Rahkolan koulu

Rahkolan koulu

Rahkolan koulu on alakoulu Ylivieskan keskustan alueella. Koulussamme toimii kymmenen yleisopetuksen luokkaa ja kolme pienluokkaa. Opettajia on lukuvuonna 2022-2023 koulussamme 17 ja koulunkäynninohjaajia 12. Koululla järjestetään omaa iltapäivätoimintaa. Koulu sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa. Ylivieskan lukio toimii samassa pihapiirissä ja osittain myös samassa rakennuksessa.

Koulumme pyrkii lasta tukeviin toimintatapoihin, jotka ohjaavat häntä löytämään omat kykynsä, vahvuutensa ja tapansa toimia, jotta hänen itsetuntonsa vahvistuisi ja hän pystyisi toimimaan yhteisönsä jäsenenä. Kunnioitamme perinteitä, mutta vastaamme myös uusiin haasteisiin.

Valinnaisaineissa 4.-6. luokka-asteille panostetaan monipuolisuuteen. Neljässä jaksossa vuoden aikana järjestetään aina erilaisia kursseja taito- ja taideaineissa. Kestosuosikkeina vuodesta toiseen ovat kotitalous sekä pikkuyrittäjät, jossa lapset tutustuvat yrittäjyyteen, kehittävät taitojaan ja perustavat 2-4 oppilaan ryhmissä oman pikkuyrityksensä.

Rahkolan koulussa on käytössä Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Rahkolan koulun kalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 9

23 February 2026 Thursday
24 February 2026 Thursday
25 February 2026 Thursday
26 February 2026 Thursday
27 February 2026 Thursday
28 February 2026 Thursday
1 March 2026 Thursday

Viikko 10

2 March 2026 Thursday
3 March 2026 Thursday
4 March 2026 Thursday
5 March 2026 Thursday
6 March 2026 Thursday
7 March 2026 Thursday
8 March 2026 Thursday

Viikko 11

9 March 2026 Thursday
10 March 2026 Thursday
11 March 2026 Thursday
12 March 2026 Thursday
13 March 2026 Thursday
14 March 2026 Thursday
15 March 2026 Thursday

Viikko 12

16 March 2026 Thursday
17 March 2026 Thursday
18 March 2026 Thursday
19 March 2026 Thursday
20 March 2026 Thursday
21 March 2026 Thursday
22 March 2026 Thursday

Viikko 13

23 March 2026 Thursday
24 March 2026 Thursday
25 March 2026 Thursday
26 March 2026 Thursday
27 March 2026 Thursday
28 March 2026 Thursday
29 March 2026 Thursday

Viikko 14

30 March 2026 Thursday
31 March 2026 Thursday
1 April 2026 Thursday
2 April 2026 Thursday
3 April 2026 Thursday
4 April 2026 Thursday
5 April 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna