7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa säädettyjä tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet. Näitä tukimuotoja voi käyttää kaikilla kolmella tuen tasolla sekä yksittäin että samanaikaisesti toisiaan täydentävinä. Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Tukea annetaan niin kauan sekä sen tasoisena ja muotoisena kuin se on tarpeellista.

Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä kunkin oppilaan että opetusryhmän vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet. Huomiota tulee kiinnittää oppimisen esteettömyyteen sekä oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tunnistamiseen. Oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen merkitsee yhteisöllisiä ja oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja sekä oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista. Opetusta ja tukea suunniteltaessa on otettava huomioon, että tuen tarve voi vaihdella tilapäisestä jatkuvaan, vähäisestä vahvempaan tai yhden tukimuodon tarpeesta useamman tukimuodon tarpeeseen.

Tuen tehtävänä on ehkäistä ongelmien monimuotoistumista ja syvenemistä sekä pitkäaikaisvaikutuksia. On huolehdittava oppilaan mahdollisuuksista saada onnistumisen kokemuksia oppimisessa ja ryhmän jäsenenä toimimisessa sekä tuettava oppilaan myönteistä käsitystä itsestään ja koulutyöstä. Pedagoginen asiantuntemus ja opettajien sekä muiden tuen ammattihenkilöiden monialainen yhteistyö tuen tarpeen havaitsemisessa, arvioinnissa sekä tuen suunnittelussa ja toteuttamisessa on tärkeää. Yhteistyöhön kulloinkin osallistuvat ammattihenkilöt harkitaan tapauskohtaisesti. 

Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus saada riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Tuen tarpeen varhaiseksi havaitsemiseksi oppilaiden oppimisen edistymistä ja koulunkäynnin tilannetta tulee arvioida jatkuvasti. Ensimmäiseksi tarkastellaan koulussa käytössä olevia toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja oppimisympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta oppilaalle. Tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko näitä muuttamalla toteuttaa oppilaalle aikaisempaa paremmin sopivia pedagogisia ratkaisuja. Arvioinnissa ja tuen suunnittelussa hyödynnetään mahdollisten muiden arviointien tuloksia ja otetaan huomioon oppilaalle aiemmin annettu tuki.

Tuki annetaan oppilaalle ensisijaisesti omassa opetusryhmässä ja koulussa erilaisin joustavin järjestelyin, ellei oppilaan etu tuen antamiseksi välttämättä edellytä oppilaan siirtämistä toiseen opetusryhmään tai kouluun. Erityisesti huolehditaan tuen jatkumisesta lapsen siirtyessä esiopetuksesta perusopetukseen, perusopetuksen sisällä sekä oppilaan siirtyessä perusopetuksesta toiselle asteelle. 

 

Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallit

Jokaisella koulun henkilökuntaan kuuluvalla on velvollisuus puuttua pian asiaan havaitessaan huolen aiheen. Huolen herätessä keskustellaan huoltajien ja lapsen kanssa, ja käännytään tarvittaessa muiden ammattilaisten puoleen huoltajien suostumuksella. Yksi tärkeä varhaisen puuttumisen toimintamalli on siirtää jo olemassa olevaa tietoa koulutuspolulla eteenpäin. Tätä varten nivelvaiheen yhteistyö on tärkeää.

Toiminta ja yhteistyö nivelvaiheissa

Nivelvaiheissa käytetään yleisesti tiedonsiirtolomakkeita. Varhaiskasvatuksesta siirryttäessä esiopetukseen vanhemmat täyttävät tiedonsiirtolomakkeen, jonka täyttämisessä auttaa varhaiskasvatuksen tai seurakunnan päiväkerhon henkilöstö tarvittaessa. Tiedonsiirtolomakkeella vanhemmat voivat ilmaista tuen tarpeen esiopetusta varten. Jos lapsi on jo jonkun tuen piirissä, järjestetään yhteinen palaveri esiopetukseen siirtymistä varten. Esikoulunopettaja ja erityisopettaja tekevät tiivistä yhteistyötä, jossa kartoitetaan oppilaan tuen tarvetta. Siirryttäessä esikoulusta ensimmäiselle luokalle on tärkeää siirtää opetuksen järjestämisen kannalta olennaista tietoa ensimmäisen luokan opettajalle, jonka vuoksi keväällä esikoulunopettaja sekä huoltajat täyttävät tiedonsiirtolomakkeen.

Myös kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle siirryttäessä tiedon siirtämisen tarve korostuu. Tällöin huoltajan ja luokanopettajan yhteistyössä täytetään tiedonsiirtolomake. Kuudennen ja seitsemännen luokan nivelvaiheessa tiedonsiirron pohjalta pidetään siirtotietopalaverit, jossa ovat läsnä yläkoulun rehtori ja alakoulun kuudennen luokan luokanopettajat ja/tai yläkoulun laaja-alaiset erityisopettajat sekä tarvittaessa muita erityisopettajia. Vaihtohtoisesti voidaan siirtotietopalaverit järjestää myös siten, että läsnä ovat yläkoulun rehtori ja kuudennen luokan luokanopettaja ja toisessa erillisessä palaverissa ylä- ja alakoulun laaja-alaiset erityisopettajat vaihtavat siirtotietoja kuudennen luokan oppilaista.

Yhdeksännen luokan keväällä luokanvalvojat huolehtivat, että oppilaasta täytetään tiedonsiirtolomake. Pedagogisten tietojen siirtämisestä tiedotetaan huoltajaa ja tiedot lähetetään suoraan vastaanottavalle taholle. Oppilashuollolliset asiat siirtyvät vain huoltajan luvalla. Muissa nivelvaiheissa tärkeää on oppilaan erityisen tuen päätösten tarkistaminen, joka tehdään toisen luokan sekä kuudennen luokan keväällä. Tilanne kartoitetaan pedagogisella selvityksellä ja tehdään tarvittaessa uusi erityisen tai tehostetun tuen päätös. Luokanvalvojat voivat halutessaan pyytää erityisopettajalta konsultaatioapua.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi

Äidinkielen ja matematiikan valmiudet testataan esikoulussa syksyllä ja keväällä sekä ensimmäisellä luokalla syksyllä. Ensimmäisen luokan keväällä testataan lukemisen, luetun ymmärtämisen ja kirjoittamisen taidot. Toisen luokan syksyllä tehdään kaikille kirjoittamisen ja matematiikan testit. Keväällä testataan lukemisen, luetun ymmärtämisen ja kirjoittamisen taidot. Kolmannen luokan syksyllä testataan kirjoittamisen ja matematiikan taidot. Kolmannen-kuudennen luokan keväällä testataan kirjoittamisen taidot. Neljännen ja kuudennen luokan keväällä testataan luetun ymmärtämisen taidot. Viidennen luokan syksyllä testataan matemaattiset taidot.

Seitsemännen luokan syksyllä tehdään kaikille äidinkielen lukitestit tai -seulat. Kahdeksasluokkalaisille ei tehdä koko ikäluokkaa koskevia seulontoja. Tarvittaessa yhdeksäsluokkalaisille tehdään äidinkielen seulontatestit ennen joulua ja matematiikan testit keväällä. Nämä testit palvelevat opppilasta nivelvaiheessa toisen asteen oppilaitoksiin siirryttäessä. Joka ikäryhmässä oppilas ohjataan tarvittaessa koulupsykologille tarkempaan testaukseen, yhteistyössä huoltajien kanssa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä