vaikutteita Kiinasta ja Koreasta. Kiinalaisilta omaksuttiin muun muassa märkäriisinviljelytaito, mikä on vaikuttanut merkittävästi Japanin maanviljelys- ja ruokakulttuuriin. Riisi on yhä Japanin tärkein viljelystuote. Kiinasta Japaniin tuli myös omaperäinen kirjakieli, joka on muovautunut Japanissa omaksi kielekseen. Siinä on kuitenkin edelleen hyvin paljon samoja piirteitä kuin Kiinan kielessä. Kiinasta saapui myös poliittisen pakolaisen mukana paljon kirjallisuutta, josta saatiin tietoa muista kultuureista.

Kiinasta Japaniin on rantautunut myös kaksi uskontoa, jotka vaikuttavat edelleen hyvin voimakkaasti Japanin kulttuuriin. Nämä uskonnot ovat kunfutselaisuus ja buddhalaisuus. Kunfutselaisuus korostaa opissaan yhteiskunnallisia ja moraalisia asioita sekä erilaisia käyttäytymissääntöjä. Japanilaisille on edelleen tärkeää tietää, onko puhuteltava henkilö missä asemassa yhteiskunnassa, ja käyttäytyä sen mukaan. Esimerkiksi pomolla ja alaisella on tietyt suhteet ja aviomiehellä ja vaimolla omansa.

Buddhalaisuus tuli Japaniin kahden korealaisen buddhalaismunkin mukana. Japanilaiset ovat aina ottaneet uudet uskonnot hyvin vastaan, sillä heille uusi uskonto tuo vain lisää Jumalia, jotka suojelevat elämässä. Japanin alkuperäiseen uskontoon shintolaisuuteen kuuluu monia jumalia, joilta rukoillaan suojelusta eri asioihin. Buddhalaiuus saapui Japaniin 500-luvulla ja se omaksuttiin nopeasti. Japanilaiset palvoivat buddhaa saadakseen esimerkiksi hyvän sadon. Buddhalaisuuden kultakausi Japanissa oli 700-luvulla, jolloin keisari asettui kannattamaan buddhalaisuutta ja vastaavasti buddhalaismunkit osoittivat uskollisuuttaan keisaria kohtaan. Myöhemmin tuli myös kausia, jolloin shintolaisuudesta haluttiin kitkeä kaikki buddhalaiset piirteet ja näin buddhalaisuuden merkitys laski hieman. Se on kuitenkin edelleen yksi Japanin tärkeimmistä uskonnoista ja buddhalaismunkit hoitavat esimerkiksi ihmisten hautaan siunaamisen.

Kiinan ja Korean lisäksi Japaniin on saapunut kulttuurivaikutteita myös länsimaista eri aaltoina. Ensimmäisinä länsimaisina Japanissa kävivät myrskyn mukana saarivaltioon ajautuneet portugalilaiset. Vähitellen 1500-luvun kuluessa maahan saapui jesuiittoja, jotka toivat mukanaan kristinuskon. Kristinusko otettiin buddhalaisuuden tapaan hyvin vastaan, mutta ajan myötä jouduttiin vaikeuksiin, koska kristinuskossa ei hyväksytä kuin yksi Jumala. Tämä ajatusmalli ei ollut Japanilaisille tuttua ja niin kristinuskon merkitys on jäänyt maassa pieneksi. Välissä maassa asuvia kristittyjä, jopa vainottiin. Kristinusko on kuitenkin vaikuttanut Japanin kulttuuriin ja sen myötä maahan perustettiin esimerkiksi yliopistoja ja sairaaloita.

Löydettyään Japanin eurooppalaiset alkoivat luonnollisesti käydä kauppaa japanilaisten kanssa. Hollantilaisten ja japanilaisten hyvät kauppasuhteet ulottuvat historiassa 1500-luvulle asti. Japanilaiset ostivat eurooppalaisilta muun muassa aseita ja eurooppalaiset puolestaan japanilaislta esimerkiksi kultaa.
Japani oli 1600-luvulta vuoteen 1868 asti eristäytynyt muista maista, mutta myös tuolloin hollantilaisilla ja kiinalaisilla oli oikeus käydä kauppaa Japanin kanssa. Hollantilaisilta omaksuttiin myös koulujärjestelmä eli nk. ranguku.

Myöhemmin japanilaiset omaksuivat länsimaisia kulttuuripiirteitä muun muassa meiji-restauraation aikana 1800-luvulla. Japanilaiset ymmärsivät, että he voivat taistella oikeuksistaan valtiona vain uudistumalla länsimaiden mukaisesti. Länsimaista otettiin mallia esimerkiksi talouden kehittämisessä, sillä teollisuutta alettiin kehittää ja kannustettiin ihmisiä yksityisyrittäjyyteen. Talouden lisäksi uudistettiin muun muassa armeijaa, hallintoa ja monia muita asioita. Japani lähetti muihin maihin ihmisiä omaksumaan uusia asioita ja myös muista maista tuli ammattilaisia neuvomaan japanilaisia. Japani muuntui hämmästyttävän nopeasti länsimaiden kaltaiseksi teollisuusyhteiskunnaksi.

Länsimaisia piirteitä Japaniin saapui myös 1920-luvulla massakultuurin vuosikummenenä. Länsimaista omaksuttiin musiikki- ja elokuvakulttuuri ja myös kahvila- ja kaupunkikultuurit rantautuivat Japaniin. Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisten miehityskauden aikana kultuurivaikutteita tuli myös amerikasta. Japanilaisten hallintoa amerikkalaistettiin demokratiaksi ja myös monet muut asiat saivat vaikutteita amerikasta.

Japaniin on siis saapunut paljon kulttuurivaikutteita muualta, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet ja muovanneet Japanin kulttuuria. Amerikkalaisten saavuttua Japaniin 1800-luvun puolivälissä, vastassa oli keskiaikainen yhteiskunta. Länsimaisten tulo Japaniin muokkasi siitä hyvin nopeasti yhden maailman mahtimaista esimerkiksi teollisuuden saralla. Japanilaiset ovat osanneet hyötyä muualta tulleista vaikutteista, mutta myös pitää huolen, että omat arvokkaat kulttuuripiirteet säilyvät.

2. Japanilaisten kulttuuri on ollut aina hyvin omalaatuista ja Japanilaisille on ollut tärkeää että kulttuurissa on näkynyt omanlaisia piirteitä siitä huolimatta kuinka paljon se on saanut ajan saatossa länsimaisia vaikutteita. Japani on ollut eristäytyneenä muusta maailmasta muutaman kerran jolloin sen omalaatuisuus on päässyt kehittymään sillä sillä ei ole ollut mitään kontaktia muuhun maailmaan.

Japanilaisten omalaatuisia juttuja on muun muassa samurait, sumopaini ja geisha kultturi. Samurait olivat sotureita jotka palvelivat daimiota joka oli samurain isäntä, sumo ja sumopaini ovat tärkeitä japanilaisille ja sumopaini sisältää paljon rituaaleja joita tehdään ennen ottelua. Geishat ovat niin sanotusti seurahenkilöitä joila on hyvä yleissivistys ja he osaavat soittaa, tanssia ja/tai laulaa. Taitojen avulla he viihdyttävät vieraitaan. Japanilaisessa kulttuurissa on säilynyt näkyvästi sumopaini ja se on vielä tänäänkin osa japanilaista kulttuuria. Geishat ovat säilyneet myös, ainakin jossain osin. Geishoja ei ole enää niin paljon kuin niitä ennen oli, mutta niitä silti on vielä, toisin kuin samuraita jonka kulttuuri on lähestulkon kadonnut pois. Samurai sukuja on viellä, mutta ns. oikeita samuraita ei enää ole.

Japanilaisille puutarhataide on tärkeää kuten myös kukkien asettelu eli ikebana. Nämä kulttuuriset tavat ovat edelleenkin nähtävissä japanissa samoin kun teetaidekin. Teetaide ei ole enää aivan samlla tavalla esillä kuin ennen. Ennen se oli vain miesten tehtävä samoin kuin ikebanakin, nykyisin niitä voi tehdä kuka vain. Näiden asioiden säilymiseen vaikuttaa varmasti se, että ne ovat japanilaisille hyvin tärkeitä ja he haluavat pitää omia perinteitään yllä.

Japanilaiset ovat onnistuneet säilyttämään omaa kulttuuriaan siksi että he ovat aina pitäneet sitä hyvin tärkeänä ja vaikka välistä, muutamaankin kertaan japanilaiset alkoivat matkia muuta maailmaa ja ottaa paljon vaikutteita länsimaista oli se vain väliaikaista ja silloinkin he tiedostivat oman kulttuurin arvon.

Osa japanin kulttuuripiirteistä on kuitenkin hävinnyt kuten esimerkiksi hampaiden värjääminen mustaksi tai kaduilla alasti käveleminen. Näistä tavoista japanilaiset pois pakotti länsimaiset ihmiset jotka tulivat japaniin, en silti tiedä olisiko tapa säilynyt kuitenkaan ikuisesti. Länsimaat ovat muutenkin vaikuttaneet vahvasti siihen, mitä japanissa on säilynyt ja mitä ei. Se on vaikuttanut japanilaisten pukeutumiseen ja vaikka pukeutuminen olisi ajan mittaan muuttunut länsimaisemmaksi itsekin se on silti suurelta osin muuttunut siksi että sen on käsketty muuttua. Japanilaiset ovat ottaneet itse vaikutteita muualta mutta heitä on myös pakotettu muuttumaan.

Japanilaisen kulttuurin omanlaisuuteen ja sen säilymiseen on kuitenkin vaikuttanut eniten se, että japanilaiset itse tietävät oman kulttuurinsa arvon ja haluavat pitää sen yllä ja se, että japanilaiset haluavat pitää kiinni omista perinteistään ja kulttuuripiirteistään. Vaikka japanilaisten kulttuuria on muokattu paljon sen historian aikana ja siitä on jäänyt pois monia asioita se on silti hyvin omalaatuinen ja japanilaiset tiedostavat sen ja ovat siitä ylpeitä ja haluavat pitää perinteistään kiinni edelleen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä