1900-luku

Weimarin tasavallasta II maailmansotaan

Weimarin tasavalta tunnusti osavaltioiden pitkälle menevän itsehallinnon eli koulutus, poliisi, kirkko ja välillinen verotus jäivät osavaltioiden päätettäväksi. Tasavallan alkutaival oli hankala, mm. Berliinissä saksalaiset kommunistit eli ”spartakistit” kapinoivat vuoden 1919 alussa ja myös Baijerista tuli hetkeksi kommunistinen ”neuvostotasavalta”. Ranska vaati Reininmaata itselleen ja suurinflaatio uhkasi kaataa koko Saksan talouden. Adolf Hitlerin johtamat natsit yrittivät kaapata valtaa vuonna 1923 ns. oluttupavallankaappauksessa.

Weimarin tasavallan johdossa oli vuoteen 1925 Friedrich Ebert ja hänen jälkeensä entinen sotamarsalkka Paul von Hindenburg johti Saksaa. Ulkoministerinä toiminut Gustav Stresemann onnistui parantamaan Saksan ulkopoliittista asemaa ja osa Versailles´n rauhansopimuksen pykälistä jäi toteuttamatta. Myös sotakorvausten määrää pienennettiin ja takaisinmaksuaikaa lykättiin vuoteen 1988 asti.

1920-luvun alussa Adolf Hitler valtasi Saksalaisen työväenpuolueen ja muutti sen nimen Kansallissosialistiseksi saksalaiseksi työväenpuolueeksi (NSDAP eli natsipuolue). Natsit saivat aluksi vain hyvin vähän kannatusta mutta maailmanlaajuisen talouslaman levittyä Saksaan vuonna 1929 alkoi natsien kannatus nousta. Natsit saivat kannatusta myös talous- ja teollisuuspiireissä. 1930-luvun alkuvuosina natsien suosio jatkoi kasvuaan ja lopulta vuonna 1933 Adolf Hitler nimitettiin Weimarin tasavallan kansleriksi.

Hyvin pian valtaannousunsa jälkeen natsit alkoivat rajoittaa kansalaisoikeuksia. Valtiopäivätalon tuhopoltto, todennäköisesti natsien järjestämä, antoi tähän tarvittavan tekosyyn. Natsit eivät vieläkään saaneet vaaleissa enemmistöä mutta saksalaisten nationalistien liittouduttua heidän kanssaan Hitler sai käytännössä valtiopäiväenemmistön. Tämän jälkeen natsit toteuttivat nopeasti koko Saksan yhteiskunnan haltuunoton. Vastustajat eliminoitiin tai suljettiin keskitysleireille. Ensimmäinen leiri avattiin Münchenin lähelle Dachauhun vuonna 1933 ja pian leirejä oli muuallakin, mm. Oranienburg, Sachsenhausen, Buchenwald, Ravensbrück ja Bergen-Belsen. Myös natsipuolueen sisäiset toisinajattelijat nujerrettiin. Hitleristä tuli diktaattori, der Führer, vuonna 1934 Hindenburgin kuoltua.

Natsit käyttivät propagandaa tehokkaasti politiikassaan. Nünrnbergin vuoden 1934 puoluekokouksessa nähtiin tästä parhaat esimerkit. Vuoden 1936 Berliinin kesäolympialaiset oli ylivertainen saksalainen propagandatapahtuma koko maailmalle.

Ulkopolitiikassaan Hitler pyrki sivuuttamaan Versailles`n sopimuksen eli palauttaa menetetyt alueet Saksalle, uudelleen militarisoida Reininmaa ja lopettaa aseistariisunta ja sotakorvaukset. Liittolaisekseen Hitler sai vuonna 1936 Mussolinin fasistisen Italian. Iso-Britannian ja Ranskan noudattaessa myöntyväisyyspolitiikkaa onnistui Hitler häikäilemättömällä politiikallaan valloittaa Saksalle lisää alueita, mm. Itävalta liitettiin Saksaan vuonna 1938 ja Tsekkoslovakia vuonna 1939. Lopulta Saksan hyökkäys Puolaan syyskuun alussa vuonna 1939 aloitti toisen maailmansodan. Iso-Britannia ja Ranska eivät voineet enää sulkea silmiään Saksan valloituspolitiikalta.

Puola valloitettiin nopeasti ja sota pysähtyi Saksan osalta yli puoleksi vuodeksi. Vuoden 1940 keväällä Saksa valtasi nopeasti ensin Tanskan ja Norjan sekä myöhemmin vielä Belgian ja Hollannin. Kesäkuussa myös Ranska joutui Saksan valtaamaksi. Vuonna 1941 Saksa aloitti hyökkäyksen kommunistista Neuvostoliittoa vastaan ja valloitti nopeasti suurimman osan Neuvostoliiton Euroopan puoleisista osista. Vuoteen 1942 mennessä Saksa liittolaisineen hallitsi käytännössä koko manner-Eurooppaa. Iso-Britannia pysyi valloittamattomana linnakkeena ja Neuvostoliitto keräsi voimia vastaiskuun. Saksan asettuminen Japanin rinnalle tuli tuomaan myös Yhdysvallat sodan loppuvaiheessa Saksan vastaiseen liittoumaan Euroopassa.

Natsit olivat aloittaneet juutalaisvastaiset toimet jo vuonna 1935 kieltämällä juutalaisten kansallisoikeudet, ihmisoikeudet, laillisen suojan ja sosiaalisen aseman. Jo vuonna 1938 juutalaisia alettiin kuljettaa keskitysleireille. Tammikuussa 1942 Wannseessa Berliinin lähistöllä pidetyssä salaisessa kokouksessa päätettiin ”lopullisesta ratkaisusta”, jonka tavoitteena oli juutalaisten hävittäminen Euroopasta. Tätä kutsutaan holokaustiksi, juutalaisten joukkotuhoamiseksi. Jo ennen vuotta 1942 juutalaisia oli tapettu eri puolilla Eurooppaa sijainneilla tuhoamisleireillä. On arvioitu, että natsit surmasivat noin 6 miljoonaa juutalaista toisen maailmansodan aikana.

Vuoden 1942 aikana toisessa maailmansodassa tapahtui käänne. Stalingradissa Saksa menetti kokonaisen armeijan saksalaisten jäätyä puna-armeijan saartamaksi. Talvella 1942 liittoutuneet aloittivat Saksan kaupunkien massiiviset pommitukset. Lopulta Normandian maihinnousu kesäkuussa 1944 pakotti Saksan vetäytymään myös Länsi-Euroopasta. Vuoden 1945 kevääseen mennessä liittoutuneet olivat valloittaneet käytännössä koko Saksan. Saksa antautui lopulta 7.5.1945 ja natsien tuhatvuotinen valtakunta romahti oltuaan pystyssä vain 12 vuotta.

Kylmän sodan aika, sen päättyminen ja Saksan jälleenyhdistyminen

Sodan lopussa Saksa oli huonosti toimiva rauniokasa, joka oli käytännöllisesti katsottuna anarkian tilassa. Noin 10 miljoonaa saksalaista joutui lähtemään Tsekkoslovakian, Unkarin, Jugoslavian, Romanian, Puolan, Sleesian ja Itä-Preussin alueilta.

Voittajavaltiot päättivät Saksan kohtalosta Jaltan ja Potsdamin konferensseissa sodan loppuvaiheessa ja sodan päätyttyä. Saksa jaettiin Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeisiin. Myös pääkaupunki Berliini jaettiin miehitysvyöhykkeisiin. Läntiset vyöhykkeet eivät olleet maayhteydessä muuhun läntiseen Saksaan, koska Berliini sijaitsi Neuvostoliiton alueen keskellä. Natsien johtajat, pois lukien sodan loppuvaiheessa itsemurhan tehneet kuten Hitler, tuomittiin Nürnbergin sotaoikeudessa vuonna 1946.

Jo toisen maailmansodan loppuvaiheessa alkoi kylmä sota, ideologinen vastakkainasettelu idän ja lännen välillä. Saksan tuli jakamaan kylmän sodan jakolinja, rautaesirippu. Erimielisyydet Berliinin hallinnoimisesta johtivat Berliinin saartoon vuonna 1948. Neuvostoliitto esti lähes vuoden ajan kaikki maakuljetukset Berliinin ja läntisen Saksan välillä. Saksasta muodostui kaksi valtiota, entisistä läntisistä miehitysvyöhykkeistä BRD, Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa ja Neuvostoliiton alueesta DDR, Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa.

Berliinissä ongelmaksi muodostui Neuvostoliiton kannalta itäsaksalaisten joukkopako länteen. Tätä joukkopakoa estämään itäsaksalaiset rakensivat vuonna 1961 Varsovan liiton tuella Berliinin muurin erottamaan Länsi- ja Itä-Berliiniä toisistaan. Itä-Saksa pysyi Neuvostoliiton talutusnuorassa koko kylmän sodan ajan ja Berliini pysyi jaettuna kaupunkina ja kylmän sodan ”kuumana pisteenä” lähes 30 vuotta. Itä-Saksan johtaja Erich Honecker piti maataan tiukassa otteessaan. Preussilainen kuri tuli takaisin ja Stasi vakoili kaikkia mahdollisia kommunismin vastustajia. Lopulta Neuvostoliiton uudistusmielisen johtajan Mihail Gorbatsovin aika lopetti kylmän sodan. Vuonna 1989 yli 400 000 itäsaksalaista loikkasi länteen. Neuvostoliitto ei tähän puuttunut ja lopulta Berliinin muuri murtui 9.11.1989.

Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Kohl julisti Saksan yhdistyneen ja käytännön neuvottelut yhdistymisestä aloitettiin. Hajoamaisillaan ollut Neuvostoliitto ei lähtenyt yhdistymistä vastustamaan, varsinkin kun se sai Saksalta merkittäviä lainoja. Virallisesti Saksat yhdistyivät 3.10.1990. Pääkaupunki siirrettiin Bonnista Berliiniin vuonna 1992.

Länsi-Saksa oli toiminut Euroopan taloudellisena veturina pian toisen maailmansodan jälleenrakennuksesta selvittyään. Se oli toiminut myös Euroopan taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen kärkijoukoissa 1970-1980-luvuilla. Saksojen yhdistymisen jälkeen Saksan talous on jatkanut nousuaan, vaikkakin itäisen Saksan nostaminen lännen tasolle vie vielä pitkään. Saksa on ollut Euroopan yhdentymisen vetäjänä edelleen viime vuosikymmeninä. Tästä esimerkkinä Euroopan talousyhteistyön muuttuminen yhä poliittisempaa suuntaan EU:n myötä vuodesta 1992 ja yhteisvaluutta euron tulo vuonna 2002.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä