Kevät oli vihdoin tullut Tervaniemen taloon. Aamu sarasti heleänä ja kuulakkaana. Perhe valmistautui lähtemään kaupunkiin. Markkinat pidettiin kaupungissa muutaman kerran vuodessa, ja ne keräsivät paikalle väkeä pitkienkin matkojen takaa. Markkinoilla myytiin ruokaa, eläimiä, astioita, käsitöitä ja rihkamaa. Matka oli odotettu tapahtuma, ja lapset olivat innoissaan jo päiviä etukäteen. 

Markkinapäivän aamuna Jaakko-isäntä valjasti Ruskon kärryjen eteen. Perheen lapset; Viljo, Hilta ja Lydia hypähtivät kärryihin Loviisa-emännän viereen, ja Jaakko-isäntä asettui ohjaksiin. Vanha isäntä Heikki nousi kyytiin rauhallisemmin. Juhani-setä jäi kotiin hoitamaan tilan askareita, kuten myös Arvi-renki ja piiat Elma ja Sofia, jotka vilkuttivat pihassa.

Rusko hörähti ja heilautti päätään, kun Jaakko maiskautti sille lähtömerkin. Matka kaupunkiin oli pitkä, mutta perhe oli tottunut siihen. Ensimmäiset peninkulmat sujuivat joutuisasti, ja lapset lauloivat vanhoja työlauluja pitääkseen mielen virkeänä. Metsänreunoilla lumikinokset olivat jo lähes kokonaan sulaneet ja purot solisivat vapautuneina jäisestä kahleestaan. Kevään tuntu oli vahvasti ilmassa. Loviisa luetteli ääneen, mitä kaikkea kaupungista pitäisi hankkia. Kaupungin kuparisepältä saa paremman väripadan kuin oman kylän sepän pajasta. Ja erityisesti Loviisa toivoo saavansa uutta kangasta hameeksi pääsiäisen kirkkomatkalle. Siitä on puhuttu monena pyhäntienoona, mutta Jaakko ei ole luvannut mitään varmaan. On vain murahdellut, että katsotaan nyt. 

Matkan varrella ohitettiin muutama muu matkalainen, ja kyläläiset huikkasivat toisilleen tervehdyksiä. Kaupunkiin mentiin keväisin hankkimaan tarvikkeita, myymään tuotteita ja tapaamaan tuttuja, joten monet olivat liikkeellä samoihin aikoihin.

Kun kaupunki vihdoin alkoi häämöttää horisontissa, lapset hiljenivät. Tämä oli Tervaniemen lasten ensimmäinen matka kaupunkiin, ja niinpä heille riitti oppimista ja ihmettelemistä kaupungin vilinässä. He katselivat ihmeissään korkeita taloja, kapeita kujia ja kiireisiä ihmisiä. Kaikkialla oli elämää ja liikettä, aivan toisin kuin kotikylässä, jossa metsä ja pellot tarjosivat avaruutta ympärille. Perheen nuorimmaista, juuri 5-vuotta täyttänyttä Lydiaa, ihmetytti kapeat mukulakivikadut, vilkkaasti liikkuvat ihmiset ja kojujen kirjavuus. Hän puristi äitinsä kättä ja katseli suurin silmin ympärilleen, yrittäen ymmärtää kaiken uuden ja oudon, mikä häntä ympäröi. Toisin kuin omavarainen elämä maalla, kaupungissa kaikki perustui vaihtoon – rahaan, palveluksiin ja tavaraan. Jaakko-isä kertoi lapsille, että kaupungissa asuu paljon väkeä, eikä kaikkea voi tehdä itse. Kaupungissa vallitseekin työnjako. Asukkaat ovat erikoistuneet erilaisiin ammatteihin. Yksi on puuseppä, toinen suutari, kolmas leipoo, tekee ruukkuja tai tynnyreitä. Joku maalaa, nuohoaa tai kuljettaa kuormia. Kaupunkilaiset saavat maksun työstään ja ansaitsemallaan rahalla he taas puolestaan ostavat tarvitsemiaan asioita. Tätä sanotaan vaidantataloudeksi. Päivä kaupungissa oli vasta alussa. Rusko asteli reippaasti eteenpäin, ja pian perhe saapui torille, jossa markkinapäivän vilinä oli jo alkanut. 

Ethän kopio tarinaa ilman lupaani. Olen kirjoittanut tarinan luokkaani varten. Sen tarkoitus on elävöittää ympäristöopin opetusta ja antaa kuva entisajan talonpoikaiselämästä.