Populaarimusiikin vuosikymmenet

Rockin historia

Rock on 1950-luvulla syntynyt musiikkityyli, vaikutteet bluesista, rythm'n bluesista ja countrysta.

Rock on alunperin nuorten tekemää musiikkia nuorille ja kapinaa vanhempaa sukupolvea vastaan. Syntyi nuorisokulttuuri.

Keskeisiä soittimia ovat rummut, sähkökitara, sähköbasso ja koskettimet.

Rock-musiikin yleispiirteitä ovat:

- Rytmin ja musiikin suoraviivaisuus

- Sähkökitara ja riffit. Riffi on toistuva ja tarttuva melodia- tai sointukulku.

- Kovaäänisyys, joka johtui sähköisestä äänenvahvistuksesta.​



Rock and roll - 1950-luku- II maailmansodan jälkeen varsinkin nuoret kaipasivat elämäänsä kevyempää viihdettä.

- Ensimmäinen rock-musiikkityyli syntyi ja vastasi tähän tarpeeseen 1950-luvulla USA:ssa, josta se levisi nopeasti ympäri maailman.

- Sähkökitarasta tuli keskeisin soitin.

- Rock kehittyi mustien bluesista ja valkoisten countrysta. Myös vaikutteita jazzista ja rythm'n bluesista.

- Musiikki kuulosti aikalaisten korvissa aggressiiviselta ja lasten vanhemmat pitivät sitä jopa vaarallisena ja tuhoisana nuorille.


Keskeisiä artisteja:

Elvis
Bill Haley & the Comets
Little Richard
Jerry Lee Lewis
Chuck Berry


1950-LUKU KYSYMYKSET

Milloin, missä ja miksi rock and roll syntyi?

1950-luvulla Yhdysvalloissa. II Maailmansodan jälkeen varsinkin nuoret kaipasivat elämäänsä
kevyempää viihdettä.

Mistä musiikeista rock and roll sai vaikutteita?

Sitä edeltäneistä bluesista, countrysta ja jazzista.

Mitä mieltä 1950-luvulle eläneet ihmiset olivat rock-musiikista?

Nuoret rakastivat sitä. Musiikki kuulosti aggressiiviselta ja lasten vanhemmat pitivät sitä jopa vaarallisena.

1950-luvun rock and roll artisteja ja yhtyeitä

Elvis
Bill Haley & The Comets
Little Richard
Jerry Lee Lewis
Chuck Berry




1960-LUKU

- 1960-luvun alussa englantilainen rockmusiikki nousi maailman huipulle. The Beatles ja The Rolling Stones -yhtyeistä tuli ajan merkittävimmät bändit.

- 1960-lukua sanotaan rockin kulta-ajaksi. Silloin rock kehitti "soundinsa" eli miltä rockin piti kuulostaa.

1. Sähkökitarassa alettiin käyttämään särö-efektiä. Uusia soittimia, kuten sähköurkuja alettiin käyttämään.
2. Beatlesin esikuvan mukaisesti rock-yhtyeet alkoivat itse sekä säveltämään että sanoittamaan kappaleitaan.
3. Sanoituksista tuli yhtä tärkeitä musiikin kanssa. Ne käsittelivät aiheita, jotka puhuttelivat sen ajan nuorisoa.


1960-luvun keskeisiä artisteja ja yhtyeitä:

The Beatles

1960-luvun vaikutusvaltaisin ja menestynein yhtye oli englantilainen The Beatles. Musiikin lisäksi heidän pukeutumistaan, huumoriaan ja elämäntyyliään jäljiteltiin joka puolella maailmaa. Paul McCartney, John Lennon, George Harrison ja Ringo Starr olivat kaikki tähtiä, joilla oli omat ihailijansa. Beatlemania vallitsi 60-luvulla.
Bealesin menestyksen avaimia oli hienot sävellykset, huikea soitto- ja laulutaito sekä hyvännäköiset karismaattiset esiintyjät.

The Rolling Stones

The Doors
The Kinks
​​The Beach Boys
Bob Dylan​
Jimi Hendrix
​​

1960-LUKU KYSYMYKSET

• Mihin maahan rockin painopiste siirty 1960-luvun aluksi?

Iso-Britanniaan.

Mitkä asiat olivat tyypillisiä rock-musiikille ja miten se erosi muista musiikeista 1960-luvulla?

- Sähkökitarassa alettiin käyttämään särö-efektiä.
- Uusia soittimia, kuten sähköurkuja alettiin käyttämään.
- Beatlesin esikuvan mukaisesti rock-yhtyeet alkoivat itse sekä säveltämään että sanoittamaan kappaleitaan.
- Sanoituksista tuli yhtä tärkeitä musiikin kanssa. Ne käsittelivät aiheita, jotka puhuttelivat sen ajan nuorisoa.

1960-luvun rock-artisteja ja yhtyeitä:

The Beatles
The Rolling Stones
The Doors
The Beach Boys
Bob Dylan
Eric Clapton
Jimi Hendrix





1970-LUKU


1970-luvulla populaarimusiikki monipuolistui ja jakaantui rankempaan rockiin ja kevyempään poppiin.

Nuoriso jakautui puolestaan rokkareihin ja poppareihin.

Rockin esikuva oli The Rolling Stones.

Uusia tyylejä olivat heavy, proge ja punk.

Popin esikuvana oli The Beatles.

Varsinaisen popin lisäksi uusia pop-tyylejä olivat disko ja glamrock.




Heavy on raskassointista rockia, jossa sähkökitaralla ja (korkeaäänisellä) laulajalla on tärkeä rooli.

Progressiivinen rock (proge) on rockin alalaji, joka korostaa soittotaitoa ja kappaleitten monimutkaisuutta ja sooloja.

Punk korostaa sanoitusten kantaanottavuutta ja musiikin yksinkertaisuutta ja aggressiivisuutta.

Glamrock seikkailee rockin ja popin välimaastossa ja ottaa vaikutteita lavaesiintymisiin teatterista.

Disko korostaa musiikin tanssittavuutta. Disko-musiikki loi pohjan tanssimusiikille.



1970-luvun keskeisiä artisteja ja yhtyeitä:


Led Zeppelin (heavy)​
Deep Purple (heavy)​
Black Sabbath (heavy)​
Jethro Tull (proge)​
Pink Floyd (proge)
Sex Pistols (punk)​
Ramones (punk)​
Elton John (glamrock)​
David Bovie (glamrock)​
Queen (glamrock, rock)
Abba (disko)
BeeGees (disko)

1970-LUKU KYSYMYKSET

Miten Rock-musiikki jakaantui 1970-luvulla ja mitkä yhtyeet toimivat syntyneiden tyylien esikuvina?

Musiikki jakaantui rankempaan rockkiin ja kevyempään poppiin (rokkarit ja popparit).
Rockin esikuvana oli The Rolling Stones.
Popin esikuvana oli The Beatles.

• Mitä uusia musiikkityylejä syntyi 1970-luvulla?

Heavy, Punk, Proge, Glamrock ja Disko.

• Kuvaile Heavy-musiikkia.

Heavy oli raskassointista rockia, jossa sähkökitaralla ja (korkeaäänisellä) laulajalla on tärkeä rooli.

1970-luvun artisteja ja yhtyeitä:

Led Zeppelin (heavy)​
Deep Purple (heavy)​
Black Sabbath (heavy)​
Jethro Tull (proge)​
Pink Floyd (proge)
Sex Pistols (punk)​
Ramones (punk)​
Elton John (glamrock)​
David Bovie (glamrock)​
Queen (glamrock, rock)
Abba (disko)
BeeGees (disko)

1980-LUKU

1980-luvulla elintaso nousi ja ihmisillä oli enemmän varaa musiikin kulutukseen.

1980-luvun alussa markkinoille tuli rumpukoneet ja syntetisaattorit, joihin tavallisellakin kuluttajalla oli varaa. Soittotaito ei ollut enää ratkaisevassa asemassa ja kynnys musiikin tekemiseen laski. Elektroninen musiikki valtasi alaa, ja syntyi uusia tyylejä kuten synthpop ja italodisko.

Suosittuja pop-artisteja ja yhtyeitä olivat muun muassa:

Michael Jackson
Madonna
Modern Talking
Pet Shop Boys


Rap ja hiphop-kulttuuri olivat jo syntyneet 1970-luvulla, mutta suosio laajeni 1980-luvulla.





Rockin puolella hard rockin miesesiintyjät tavoittelivat naisellista ulkonäköä meikkaamalla, tupeeraamalla hiuksiaan ja käyttämällä vartalonmyötäisiä, usein mustaa ja pastellisävyjä yhdisteleviä asuja. Hard rockista muodostunut glam metal -liike, jota kutsuttiin myös tukkaheviksi, tuotti useita suosittuja yhtyeitä, kuten Guns N’ Roses, Mötley Crüe, Kiss, Bon Jovi ja Skid Row.


Glamrockin vastapainoksi kehittyi myös aggressiivisempia metallisuuntauksia, speed- ja thrashmetalli loi pohjan modernille metallille. Yhtyeinä mm. Metallica, Anthrax, Megadeth, Iron Maiden, Slayer ja kotimaisista Stone. Nyt ei enää meikattu.


Musiikin sanoitukset järkyttivät vanhempia ja vuonna 1985 Yhdysvalloissa otettiin käyttöön Parental Advisory -varoitusmerkki kirosanoja tai alatyylisiä viittauksia sisältävälle musiikille. Keskeisessä asemassa tässä väännössä oli mm. Twisted Sister -yhtye (esiintynyt myös Tuurissa). Tällainen levyjen merkitseminen tarralla toimi loppujenlopuksi vain käänteisesti tarkoitusperäänsä vastaan olemalla suorastaan magneetti-levyjä kuluttavalle nuorisolle.




Musiikkivideot yleistyivät Musiikkitelevision (Music Television, MTV) myötä. Kanavasta tuli merkittävä yhtyeiden ja heidän musiikkinsa markkinoija. Musiikkivideot loivat uudenlaisen ja rajoittamattoman temmellyskentän animaattoreille ja ohjaajille.

C-kasetti ja kannettava kasettisoitin (Walkman) mullisti musiikin kulutuksen. C-kasetille pystyi nauhoittamaan lempimusaansa ja kuuntelemaan sitä missä vaan korvalappustereoilla. Myös CD-levyt alkoivat tulla markkinoille 1980-luvun lopulla.

1990-LUKU

- 1990-luku oli varsin hedelmällinen musiikin vuosikymmen.
- 1990-luvulla musiikkia kuluttava ja luova nuoriso kehitti uusia rockin, popin ja elektronisen musiikin alakulttuureja.
- Vuosikymmentä leimasi myös eri musiikkityylien ennakkoluuloton yhdistely. Osittain "crossoverit" jäivät lyhyiksi aikansa kuviksi.
​​


Grunge

- Grunge syntyi 1990-luvun alussa erityisesti USA:n Seattlessa.

- Grunge oli rosoista, "likaista", kotikutoista, rajua ja alakuloista.

- Grunge bändejä:

Pearl Jam
Soundgarden
Nirvana
Alice in Chains



Industrial metal


- Metallimusiikkiin lisättiin "teollisuutta"; koneita, kirskuvia sampleja ja luuppeja.

- Sanoituksissa depressiiviset, nihilistiset ja apokalyptiset teemat.

- Industrial metal artisteja ja yhtyeitä:

Ministry
Nine Inch Nails (NIN)
Marilyn Manson​​


Rap-metal / Nu metal

- Rapin ja metallin seos.

Rap-metal artisteja ja yhtyeitä:

Clawfinger
Rage Against the Machine
Linkin Park
Slipknot
​​​


Elektroninen musiikki / konemusa (tekno, jne.)

- Vaikka elektronista musiikkia oli ollut jo vuosikymmeniä sitten, tanssi- ja klubikulttuuri lähti rönsyilemään rajusti juuri 1990-luvulla. 
- Rave-bileet olivat toisinaan laittomia, yleensä isoissa halleissa järjestettyjä elektronisen musiikin tanssitapahtumia, jossa tampattiin lattiaa aina aamuun asti.

Keskeisiä tyylisuuntia:

- House
- Trance
- Tekno
- Breakbeat
- Drum'n' bass
- Hardcore

Huom.
Hae Googelista "Ishkurs guide" -hakusanalla.
​​


Punk / rock

- Punkilla ja rockilla meni 1990-luvulla myös lujaa.

- Vieläkin menossa mukana esim:

The Offspring
Green Day​
 

Hip Hop



- Syntyi 1970-luvulla New Yorkin Bronx-kaupunginosassa.
- Urbaani (=kaupunkilainen) alakulttuuri
- Köyhät afroamerikkalaiset halusivat tehdä musiikkia ja taidetta ja saada asiansa ja epäkohdat kuuluviin.

HIPHOP koostuu neljästä osa-alueesta:

- MC (Master of Ceremony): puhuu musiikin päälle -> Rap
- DJ (Diskjockey), soittaa levyjä, miksaa, myös scrätchää
- Breakdance, katutanssi
- Graffiti, seiniin tehtävä katutaide​



Tunnettuja Hip Hop artisteja:

Eminem
50 Cent
Cheek
Mariska
Mikael Gabriel

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä