Erityinen tuki

Erityinen tuki

Kun tehostettu tuki ei riitä, oppilas tarvitsee erityistä tukea. Siinä tapauksessa hänelle laaditaan ensin Pedagoginen selvitys. Selvityksen pohjalta sivistystoimenjohtaja tekee erityisen tuen päätöksen. Tämän jälkeen oppilaalle laaditaan oma henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS kuukauden sisällä päätöksestä.

Pedagogisen suunnitelman teon päävastuu on erityisopettajilla. HOJKS tehdään kaikkien oppilasta opettavien opettajien yhteistyönä.

 

Opetushallituksen ohje erityisen tuen päätöstä tehdessä:

Ennen erityisen tuen päätöksen tekemistä on kuultava oppilasta ja huoltajaa tai oppilaan laillista edustajaa. Oppilaan ja huoltajan kuuleminen edellyttää, että heille selvitetään etukäteen kuulemisen tarkoitus, esimerkiksi keskustelu erityisen tuen päätöksen tekemisestä tai tarkistamisesta. Kuulemisen tarkoituksena on antaa heille mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä tehtävästä ratkaisusta sekä selvittää mitä suunnitteilla oleva päätös käytännössä tarkoittaa. 

Asiat selitetään oppilaalle ja huoltajalle ymmärrettävästi, ja oppilaalle hänen ikäkautensa ja edellytystensä mukaisesti. Henkilökohtainen tapaaminen on suositeltavin tapa kuulemisen järjestämiseksi. Halutessaan huoltaja voi käyttää avustajaa tai valtuuttaa kuulemistilaisuuteen asiamiehensä. Kuultavat voivat myös esittää näkemyksensä määräaikaan mennessä kirjallisesti. Ennen kuulemistilaisuutta heillä tulee olla mahdollisuus perehtyä päätöksen perusteena oleviin asiakirjoihin ja tietoihin.

Tiedoksiannon kuulemistilaisuudesta voi lähettää tavallisella kirjeellä. Kirjeen katsotaan tulleen perille kahdeksassa päivässä sen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Selkeintä on, että kutsu kuulemiseen esitetään tavalla, joka on todennettavissa jälkeenpäin. Jos tiedoksianto tehdään esimerkiksi Wilma-järjestelmässä, tulee huoltajalta saada kuittaus tiedon saamisesta. Puhelimitse esitetty tiedoksianto ei ole todisteellinen.

Jos huoltaja ei saavu kuulemistilaisuuteen, huoltajalle on tarpeen tarjota toinen mahdollisuus. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä siitä huolimatta, vaikka huoltaja ei tulisi kuulemistilaisuuteen tai haluaisi tulla kuulluksi. Opetuksen järjestäjän on koetettava löytää yhteisymmärrys oppilaan ja huoltajan kanssa, mutta myös oikeus ja velvollisuus tehdä päätös oppilaan edun mukaisesti, vaikka vastoin huoltajan tahtoa. Kuuleminen ei siis tarkoita, että kuultavilta olisi saava suostumus menettelyyn. Lähtökohtana on aina hyvän yhteistyön ja luottamuksen ilmapiirin rakentaminen.

Ähtärissä huoltajan/huoltajien kuuleminen tapahtuu siten, että erityisopettaja antaa oppilaan kotiin kuulemislomakkeen ennen pedagogisen selvityksen työstämispalaveria tai itse palaverissa. Lomake voidaan myös lähettää koulutoimistosta jälkeenpäin huoltajille ennen päätöksen tekoa. Lomake liitetään pedagogisen selvityksen liitteeksi. Samoin toimitaan, kun erityisen tuen jatkuminen tarkistetaan 2. ja 6.luokan jälkeen. Kuulemislomake löytyy tämän asiakirjan liitteistä. Ähtärin sivistystoimen johtaja tekee erityisen tuen päätökset pedagogiseen selvitykseen perustuen.  

Oppiaineen yksilöllistäminen on mahdollista, jos oppilas ei kaikesta tuesta huolimatta kykene saavuttamaan oppiaineen keskeisiä sisältöjä hyväksytysti eli arvosanaa 5. Kieli- tai kulttuuritausta, poissaolot tai esimerkiksi motivaation puute eivät sellaisenaan voi olla syynä oppiaineen yksilöllistämiseen. Mikäli arvosana on parempi kuin arvosana 4, oppiainetta ei yksilöllistetä. Jos erityisen tuen aikana uusi oppiaine yksilöllistetään, edetään samoin kuin siirryttäessä tehostetusta tuesta erityiseen tukeen. Yksilöllistettyjen oppiaineiden arvioinnissa merkitään * arvosanan perään.

Oppilas voi olla erityisen tuen piirissä ilman, että aineita on yksilöllistetty, mikäli hänen koulunkäyntinsä sujuvuuden vuoksi joudutaan järjestämään erityisen laajoja tukimuotoja esim. sosiaalisuuden tai tarkkaamattomuuden vaikeuksien vuoksi tai hänen koulunkäynnin sujuminen edellyttää koulunkäynninohjaajan tukea lähes koko koulupäivän ajan.

Mikäli oppilaalla on tuen tarvetta muissakin kuin yksilöllistetyissä oppiaineissa, näiden aineiden osalta tehdään samat kirjaukset HOJKSiin kuin yksilöllistetyissä aineissa. Tällöin jätetään kuitenkin aineen kohdalla oleva rasti yksilöllistämisestä merkitsemättä. Oppilas ei voi olla kahdella eri tuen tasolla samanaikaisesti. HOJKS tarkistetaan ja arvioidaan tuen riittävyys lomakkeen lopussa olevaan Arviointi-kohtaan, tulostetaan ja arkistoidaan koululle keväisin. Lukuvuoden aikana Hojksiin voidaan tehdä muutoksia, jolloin lisäykset tai muutokset kirjataan samaan HOJKSiin laittamalla päivämäärä muutoksen eteen. Lukuvuoden aikana tehdään siis vain yksi HOJKS. Ähtärissä koulujen rehtorit vahvistavat Hojksit ja vastaavat niissä esitettyjentukimuotojen ja resurssien saannista.

Erityisen tuen purku tapahtuu tekemällä Pedagoginen selvitys ja tämän jälkeen tehdään uusi erityisen tuen päätös. Usein tuen tarve kuitenkin jatkuu tehostetun tuen tasolla vaatien oppimissuunnitelman teon. Mikäli oppilaalle on jo kuitenkin kuluvan lukuvuoden aikana tehty HOJKS, oppimissuunnitelman laatimisen sijaan voidaan päivittää HOJKS ja käyttää sitä tavoitteiden ja opetuksen suunnittelussa ja arvioinnissa lukuvuoden loppuun ja laatia oppimissuunnitelma vasta seuraavana lukuvuonna.

Aina, kun Ähtäriin muuttaa uusi oppilas, jolla on edellisessä koulussa ollut HOJKS, tulee hänelle laatia uusi pedagoginen selvitys ja sitä myöten uusi erityisen tuen päätös. Olemassa olevaan Hojksiin voidaan kirjata sen jälkeen muutokset tai kirjoitetaan kokonaan uusi. HUOM! Wilmassa ei kuitenkaan saa olla samanaikaisesti kuin yksi Hojks-lomake avattuna lukuvuosittain.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä