Haapajärven koulujen kuvataiteen opetuksen hyviä käytänteitä vuosiluokille 1-9

Haapajärven koulujen kuvataiteen opetuksen hyviä käytänteitä vuosiluokille 1-9

Haapajärven koulujen perusopetuksen kuvataiteen opetus

KUVATAIDE OPPIAINEENA

Merkittävin asia, jota kuvataiteessa harjoitellaan, on elämän herkkyyden ymmärtäminen ja löytäminen. Kuvataiteessa on pohjimmiltaan kyse kyvystä aistia ja oivaltaa omaa itseä, toisia ihmisiä sekä henkistä, fyysistä, sosiaalista ja median luomaa ympäristöä.

Kuvataiteen avulla oppilas analysoi ja yhdistelee niistä yksittäisistä taidoista, tiedoista ja havainnoista, joita hän on muiden oppituntien aikana kohdannut ja tallentanut omaan minäänsä. Näin oppilaan tiedonhankintajärjestelmä laajenee ja kokonaisvaltainen näkemys ympäröivästä maailmasta syvenee.

Kuvataiteen sisäinen integraatio ja monipuoliset työskentelymenetelmät tukevat sekä yksilöllistä että yhteisöllistä oppimista, jonka tavoitteena on kehittää eettistä ja esteettistä tietoisuutta ja kestävää elämäntapaa.

Havainnointi- / näkökyvyn kehittäminen, itseilmaisu, luova ongelmanratkaisu sekä pyrkimys muodostaa omakohtainen suhde taiteeseen ovat keskeisiä kuvataideopetuksen tavoitteita, jotka tukevat oppilaan henkilökohtaista kasvua tasapainoiseksi kansalaiseksi.

Oppilaat käyttävät mahdollisuuksien mukaan Kuvisvihkoa (esim. kopiopaperista taitettu vihko) kuva-taiteen opinnoissaan. Kuvisvihkoa käytetään esimerkiksi oppikokonaisuuksien, teosten suunnittelun, luonnostelun lisäksi päiväkirjamaisesti. Vihkoonsa oppilas tekee mm. pohjatyötä, luonnoksia, suunnittelua sekä oppitunnin muistiinpanoja että omia henkilökohtaisia huomioita opitusta asiasta, omasta työskentelystään ja omasta suhteestaan aiheeseen / työskentelyprosessiin. Kuvisvihkossa voi olla piirrosten, suunnitelmien ja kirjoitusten lisäksi myös esimerkiksi valokuvia tai kollaasimaisesti rakennettuja kokonaisuuksia. Tukea tarvitsevat oppilaat saavat joka tunti konkreettisen mallin tekemisestä, vaikka työskentely syvenisi muilla oppilailla luovaan ja itsenäiseen ajatteluun. Kuvisvihkon käyttö tukee oman työprosessin jäsentämistä kaikilla oppilailla.

Kaikille oppilaille pyritään antamaan kuvataiteen tunneilla säännöllisesti kannustavaa ja rakentavaa palautetta, mikä tukee oppilaan itsetunnon ja persoonallisuuden kehittymistä sekä kasvua ja tuottaa oppilaalle työnteon iloa koulupäivän sisällä. Kuvataiteessa kannustetaan oppilaita myös oppilaiden väliseen keskusteluun ja palautteeseen sekä yhteisölliseen työskentelyyn. Samalla sallitaan henkilökohtaisiin projekteihin syventyminen ja yksin tekeminen. Kuvataiteen työskentelyssä pyritään pääsemään irti painostavasta kiireen tunteesta. Oppilaat voivat halutessaan jatkaa projektejaan myös useammalla kuvataiteen tunnilla tai vaikka mahdollisuuksien mukaan ylimääräisellä, sovitulla ajalla.

Kuvataiteella on myös terapeuttinen luonne. Kuvataiteen tunneilla pyritään sellaiseen ilmapiiriin, jossa on innostavaa ja rentouttavaa työskennellä. Merkittävänä tavoitteena onkin onnellisten hetkien tuottaminen; oppilaan persoonallisuudesta ja yksilöllisyyden piirteistä riippumatta jokaisen tulisi voida löytää jokaisen oppitunnin aikana positiivisia hetkiä teosten tekemisen ääreltä. Kuvataide antaa yleistä tukea virkeän, tyytyväisen ja tasapainoisen mielen saavuttamiseksi.

HAAPAJÄRVEN PERUSOPETUKSEN KUVAILMAISUN JA KUVALLISEN AJATTELUN SISÄLLÖT

Kuvataiteen osa-alueita sovelletaan mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan koulujen kuvataiteen opetukseen, Haapajärven paikalliset ulottuvuudet huomioiden (es. paikalliset taitelijat ja julkiset taideteokset).

Maalaus Piirustus Grafiikka Muovailu ja rakentelu / Kera-miikka ja kuvanveisto
1-2 kokeillen ja tutkien Värioppi:
• pää- ja välivärit
• värien sekoittaminen
Sivellintekniikka:
• sivellinote
• erilaisia sivellinjälkiä
• väri ja vesi
• es. valmiit väriliuokset, vesivärinapit, väriliidut
Piirustustekniikat:
• luonnostelu
• piirrinote
• erilaiset piirtimet (esim. lyijykynät 2H-6B, hiili ja graffitikynät, värikynät…)
• erilaisia viivoja ja pintoja
Yksinkertaisiin painomenetelmiin tutustuminen eri materiaaleja kokeillen esim.
• leimasinpainanta
• sabloonapainanta valmiilla/ omilla sabloonoilla
• uurtokuvapainanta (press print)
• työvaiheiden ja – välineiden nimitykset
Muovailu:
• valmiit massat
• yhdestä palasta muotoaminen
• yksinkertaiset liitokset
Rakentelu:
• paperin leikkaus ja liimaus
• 3-ulotteisuus erilaisilla materiaaleilla
3-4 kokeillen ja tutkien Aiemman opitun lisäksi esim.

• värioppi
• spektri
• värin taittaminen
• puhtaat-, vasta- ja murretut värit
• värin taittaminen
• kylmät ja lämpimät värit
• valööri
• abstraktio käsite
• havainto- ja mielikuva maalaus
Sivellintekniikka:
• akvarellitekniikka
• guassitekniikka
Aiemman opitun lisäksi esim.

• kuvaamisen keinot (piste, viiva, pinta, volyymi…) ja tekniikat
• piirustustekniikat
• viiva rytmin ja liikkeen ilmaisijana
• asetelma
Aiemman opitun lisäksi esim.

• vedostamisen periaate
• peilikuva
• käsite: pelkistäminen
• vedosten merkitseminen ja kehystäminen
Painomenetelmät:
• uurtokuvapainanta (press print)
• kohopainanta
• sabloonapainanta valmiilla/ omilla sabloonoilla
Muovailu:
• valmiit massat
• itsetehdyt massat
• luonnonmate-riaalit
• liittäminen
Rakentelu:
• kolmiulottei- suus erilaisilla materiaaleilla
5-6 soveltaen ja tutkien Maalaustekniikoiden ja väriopin kertausta ja varmistamista

Aiemman opitun lisäksi esim.

• kontrastit ja harmoniat
• murretut värit
• värin taittaminen
• värien symboliikka
Piirustustekniikoiden kertausta ja varmistamista

Aiemman opitun lisäksi esim.

• materiaalintuntu (tekstuuri)
• pintarakenne (struktuuri)
• valon ja varjon tutkiminen - muotoileva varjostus
• tila
Grafiikan tekniikoiden kertausta ja varmistamista

Aiemman opitun lisäksi esim.

Painomenetelmät:
• monotypia
• linopainanta
Kolmiulotteisten tekniikoiden kertausta ja varmistamista

Aiemman opitun lisäksi esim.

Muovailu:
• Makkara- ja levytekniikka
• muotti ja valos
Rakentelu:
• pienoismallit
7 – 9 Soveltaen ja ilmaisten Maalaustekniikoiden kertausta ja sovelta-mista omaan työskentelyyn tarpeen mukaan ja syventäen.

Aiemman opitun lisäksi esim.

• digitaalinen maalaaminen
• havaintoihin ja mielikuviin pohjautuva maalaus
• abstraktio-käsite
• väriperspektiivi , väri – tila
• värisuunnittelu: es. värijärjestelmät, sisustussuunnittelu
Piirustustekniikoiden kertausta ja soveltamista omaan työskentelyyn tarpeen mukaan ja syventäen.

Aiemman opitun lisäksi esim.

• piirrosmenetelmien monipuolinen ja ilmeikäs käyttö (esim. valööri- ja viivapiirustus)
• piirtopöytätekniikat
• ihmisen kuvaaminen
• sarjakuva, karikatyyri
• kuvan tulkinta ja prosessointi
Grafiikantekniikoiden kertausta ja soveltamista omaan työskentelyyn tarpeen mukaan ja syventäen.

Aiemman opitun lisäksi esim.

• vedostamisen periaate
• työvälineiden hallinta
• peilikuva, pelkistäminen
• vedosten merkitseminen ja kehystäminen
• esim. puugrafiikka, metalligra-fiikka, käyttögrafiikka
Kolmiulotteisten tekniikoiden soveltamista omaan työskente-lyyn tarpeen mukaan ja syventäen

Aiemman opitun lisäksi esim:

• muodon yhdistäminen ympäröivään tilaan
• saven koristelutekniikat
• muotti, reliefi, mobile, tilateokset, ympäristöteos…

MUIDEN TAITEEN OSA-ALUEIDEN SISÄLLÖT

Taiteen tuntemus ja kulttuurinen osaaminen Ympäristöestetiikka, arkkitehtuuri ja muotoilu Media ja kuvaviestintä
1-2 kokeillen ja tutkien Kuvantarkastelu:
• taidekuvat elämysten ja havaintojen virittäjinä
• tunnettujen taiteilijoiden töitä innoittajina omaan ilmaisuun, oppimiseen ja omien töiden tarkasteluun
• taiteilijan elämää
• näyttelykäyntejä

Avoin mieli!
Ympäristöestetiikka:
• luonnonympäristö
• rakennettu ympäristö
Arkkitehtuuri:
• viihtyisä lähiympäristö (esim. koti, koulu, leikkipaikat jne.)
Muotoilu:
• esineympäristö: käyttö- ja koriste-esine

Vastuullinen ajattelu ympäristöstä!
Graaffinen suunnittelu:
• kirjainmuotoja
• merkkikieli (esim. logot, liikennemerkit, kyltit…)
Valokuva, elokuva, tv, video ja muut mediat:
• erilaiset median ja kuvien viestit
• esim. tekeminen, katselu, tulkinta ja keskustelu
• esim. elokuvat, sarjakuva, mainonta

Kriittinen ajattelu!
3-4 kokeillen ja tutkien Aiemmin opitun lisäksi esim.

Kuvantekijän työ

Taiteilijan työt oman ilmaisun, oppimisen ja omien töiden innoittajana
• internetin kulttuuripalveluiden hyödyntäminen
Taidehistorian alkeita
• nykytaide

Taiteen merkitys erilaisten elämän ilmiöiden kuvaajana
Aiemman opitun lisäksi esim.

Ympäristöestetiikka:
• ympäristön esteettinen tarkastelu ja luontosuhde – taiteellinen ilmaisu
• oma pihasuunnitelma
• ympäristötaide/ teos
• kuvanveistäjä
Arkkitehtuuri:
• Haapajärviset rakennukset ja arkkitehdit
Muotoilu:
• esim. muotoilija, esineen suunnittelu ja valmistaminen
Aiemman opitun lisäksi esim.

• tietokonepelien tutkiminen ja arviointi
• erilaisia kuvia (esim. tiedottava, asenteellinen, viihteellinen, taiteellinen, graffiti)
• kuvien käyttö, merkitys, arviointi ja tulkinta
• kuvien tarkastelu: kuvan rajaaminen (yleis-, koko- ja lähikuva)
• sarjakuva
5-6 soveltaen ja tutkien Aiemman opitun lisäksi esim.

Kuvantarkastelu:
• taidekuvan rakenne ja tulkinta
• maalaustaiteen tyylisuuntia ja taiteilijoita. NYKYTAIDE
• oma taidenäyttely
Tilataide ja taide ympäristössä:
• tutustutaan lähiympäristön julkisiin teoksiin, tilataideteoksiin ja veistoksiin
• tilan luonne ja ominaisuudet
Aiemman opitun lisäksi esim.

Ympäristöestetiikka:
• muuttuvan ympäristön havain-nointia ja arviointia
Arkkitehtuuri ja muotoilu:
• esihistoriallisia - ja historiallisia asuinympäristöjä
• paikallinen esine- ja rakennuspe-rinne
• suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua
Aiemman opitun lisäksi esim.

• elokuvan kerronnan perusteita: kuvakulmat, kuvakerronta, kuvakoot, animaatio…
• mainonnan ilmaisukeinoja ja kanavia
• mahdollisuuksien mukaan valokuvauk-seen ja videokuvaukseen tutustumiseen
• valokuva oman elämän kuvittajana, valmiiden kuvien tarkastelu ja työstö
• kuvakollaasi valmiista kuvista
7-9 soveltaen ja tutkien Tekniikoiden soveltamista omaan työskentelyyn tarpeen mukaan ja syventäen.

Aiemman opitun lisäksi esim.

Kuvantarkastelu:
• taidekuvan tulkinta ja kritiikki (taidemuseokäynti ja virtuaalimuseoiden käyttö)
• nykytaiteen käsitteistö ja ilmaisullinen monimuotoisuus (esim. tekniikat, alueellisuus, symboliikka )
Taidehistoria: (maailma, suomi…)
• taiteen merkitys elämän ilmiöiden kuvaajana
Tilataide ja taide ympäristössä:
• tutustutaan lähiympäristön taideteoksiin
• tilan luonne ja ominaisuudet
Tekniikoiden soveltamista omaan työs-kentelyyn tarpeen mukaan ja syventäen.

Aiemman opitun lisäksi esim.


Ympäristöestetiikka:
• ympäristön ominaisuuksien eritteleminen ja ympäristöhavainnointi (ekologia).
• ympäristötaide ja tilataide
Arkkitehtuuri ja muotoilu:
• lähiympäristön ajalliset kerrostumat, rakennustyylit, ympäristön suunnittelu
• muotoilun tyylisuunnat ja prosessit
• esineympäristön ja identiteetin vuorovaikutus
Tekniikoiden soveltamista omaan työskentelyyn tarpeen mukaan ja syventäen.

Aiemman opitun lisäksi esim.

Graafinen suunnittelu:
• mahdollisuuksien mukaan valokuvauk-seen tutustuminen (es. pimiötyöskentely ja digitaalikuvaus)
• kuvan käyttötarkoitus (esim. sarjakuva, lehtikuva, mainoskuva)
• kuvien tarkastelu, kuvan ja sanan vuorovaikutus - medioiden yhdistyminen
• typografiaa
• median käsitteistöä (es. elokuva, video, tv, hyperteksti, mediataide, videotaide - virtuaalisuus).
• teknologia ja valokuva
• valokuva oman elämän kuvittajana

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä