Kevätkausi
Viikko 19
Vapun jälkeen aloiteltiin toimintaa kevyesti. Sijaiset Tiina ja Leena saivat lapsista leikkikavereita, toinen Helmililjojen tiloihin, toinen entisten Metsätähtien tiloihin. Jälkimmäiseen on rakennettu ihana jäätelökioski, jossa voi leikisti ostaa erilaisia tötteröitä ja muitakin jäätelöitä. Lapset ovat innoissaan myyjinä, sillä silloin saa painella kassakonetta ja käsitellä leikkirahaa. Ja onhan jäätelötuutit todella herkullisen näköisiä. Helmililjoissa suosituinta lienee kotileikki, jossa sosiaalisia taitoja on hyvä harjoitella. Opetellaan paitsi ruokien nimeämistä, kokkailua yhdessä (ja siivoamista), myös käytöstapoja ("kiitos", "ole hyvä", "saisiko olla?"). Tuokiolla Tiina otti esiin riimiparikortit ja sai lapset harjoittelemaan riimittelyä, josta he olivat todella innoissaan. Tätä jatketaan jatkossakin!

Keskiviikkona lähdimme retkelle kevätbingolappu taskussa. Tutkimme ympäristöä tarkasti katsellen ja kuunnellen. Näkyikö muurahaisia tai perhosia, vesilätäköitä tai kärpäsiä? Ihmettelimme leskenlehtiä ja hiirenkorvia, myös niiden hassuja nimiä. Tunnustelimme pajunkissoja ja niiden muodonmuutosta, ja ensimmäinen kuultu linnunliverrys sai aikaan riemunkiljahduksia. Näimme ruohikossa pitkäkorvaisen pupun ja totesimme kuinka hyvin se sulautuu ympäristöön. Tutkimusretken päätteeksi jäimme Akvarellin päiväkodin pihalle leikkimään.


Torstain salivuorolla leikimme liikunnallisia laululeikkejä. Ratsastettiin keppihevosilla ja etsittiin rytmiä musiikista ja rytmikapuloista. Oltiin vieteriukkoja, erilaisia eläimiä, opeteltiin hyönteisiä ja liikuttiin kierimisen ja konttaamisen kautta juoksuun. Hyönteislaulu oli uusi tuttavuus ja kiva, koska ajankohtainen juuri nyt. Päivittäin lapset löytävät pihalta erilaisia mönkijöitä, joita sitten yhdessä ihmetellään. Tärkeintä on se, että eläimen, pienen hyönteisenkin, annetaan olla rauhassa eikä lähdetä tekemään raakuuksia. Myös rytmittelyä erilaisin taputuksin ollaan harjoiteltu monin eri tavoin, laulujen mukana tai tavuttamalla ja taputtamalla nimiämme. Tutut laulut innostavat välillä kovaääniseenkin tulkintaan, Viikonpäiväsoppa lienee yksi suosikeista, ainakin jos äänenvoimakkuudella mitataan.
Perjantaina kokoonnuimme jälleen Akvarellin pihalle alkujumppaan, jonka jälkeen lähdimme Kaikki juoksee -tapahtuman mukaisesti kirmailemaan Tölön puistoalueelle. Auringonpaisteessa hymyilytti ja hikikin taisi virrata, vaikka jo ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen haluttiin jäädä tauolle. Kiva tapahtuma senkin vuoksi, että tätä tehdään kaikki ryhmät yhdessä. Kannustetaan taputuksin ja iloisin huudoin, ja ollaan kivoja ja reiluja toisillemme.

Viikonlopun viettoon lähdettäessä muistettiin, että kaksi yötä nukutaan ja sitten juhlitaan Niitä Kaikkein Rakkaimpia Äitejä. Ketunleivät, isot ja pienet, toivottavat oikein onnellista ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille <3

Viikko 18
Huhtikuun viimeinen viikko aloitettiin edellisen tapaan jäätävän kylmässä, vaikkakin aurinkoisessa säässä. Viikonlopun aikana sataneet lumet olivat sentään sulaneet, joten pyöräily, keinut ja hiekkaleikit saivat jatkua entiseen malliin. Viikon keskivaiheilla saimme Ketunleipien ikkunan alle kaksi ruukullista kauniita orvokkeja, joita aikuinen ohjeisti vain katselemaan ja ihailemaan. Kasteluun tai muuhun kukkien hoitoon ei meidän tarvitse osallistua ja tähän ohjeeseen on syytä palata vielä toistekin. Ensimmäiset orvokit kun poimittiin aikuiselle saman tien..
Tällä viikolla on Satu-opiskelijalla ollut mielenkiintoisia tehtäviä. Aistitehtävässä tunnusteltiin laatikkoon tehdystä, juurikin kädenmentävästä aukosta erilaisia materiaaleja. Osa oli tuttuja ja turvallisia (makaronia, riisiä, pumpulia), mutta mahtui joukkoon joku iljettäväkin. Tiedetehtävässä tutkittiin sähköä ja valoa, kokeiltiin mm. miten hankaussähköä syntyy ja millaisia varjoja erilaiset esineet tuottavat keinovalon tai auringonvalon toimesta.

Roihustuokioilla pienryhmissä lätkittiin kärpäsiä. Kaikki lapset olivat innoissaan tehtävästä, jonka tarkoituksena on
nimetä asioita ja esineitä, jotka lätkän tähtäimeen joutunut kärpänen on syönyt. Sanavarastoa laajennettiin myös juttelemalla kuvan esineistä; minkä värinen on banaani, voiko omenoita olla muun värisiäkin kuin punaisia, mitä jääkaapissa säilytetään, minkä niminen on pöytä äidin sängyn vieressä? Innokkaasti lapset osallistuivat ja halusivat aina vain lisää. Roihustuokioilla sanoitetaan kuvia, opetellaan muodostamaan kokonaisia lauseita ja tehdään se erilaisten tehtävien muodossa, lapselle helpolla ja hauskalla tavalla.
Viikon aikana on myös askarreltu salaisuuksia ja vapun lähestyessä kuvitettiin oma ilmapallo. Laskettiin päiviä ja öitä vappuaattoon ja vihdoinkin odotettu päivä koitti. Ketunleivät saivat luvan pukeutua haluamaansa naamiaisasuun, joka sai olla päivän asuna vaikka koko päivän. Oli toinen toistaan kauniimpia prinsessoja ja keijuja, hurjaakin hurjempi luuranko ja äärimmäisen notkea hämähäkkimies. Oli pehmoinen ja lempeä tiikeri sekä selvästi tuleva Valioliigan jalkapallomestari. Varsinainen vappudisco pidettiin aamupäivän ulkoilun aikana ja tarttuva musiikki sai jalan vipattamaan ja lanteet keinumaan. Saippuakuplilla ja lentävillä palloilla saatiin loputkin lapset liikkeelle. Suut sokeroitiin vappumunkilla ja simaakin uskallettiin ainakin maistaa. Lauluhetkellä liikuttiin lisää ja rytmitettiin lauluja taputuksen tahtiin. Hyvillä mielin toivotellaan siis hyvää viikonloppua ja aurinkoisen lämpimiä kelejä pitkään viikonloppuun.
Viikko 17
Uusi viikko aloitettiin aurinkoisessa säässä, mikä houkutteli lapset kaivamaan esille lippikset, lenkkarit ja ajatuksen siitä, että ulkovaatteitakaan ei välttämättä tarvita, kun kerran aurinko paistaa. Valitettavasti viikon kuluessa tämä uskomus ja aikuisten harras toive edelleen lämpimistä säistä saatiin haudata hetkeksi, sen verran kylmää viimaa loppuviikko meille tarjosi. Onneksi kuitenkin puuhaa tällekin viikolle riitti. Tiistaina päästiin katsomaan vanhempaintoimikunnan kustantamaa Sinin & Simin esitystä Akvarellin juhlasaliin. Tiesimme odottaa toiminnallista konserttia ja se kyllä saatiinkin. Tuttuja lauluja, tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin laululeikkejä lähdettiin innokkaasti leikkimään mukana. Esiintyjätkin näyttivät vilpittömän iloisilta huomatessaan kuinka hienosti yhteislaulu sujui ja leikkeihin lähdettiin mukaan. 
Valtakunnallisen leikkiviikon kunniaksi Ketunleivillä oli keskiviikkona oman lelun päivä. Halutessaan sai päiväkotiin tuoda oman tärkeän lelun, joka ensin esiteltiin yleisölle ja sitten leikittiin. Samalle viikolle osunutta lukuviikkoa huomioimme lukemalla kirjoja joka päivä, pienimmissä ryhmissä kirjoista keskustellen tai lepohetkellä tarinaan rennommin uppoutuen. Lukuviikko tai ei, päiväkodissa luemme kirjoja päivittäin ja kannustamme myös kodeissa yhteiseen iltasatuhetkeen keskittymistä.

Torstain jumppahetkellä opiskelija-Satu laittoi lapset liikkumaan erilaisten eläinten lailla. Testattiin motorisia taitoja hiipimällä, hyppimällä, konttaamalla, liihottelemalla kuin perhonen. Lopuksi liikuteltiin isoa varjoa ja matkittiin tuulen erilaisia voimia. Lukuhetkellä luettiin kirjaa kolmesta päkäpää pukista ja se olikin niin mielenkiintoinen ja jännittävä, että kuvien avulla lapset halusivat kerrata tarinan uudestaan. Pelottava peikko ei sitten ollutkaan niin pelottava, kun tarinaa käytiin läpi uudestaan.

Perjantaina vietettiin leikkimökin avajaisia ja julistettiin kesäkausi avatuksi. Säännöt tulivat kaikille selviksi ja sen päälle nautiskeltiin viltillä mehua ja muumikeksejä. Nyt vain on maltettava odottaa omaa vuoroa, jotta mökkiin pääsee leikkimään.

Viikot 15-16
Pääsiäisloman jälkeen palasimme arkeen ja keskiviikkona lähdimme retkelle kirjastoon. Näyttelytila Vinkkelissä oli esillä Forssan varhaiskasvatuksen kevätnäyttely Olipa kerran.., johon myös Ketunleivät olivat askarrelleet omat taideteoksensa. Värikkäät linnut ja veikeät toukat olivat saaneet saatteeksi myös lasten itse ideoiman sadun, joka oli luettavissa taideteosten yhteydessä. Paljon oli kiinnostavaa katseltavaa, toivottavasti mahdollisimman moni ehti viedä myös vanhempansa näyttelyä katsomaan. Ja hienosti sujui pitkä kävelymatkakin auringonpaisteisessa säässä kaupunkia ja ympäristöä ihmetellen.

Torstaina oli vuorossa Kaikki juoksee -tapahtuma, johon koko Akvarellin päiväkoti otti osaa. Alkujumpan jälkeen me Ketunleivät lähdimme muiden isojen tapaan kiertämään ennalta merkittyä lenkkiä joko juosten tai kävellen, niin monta kertaa kuin ehti tai jaksoi, kukin voimiensa mukaan. Aurinko helli ja iloa riitti vielä paluumatkallekin. Kevään merkkejä olemme tutkineet lähiympäristössä muutenkin, leskenlehtien ja hiirenkorvien lisäksi lapset ovat retkillä huomioineet sulaneen lumen alta pilkottavat roskat. Ensi kerralla päätimme ottaa retkelle mukaan roskien keräämiseen tarvittavat välineet eli hanskat ja muovipussin.


Huhtikuun puolivälissä vietimme päiväkodillamme Tärkeän henkilön päivää ja ilahduttavasti lähes jokaiselle lapselle oli päässyt paikalle isä, äiti, isovanhempi tai joku muu tärkeä aikuinen. Tunnin verran oli aikaa leikkiä, pelata, piirtää, rakentaa tai muuten vaan viettää aikaa oman pienen kanssa. Lopuksi opettajan johdolla vietettiin pieni lauluhetki, jonka aikana laulettiin ja leikittiin kaikki yhdessä. Touhujen lomassa oli mahdollista tutustua päiväkodin arkeen ja keskustella aikuisten kesken lapsen tärkeistä asioista ja päivän kulusta. Ikävän kyyneliltä ei kokonaan eron hetkellä vältytty, mutta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tämä oli sen arvoista.

Kädentaitojakin olemme harjoitelleet pitkin viikkoa. Saksia, liimaa ja perunaa apuna käyttäen Ketunleivät ovat askarrelleet leppäkerttuja ruohikossa. Monenlaiset taidot ovat kehittyneet kuin huomaamatta ja värityskuvia osataan jo värittää todella taidokkaasti.

Viikot 11-14
Ketunleivät ovat kuluneiden viikkojen aikana harjoitelleet saksilla leikkaamista ja tehneet paljon erilaisia kädentaitotöitä. Saksilla leikkaaminen vaatii tarkkaavaisuutta ja kehittää lasten hienomotorisia taitoja. Paperin piteleminen kädessä, samalla kun toisella kädellä käyttää saksia, vaatii hyvin paljon keskittymistä ja harjoittelua.

Juuri parhaillaan Forssan kaupungin kirjastosta löytyy varhaiskasvatuksen taidenäyttely, jossa on esillä koko varhaiskasvatuksen sekä meidän ryhmän tekemiä töitä. Käykäähän koko perheen voimin katsomassa, kuinka upeita teoksia olemme saaneet aikaan. Näyttelyn esite ja tarkemmat tiedot löydät täältä peda.netistä Ketunleipien ryhmän etusivulta. Ensi viikolla keskiviikkona 8.4 teemme retken kirjastolle, taidenäyttelyä katsomaan. Lähtö päiväkodilta kohti kirjastoa on klo:9.
Kädentaitojen lisäksi lapset ovat päässeet laululeikkimään keväisempiä lauluja. Yksi suosikeista on ehdottomasti Kanapolkka.
Kanapolkka laulussa harjoitellaan myös perus värejä laulun muodossa. Numeroihin olemme tutustuneet Elefanttimarssia marssien.
.
Ulkona lapsille oli järjestetty kuvasuunnistusta, joka olikin oikein hauskaa ja keinut, sekä pyörät ovat taas meidän käytössä talven väistyttyä. Ensi viikolla 9.4. osallistumme taas Kaikki juoksee- tapahtumaan. Lähdemme päiväkodilta isolle Akvarellille klo:9.

Nyt toivotamme mukavia hieman pidempiä vapaita kaikille! Päiväkoti on auki taas ensi viikon tiistaina.
Viikko 10
Pienryhmissä on tällä viikolla luettu satu, jossa pikku pupu tarvitsi keinoja rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Sadussa yhtenä rentoutumiskeinona oli satuhieronta ja tällä kertaa tunnetuokiolla teimme myös satuhieronnat toisillemme.

Toisessa pienryhmässä askarreltiin, maalattiin ja harjoiteltiin leikkaamaan saksilla viivaa pitkin. Samalla kertasimme värejä.

Kolmannessa pienryhmässä tutustuimme Roihuset tuokiolla uusiin lausekortteihin.

Viikko 8
Akvarellin omia Olympialaisia vietettiin kuluneella viikolla.Maanantaina pidimme yhteisen aloituksen isolla Akvarellilla. Olympiatuli sytytettiin ja olympialippu liehui. Jumppasimme maskottien kanssa ja kannoimme uljaina ryhmämme kylttiä. Tiistaina talvilajina oli mäenlasku, keskiviikkona kuvasuunnistus, torstaina tarkkusheitto ja perjantaina yhteinen päätöstapahtuma, jossa herkuttelimme makkaralla ja pillimehulla. Jokainen lapsi sai oman kisapassinsa, johon lapset saivat leimoja muistoksi osallistumisesta. Viikko oli ilon, riemun ja ulkoilun täyteinen. Jokainen osallistuja palkittiin lopuksi perjantaina mitalilla, isojen aploodien kera. Alla Olympialaisten kuvasatoa.

Viikko 7
Tällä viikolla ovat lapset tutustuneet pienryhmissä tieteeseen. Lapset pääsivät kokeilemaan mitkä asiat kelluvat ja mitkä eivät. Jokainen lapsi sai valita haluamansa esineitä ja arvuutella kelluvatko ne vai ei ja kokeilla sitten vesiastiassa miten käy. Mielenkiintoisia havaintoja tehtiin ja mietittiin, miksi kaikki esineet eivät menekään pohjaan? Jokainen sai myös kokeilla miten tulivuori tehdään yhdistämällä veteen etikkaa, astianpesuainetta, elintarvikeväriä ja soodaa. Kyllä tuli hienot ja eriväriset purkaukset.
Laavaa tehtiin myös yhdistämällä veteen ruokaöljyä, elintarvikeväriä ja poretabletti. Värien liikkuminen oli upeaa ja laava eli pitkän aikaa purkeissa. Ihmetystä sai aikaan tämä poretablettien taika. Veden pintajännityksen katoamista testattiin pippureilla ja astianpesuainetikuilla. Lopuksi teimme ihan omat taiteet maitoon elintarvikeväreillä.

Leikeissä luovuus on päässyt valloilleen. Olemme matkustaneet bussilla, leikkineet lääkäriä, pukeutuneet hienoiksi prinsessoiksi ja hoitaneet vauvoja äiteinä ja isinä.
Perjantaina vietimme ystävänpäivää. Ulkona järjestettiin yhteinen tapahtuma, jossa aluksi etsittiin pihalle piilotettuja sydämiä, sitten laululeikittiin ja lopuksi pidettiin disco. Pakkanen ei tuntunut missään kun lapset tanssivat ja iloitsivat yhdessä.

Viikko 6
Pakkanen paukkuu ja tästä johtuen olemme viettäneet paljon aikaa sisällä leikkien. Leikki onkin lapselle luontainen tapa oppia niin kieltä kuin yhdessä toimimisen taitoja. Leikin kautta opitaan sosiaalisia taitoja, kuten vuorottelua ja toisten huomioimista. Samalla kehittyvät mieli ja ongelmanratkaisukyky. Pedagogisesti merkityksellistä on myös, että aikuiset havainnoivat, rikastuttavat ja tarvittaessa ohjaavat leikkiä. Näin varmistetaan, että jokainen lapsi pääsee osalliseksi, oppii uutta ja kokee onnistumisen iloa. Leikki rakentaa pohjaa elinikäiselle oppimiselle.


Olemme pyrkineet ulkoilemaan edes pieniä hetkiä kerrallaan, säätilan sen salliessa. Mäenlasku ja aktiivinen puuhastelu ulkona ovat lasten mieleen ja tälläkin viikolla etenkin mäkeä on laskettu innokkaasti. Kyllä me sitä lunta odotimmekin koko pitkän syksyn.

Meillä on päivittäin ennen ruokailua pieni yhteinen kokoontuminen salissa, jolloin usein laulamme ja laululeikimme. Tästä johtuen laulut jäävät vahvasti mieleen ja ruokailussa monta lasta edelleen laulattaa. Ruokailutilanteessa harjoittelemme kuitenkin ruokarauhan antamista, jolloin ruokapöydässä voimme keskustella, mutta emme enää laula. Keskustelimme yhdessä, että halukkaat laulajat voisivat pitää meille oikein esityksen kun taas olemme salissa laulamassa ja niin myös teimme. Ensimmäiseksi esiintymisvuoroon pääsivä ekat innokkaat ja saimmekin nauttia oikein hurmaavasta esityksestä. Sovimme suraavalle päivälle seuraavien innokkaiden esiintyjien esitykset ja jatkamme näin vielä ensi viikollakin, jotta jokainen halukas esiintyjä pääsee lavalle.

Viikko 5
Keväämmällä päiväkotiryhmät osallistuvat yhteiseen Kevätnäyttelyyn, johon olemme alkaneet jo valmistella taideteoksia. Olemme askarrellet suloisia pikku toukkia, jota tehdessä lapset ovat harjoitelleet silmien ja käsien yhteistyötä leikkaamalla saksilla ja pujottamalla helmiä piipunrassiin. Osa lapsista on valmistanut linnunpönttöjä maalaamalla maitopurkkeja. Saapa nähdä minkälaisen taideteoksen saamme lopulta aikaan.

Tämän viikon perjantaina oli taas meidän vuoromme pitää koko talon lauluhetki. Lauluhetkeä etenimme retki teemalla. Matkamme varrelle osui niin lumiukkoja kuin luistelija, pikku pupuja sekä Pilvi pieni pehmoinen, joka heitti lumihiutaleen nallen nöpökuonolle.

Viikko 4
Pehmolelujumpassa jumppailimme tällä kertaa toisen puolikkaan ryhmän kanssa. Pehmolelujumppaan oli sisällytetty monipuolisesti motorisia perustaitoja, kuten liikkumis-tasapaino- ja välineen eli pehmolelun käsittelytaitoja kehittäviä liikkeitä. Liikkeet sisälsivät paikallaan tehtäviä, liikkuvia kuin lattiatasossa tehtäviä liikkeitä.

"Joskus kiukuttaa. Joskus suututtaa. Joskus tulee riitaa. Ilme synkkenee, sydän pamppailee, kädet menevät nyrkkiin. Silloin voi vaikka pomppia. Pomppia kiukun pois. Silloin voi vaikka pomppia. Pomppia kiukun pois." Näillä sanoilla alkaa Kielunupun Kiukunkesytys- laulu ja Tällä viikolla tunnetuokiolla olemmekin pohtineet eri keinoja kiukun kesyttämiseen. Löysimme useita eri keinoja, kuten veden tai maidon juominen, hali, kymmeneen laskeminen ja vaikka seinän työntäminen. Kokeilimme niitä kaikkia ja ties vaikka, saisimmekin niistä joskus keinoja kun oikein kiukuttaa.

Kävimme tällä viikolla leikkimässä myös Helmililjojen tiloissa.
Piirihetkellä jatkoimme talvilaulujen parissa ja tutustuimme lukumääriin porkkanoita laskemalla.

Perjantaina aloitimme Taikametsän rakentamista ja melkoisen mukavalta näyttää jo meidän metsämme.
Viikot 2 ja 3
Vuosi on vaihtunut ja arki jatkuu taas Ketunleivissä sekä täällä blogin puolella. Talviset kelitkin ovat vihdoin täällä ja Ketunleivät ovatkin iloinneet lumesta ja pakkasen mahdollistamista puuhista. Mäkeä on laskettu, lunta on kolattu ja kavereita sekä lumikökkäreitä on kuljetettu pulkan ja kelkan kyydissä. Ketunleivät tekivät myös jäätimantteja. Jäätimantteja teimme maitopurkkeihin ja muihin muotteihin lisäämällä veteen vesiväriä, sitten muotit ulos pakkaseen ja näin jäätimantit ovat valmiina leikkeihin.
Olemme harjoitelleet lauluhetkillä erilaisten soittimien soittamista ja musiikin rytmittämistä. Soiton lomassa olemme harjoitelleet ohjeiden mukaan toimimista kun aikuinen on näyttänyt kuvasta mitä soitinta milloinkin soitetaan. Tällöin tarkkana on täytynyt olla myös myös oman soittovuoron kanssa.

Pienryhmäpäivät meillä on maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona, jolloin yhdessä ryhmässä lapset tekeveät hienomotoriikkatehtäviä, toisessa ryhmässä pidetään Roihuset-tuokioita ja kolmannessa tunnetuokioita. Näiden lyhyiden ohjattujen hetkien jälkeen lapsilla on leikkiaikaa. Kaikki lapset osallistuvat kaikkiin tuokioihin vuoropäivinä eli jokainen lapsi pääsee osallistumaan kaikkiin toimintoihin omalla vuorollaan viikon aikana. Torstaisin meillä on jumppaa, jonne tällä viikolla osallistui puolet lapsiryhmästä ja ensi viikolla toinen puolikas ryhmä. Perjantaisin meillä on retkipäivä, jolloin teemme retkiä lähiympäristöön. Tämän perjantain retkikohteeksi valikoitui läheinen pulkkamäki.



































