Joustava perusopetus Ähtärissä

Joustava perusopetus Ähtärissä

Joustavan perusopetuksen tavoitteet

Joustavan perusopetuksen (JOPO) tavoitteena on vähentää perusopetuksen keskeyttämistä, ehkäistä syrjäytymistä sekä vahvistaa kokonaisvaltaisesti opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa. Joustava perusopetus on peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestettävää opetusta ja oppimisen ja kasvun tukea.

 

 

Joustavan perusopetuksen järjestäminen

JOPO -toiminnassa hyödynnetään joustavia toimintamalleja ja opetusta sovitetaan oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Opetuksessa painotetaan toiminnallisia työmuotoja ja opiskelua työpaikoilla. Opetus järjestetään peruskoulun yhteydessä, noin 10 oppilaan ryhmässä, johon ohjataan luokkien 7-9 oppilaita. Ryhmän perustamisesta ja ikäkausittaisesta muodostamisesta päätetään lukuvuosittain. Oppilas voi opiskella JOPO -ryhmässä oppivelvollisuuden päättymiseen asti. Opetusta voidaan antaa myös kokonaan tai osittain muun ryhmän yhteydessä esimerkiksi valinnaisaineissa.

 

Kaikille JOPO -luokan oppilaille laaditaan joko oppimissuunnitelma tai henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS yhteistyössä kotien kanssa. Mikäli oppilaalle on tehty päätös erityisen tuen antamisesta, JOPO:n toteuttaminen kuvataan vastaavalla tavalla henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa. Opetus järjestetään osaksi koulussa ja osaksi työpaikoilla tai muissa oppimisympäristöissä. Muita oppimisympäristöjä voivat olla erimuotoiset leirikoulut, opinto- ja työpaikkakäynnit sekä koulutuskokeilut. Koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta kirjataan yhteiskoulun lukuvuosisuunnitelmaan.

 

 

Työpaikkaopiskelu

Työpaikkaopiskelun aikana osa opiskelusta tapahtuu työpaikalla ja osa koulussa. Työpaikkaopiskelujaksoja on lukuvuodessa esimerkiksi 1-4 ja yhden jakson kesto on korkeintaan 4-6 viikkoa. Työpaikkaopiskelu voidaan järjestää myös siten, että oppilas on osan päivästä koulussa ja osan työpaikalla. Opettaja suunnittelee koulussa ja työpaikoilla opiskeltavat oppimistehtävät opetussuunnitelman pohjalta ja muokkaa ne kullekin oppilaalle sopiviksi. Oppilaalla on oikeus saada tarvitsemaansa ohjausta sekä oppimisen ja koulunkäynnin tukea myös näiden jaksojen aikana.

 

 

Työnjako eri toimijoiden kesken

Koululla tapahtuvasta opetuksesta, leirikouluista ja retkistä vastaa aina joko JOPO:n luokanvalvoja tai muu tehtävään nimetty opettaja. Työpaikkaopiskelusta vastaa koulunuorisotyöntekijä tai vastaava JOPO -tiimin jäsen. Koulunuorisotyöntekijän tai vastaavan tehtävät keskittyvät erityisesti nuorten sosiaalisen kasvun tukemiseen, perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja muuhun tuki- ja neuvontatyöhön sekä työpaikkaverkoston kehittämiseen.

 

Työpaikoilla ohjauksesta vastaa työpaikan työntekijä, työpaikkaohjaaja. Työpaikkojen kanssa tehdään kirjalliset sopimukset työpaikkaopiskelusta. Koulu perehdyttää työpaikkaohjaajat ohjaustehtävään sekä tietosuojaan ja salassapitoon liittyviin säädöksiin. JOPO -tiimin jäsen vierailee työpaikoilla ja seuraa opiskelun sujumista. Työpaikkajaksojen oppimistehtävät arvioidaan. Työpaikkaopiskelujakson päätteeksi käydään palautekeskustelu ja oppilas saa työtodistuksen.

 

Oppilaanohjauksesta huolehditaan yksilöllisin järjestelyin. Ammatinvalinnan ohjauksella pyritään varmistamaan toisen asteen jatko-opiskelupaikan saaminen. Jokaisella oppilaalla on peruskoulun päättyessä jatkosuunnitelma. Nivelvaiheen tueksi kehitetään tukitoimia yhteistyössä alueen toisen asteen oppilaitosten kanssa.

 

 

Oppilaan arviointi Jopossa

JOPO -luokan oppilaan arviointi pohjautuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin ja koulun opetussuunnitelmaan, mutta työpaikkajaksot, leirikoulut, opintokäynnit sekä muut tavanomaisesta poikkeavat oppimisympäristöt ja toiminnalliset menetelmät aiheuttavat sen, että oppilaan arviointia ja palautteen antamista joudutaan tarkastelemaan uusista näkökulmista. Arvioinnissa hyödynnetään muun muassa työpaikkajaksoilta saatua palautetta. Oppilas voi osoittaa osaamistaan suullisesti ja kirjallisesti sekä erilaisin oppiaineeseen soveltuvin näytöin.

 

 

Oppilasvalinnan perusteet ja valintamenettelyn kuvaus

JOPO -oppilasvalinnassa käytetään seuraavia kriteerejä: oppilaalla on vaara jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta, oppilaalla on mahdollisuus hyötyä työpainotteisuudesta ja toiminnallisista työtavoista sekä hän kykenee suoriutumaan työpaikkaopiskelujaksoista, oppilas on riittävän aktiivinen ja pystyy jossain määrin itsenäiseen työskentelyyn, oppilas on riittävän motivoitunut ja sitoutunut aloittamaan opiskelun joustavan perusopetuksen ryhmässä ja myös oppilaan huoltajat ovat sitoutuneet asiaan.

 

Maahanmuuttajataustaisilla oppilailla kriteereinä ovat lisäksi: oppilaalla on riittävä kielitaito, vähäinen koulutustausta sekä oppilaalla on omasta kotimaastaan aikaisempaa työkokemusta, jota voidaan hyödyntää opetuksessa.

 

JOPO:een haetaan valmiilla hakulomakkeella, jonka oppilas ja tämän huoltaja täyttävät. Hakijan soveltuvuuden arvioimiseksi järjestetään haastattelu, johon osallistuu moniammatillinen työryhmä (rehtori, erityisopetuksen koordinaattori, opo, terveydenhoitaja, koulupsykologi). Oppilasvalinnasta tehdään hallintopäätös. Jos joustavan perusopetuksen toiminta päättyy yksittäisen oppilaan kohdalla ennen perusopetuksen päättymistä, tehdään uusi hallintopäätös. Oppilaat valitaan joustavan perusopetuksen ryhmään hakemusten ja oppilashaastattelun perusteella. Ensisijaisesti Jopoon valitaan 9. luokan aloittavia oppilaita. Heillä tulee olla näyttöä selvitymisestä TET-jaksoista. Haku on 1.5. mennessä.

 

Valinnassa painotetaan oppilaan valmiutta sitoutua säännölliseen koulunkäyntiin ja tavoitteelliseen koulutyöhön sekä kykyä suoriutua työpaikkaopiskelujaksoista. Lisäksi huomioidaan positiivinen asenne ja motivaatio.

 

 JOPO -toiminnan seuranta ja kehittäminen

JOPO -toimintamallia arvioidaan ja tuloksia seurataan vuosittain säännöllisin väliajoin. Yhteisöllinen oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu Jopon:n asioissa vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa. Yksilöllisiä oppilashuoltotyöryhmän tapaamisia pidetään aina tarvittaessa. Oppilashuollon kokoontumisiin kutsutaan vuosittain JOPO -tiimin lisäksi yleisopetuksen edustaja, rehtori, sivistysjohtaja, nuorten työpajan edustaja, edustajat perusturvasta sekä terveydenhuollosta, erityisopetuksen koordinaattori sekä edustajat senhetkisistä yhteistyötahoista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä