Koululaisten (1. ja 2. lk) aamu- ja iltapäivätoiminta

Tervetuloa uudelle toimintakaudelle 2020-2021

Tämä kausi mennään hieman erilaisessa maailmantilanteessa kuin normaalisti. Pidämme silti toiminnan laadukkaana ja turvallisena kaikille. Huolehditaan toisistamme ja yleisestä hygieniasta.


Yhteistyöterveisin
Elina Harju
Apip-koordinaattori

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Alavudella tarjotaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa kahdeksassa eri yksikössä, yhdessätoista eri ryhmässä. Yksiköt toimivat pääsääntöisesti koulujen tiloissa, poikkeuksena Huili, joka toimii Kirkkomännikön läheisyydessä. Aamupäivätoimintaa on tarjolla seitsemällä eri paikalla. Toiminta on tarkoitettu perusopetuksen 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä erityisen tuen vuosiluokkien 3. - 9. oppilaille.

Iltapäivätoimintaan hakeminen tapahtuu Wilman kautta. Hakea voi milloin vain, mutta yleiset haut ovat keväällä samaan aikaan varhaiskasvatuksen haun kanssa. Kesken lukuvuoden aamu- ja iltapäivätoiminnan paikkoja voi tiedustella suoraan ryhmistä tai koordinaattorilta. Lasten läsnäolot ja muut iltapäivätoiminnen juoksevat asiat hoituvat suoraan kunkin yksikön kautta.

Ryhmien tarkemmat yhteystiedot, aikataulut ja mahdolliset toiminnan tiedotteet löytyvät kunkin ryhmän omalta välilehdeltä.

Kirkkomännikön AAMUHOITO

Kirkkomännikön ja erityislasten aamuhoito on siirretty tapahtuvaksi Huilin tiloihin (ensimmäinen rakennus vasemmalla käännyttäessa Kunto-Lutran pihaan).

Aamuhoidon ajat tulee ilmoittaa vain aamuhoidon omaan puhelimeen, joka on sama kuin Huilin numero. Näin aamuhoitajat tietävät tulevan lapsimäärän.

Aamuhoitoa on tarjolla ma-pe klo 7.00-10.00.

Aamuhoidon puh. 040 1763 876

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä