Maailman kodit

Lukuvuoden monialaisena oppimiskokonaisuutena tutustumme maailman koteihin. Oppimiskokonaisuuden toteutamme osana äidinkielen, ympäristöopin ja käsityön tunteja. Tavoitteena on oppia ymmärtämään eri puolilla maailmaa käytettyjä perinteisiä rakentamistapoja sekä niihin vaikuttaneita tekijöitä. Tutustumme oppilaiden kanssa ensimmäistä kertaa maailman karttaan. Oppilaat opiskelevat eri alkuperäiskansojen kulttuureista; tutkitaan alueiden ilmastoa, kasveja, eläimiä ja perinteisiä elinkeinoja. Tämän jälkeen tutustutaan eri alueiden asumuksiin. Käydään läpi, kuinka ihmiset käyttivät nerokkaasti sitä, mitä heillä oli ympäristössään pitääkseen itsensä suojassa ja lämpimänä. Näin oppilaat oppivat ymmärtämään laajemmin ihmistä, ihmisen toimintaa ja ympäristöä. Tutkimme eri kulttuurien symboleita, muotoja ja kuoseja. Kertomusaineistona oppimiskokonaisuuden aikana ovat kansantarut eri puolilta maailmaa. Oppilaat kirjoittavat ja piirtävät käsitellyistä kulttuureista ja aiheista vihkoihinsa. Oppilaita ohjataan maantieteelliseen ajatteluun, hahmottamaan omaa ympäristöä ja koko maailmaa sekä harjaannuttamaan kartankäyttö- ja muita geomediataitoja.  

Oppimiskokonaisuuden aikana oppilaat valitsevat itseään puhuttelevan aiheen, johon perehtyvät lisää. He rakentavat tämän kulttuurin asumuksesta pienoismallin ja tekevät siitä esitelmän. Valmiit projektit esitellään muulle luokalle ja mahdollisuuksien mukaan niistä järjestetään näyttely koko koululle.