Järjestyssäännöt

Koiviston koulun järjestyssäännöt

Koulumme työrauhan, turvallisuuden ja viihtyvyyden ylläpitämiseksi ja kasvatuksellisten tavoitteiden saavuttamiseksi koulussamme noudatetaan peruskoulua koskevia lakien ja asetusten määräyksiä sekä koulumme omia järjestyssääntöjä. Lisäksi koulullamme noudatetaan kouluviranomaisten, rehtorin sekä henkilökunnan antamia ohjeita ja määräyksiä.  
 
Koulumme on sekä oppilaiden, opettajien että muun henkilökunnan työpaikka. Koulussamme jokaisella on oikeus työskennellä rauhassa ja turvallisin mielin. Tämän toteutuminen edellyttää, että jokainen noudattaa hyviä tapoja ja koulun yhteisiä järjestyssääntöjä. Järjestyssäännöt koskevat myös koulumatkoja ja koulun alueella tapahtuvaa iltatoimintaa. 
 

 
KOIVISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (29.1.2024) 
 
1. Otan toiset huomioon. 

  • Olen rehellinen, kohtelias ja ystävällinen sekä autan muita.  
  • Noudatan sovittuja sääntöjä,  
  • käyttäydyn asiallisesti ja puhun kauniisti 
  • muistan tervehtiä ja kiittää.  
  • annan työrauhan 

 

  1. Teen koulutyöni hyvin ja huolellisesti.
  2. Huolehdin omasta ja toisten turvallisuudesta. Koulussamme kiellettyä on:  
  • kiusaaminen ja satuttaminen 
  • häirintä ja syrjintä 
  • Muistetaan koskemattomuussääntö

 

  1. Pidän huolta yhteisistä ja omista tavaroista.
  • Laitan tavarat omille paikoilleen 
  • En koske toisen tavaroihin ilman lupaa 
  • Jos rikon tahallani toisen omaisuutta, korvaan sen. 
  • Pidän kännykän repussa äänettömänä, jos se on mukana koulussa.

 

  1. Noudatan hyviä ruokailutapoja. Opettelen syömään erilaisia ruokia. Maistan ainakin vähän. Otan sen verran kuin syön. Palautan astiat ja kiitän ruuasta.

    6. Noudatan välituntisääntöjä. Vietän välitunnin sovitulla alueella. Menen välitunnille reippaasti ilman erillistä käskyä ja tulen kellon soitua suoraan omaan luokkaan. Lumipallojen heitto on koulussamme kielletty.
     
    7. Pidän huolen siitä, että koulu ja ympäristö pysyy siistinä. Pidän naulakkoni ja työskentelypaikkani siistinä. Laitan roskat roskikseen sisällä ja ulkona. 
  2. Kuljen koulumatkat varovaisuutta, hyviä tapoja ja liikennesääntöjä noudattaen.

 

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä