SYYSKUUSSA
Syyskuu aloitettiin suomalaisen ruoan viikolla. Viikon aikana opittiin mm. pöytäteatterin avulla, että mistä ja miten ruoka pöytäämme tulee. Pöytäteatterissa olleilla kauranjyvillä leikittiin kylvöleikkejä vielä ulkonakin ja lämpöisten päivien ansiosta kylvöt alkoivat vielä ihan oikeasti kasvaakin. Tutuksi tuli myös siniristilippu suomalaisen ruoan merkkinä.
Maalaiselämä- teemalla jatkettiin niin kädentöiden, liikunnan kuin leikinkin kautta. Tuettu leikki on ollut tärkeä menetelmä mm. kaveri- ja tunnetaitojen harjoittelussa. Leikin valtavan suuresta merkityksestä löytyy tietoa Tiedotteet- otsikon alta.
Turvallisuus- teeman alla mietimme miten toimia erilaisissa hätätilanteissa. Lapset saivat mieluisan yllätyksen, kun pääsivät tutustumaan ihan oikeaan poliisiautoon. Laadimme ryhmän yhteiset säännöt, joiden avulla jokaisella olisi ryhmässä hyvä ja turvallinen olo.