7.1.3 Erityiset opetusjärjestelyt Ylivieskassa

7.1.3. Erityiset opetusjärjestelyt Ylivieskassa

Pienluokat

Pienluokkamuotoista erityisopetusta annetaan tarvittaessa Rahkolan koululla, Katajan koululla, Raudaskosken koululla sekä Jokirannalla. Tarvittaessa kouluilla voidaan järjestää erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienryhmiä joustavasti harkinnan mukaan.

Erityisen vaikeahoitoisia lapsia ja nuoria varten on psykiatriset tutkimus- ja hoitoyksiköt (EVA). Yksiköt vastaanottavat koko maasta vakavista psykiatrisista häiriöistä kärsiviä lapsia ja nuoria.

Yhteistyötä tehdään eri hallintokuntien kanssa oppilaan tilanteen niin vaatiessa. Yhteistyötahoja voivat olla muun muassa sosiaali- ja terveyshuolto sekä mielenterveyshuolto. Tämän lisäksi oppilaiden opetuksen järjestämisessä tarvittaessa yhteistyötä muun muassa sairaalakoulujen sekä erityisoppilaitosten kanssa.


Etuluokka


Etuluokka on vahvaa tehostettua tukea tarvitseville oppilaille tarkoitettu pienryhmä. Etuluokan oppilaiden tuen tarve liittyy yleisimmin keskittymiseen, käytökseen tai sosiaalisiin ja tunne-elämän vaikeuksiin. Kun oman koulun tukitoimet oppilaan tukemiseksi eivät riitä, voidaan moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä pohtia huoltajien ja oppilaan kanssa mahdollisuutta siirtyä kuntouttavalle jaksolle etuluokkaan. Tilanne kartoitetaan yhdessä perheneuvolan kanssa. Kuntouttavan jakson aloittamisesta, tavoitteista ja kestosta päätetään etutiimissä, johon kuuluvat koulunjohtaja, etuluokan opettaja ja perhetyöntekijä, perheneuvolan edustaja, oppilaan oma opettaja/luokanvalvoja ja/tai erityisopettaja sekä huoltajat. Oppilas opiskelee kotiluokkansa tahdissa. Etuluokassa oppilaan koulunkäyntiä tukevat etuluokan opettaja, koulunkäynnin ohjaaja sekä perhetyöntekijä. Arvioinnin tekee oman kotiluokan opettaja yhdessä etuluokan opettajan kanssa. Kuntouttava jakso kestää oppilaskohtaisesti yleensä kolmesta kuukaudesta vuoteen. Oppilas voi olla Etuluokassa kuntouttavalla jaksolla vain kerran. Etuluokan toiminnassa korostuu laaja moniammatillinen yhteistyö eri sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa. 

Joustava perusopetus

Jokirannan koulun JOPO -luokassa noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja tuntijakoa. Jokaiselle luokan oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma ja tarvittaessa henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Jokirannan koulun JOPO -luokassa on enintään 10 oppilasta ja se on tarkoitettu yläkouluikäisille. Tavoitteena on suorittaa perusopetuksen oppimäärä ja näin saavuttaa jatkokoulutuskelpoisuus. Lisäksi tuetaan oppilaan elämänhallintaa, opiskelutaitoja ja oma-aloitteisuutta sekä vahvistetaan itsetuntoa, ehkäistään ongelmia puuttumalla niihin hyvissä ajoin. Opetuksessa noudatetaan joustavalle perusopetukselle laadittuja yleisiä ohjeita.Joustavaan perusopetukseen haetaan erillisellä hakemuslomakkeella, josta koulu informoi huoltajia ja oppilaita.

Joustava perusopetus on tarkoitettu oppilaille, joilla on vaara saada hylättyjä arvosanoja, heikentynyt motivaatio, paljon poissaoloja,sosiaalisia ongelmia tai hankaluutta opiskella suuremmassa ryhmässä. Joustavan perusopetuksen ryhmään siirtyminen vaatii oppilaalta ja huoltajalta sitoutumista yhteistyöhön. Oppilaalta odotetaan omaa halua ja motivaatiota parantaa koulunkäyntiä sekä suorittaa työssäoppimista. Joustava perusopetus toteutuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa ryhmän opettajan ja perhetyöntekijän/Jopo-ohjaajan lisäksi ovat mukana tarvittaessa koulun rehtori, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimi, sekä alueella toimivat yritykset. Joustavassa perusopetuksessa opiskelu tapahtuu mahdollisuuksien mukaan myös leirikouluissa, opintoretkillä ja erilaisilla opintokäynneillä.

Jokirannan koulun Pinolan yksikkö

Pienryhmäopetusta tarjotaan myös Jokilaakson perhekodeilla toimivassa pienryhmässä. Pienryhmän oppilaat voivat olla eri koulujen, kuten Jokirannan tai Raudaskosken koulun oppilaita. Oppilaalle määritellään oma opetusryhmä, jonka opetuksen mukaan hän opiskelee ellei oppilaalle laadita hojksia. Pienryhmässä opiskellaan, kun oppilaan tuen tarve on suuri tai oppilas ei itse ole valmis opiskelemaan isossa ryhmässä tai koulussa. Tuen tarve vaihtelee oppilaskohtaisesti. Oppilas voi tarvita tukea muun muassa psyykkisen jaksamisen, sosiaalisten pelkojen, kouluvaikeuksien tai käyttäytymisen haasteiden vuoksi. Kolmiportaisen tuen porras määritellään oppilaskohtaisesti, joten oppilas voi olla joko yleisen, tehostetun tai erityisen tuen oppilas. Pienryhmässä oppilaan koulunkäynnin vaikeuksia pyritään kuntouttamaan, oppilaan koulunkäynti säännöllistämään sekä saamaan onnistumisen kokemuksia ja itseluottamusta. Erityisopettajan lisäksi ryhmässä toimii koulunkäynnin ohjaajia.

Valmistava opetus

Opetus maahanmuuttajaoppilaille voidaan järjestää joko valmistavassa luokassa tai muun opetuksen yhteydessä. Mikäli oppilaan opetuksen järjestäminen tapahtuu valmistavan opetuksen luokassa, tarkastellaan oppilaan mahdollisuutta integroitua esim. taitoaineissa yleisopetuksen ryhmiin. Valmistavaan opetukseen tarjottavat tukitoimet järjestetään tarvittaessa.

Päätöksen maahanmuuttajaoppilaan opiskelupaikasta tekee sivistystoimenjohtaja yhteistyössä rehtorien/koulunjohtajien kanssa.

Suomi toisena kielenä -opetus

S2 -opetusta järjestetään sitä tarvitseville. Päätös S2 -opetuksen järjestämispaikasta tehdään tapauskohtaisesti.