7.3.1 Pedagoginen arvio
7.3.1. Pedagoginen arvio
Tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon. Kirjallisessa pedagogisessa arviossa kuvataan
- oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanne koulun, oppilaan sekä huoltajan näkökulmista
- oppilaan saama yleinen tuki ja arvio eri tukimuotojen vaikutuksista
- oppilaan vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet
- arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, ohjauksellisilla, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta voidaan tukea
- arvio tehostetun tuen tarpeesta.
Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Oppilaan opettaja tai opettajat yhdessä laativat kirjallisen pedagogisen arvion. Tarvittaessa arvion laatimisessa käytetään myös muita asiantuntijoita. Pedagogisen arvion laatimisessa hyödynnetään oppilaalle jo mahdollisesti osana yleistä tukea laadittua oppimissuunnitelmaa. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma tai muita suunnitelmia, hyödynnetään niitä huoltajan luvalla.
Tehostetun tuen aloittaminen, järjestäminen ja tarvittaessa palaaminen takaisin yleisen tuen piiriin käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa. Käsittelyä koskevat tiedot kirjataan opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla, esimerkiksi kirjallisesti laadittuun pedagogiseen arvioon.
Pedagogista arviota laadittaessa, tehostetun tuen toteuttamisen suunnittelussa sekä tehostettuun tukeen siirryttäessä käytetään apuna moniammatillista yhteistyötä muun muassa koulupsykologin, kouluterveydenhuollon tai kuraattorin kanssa sen mukaan, miten käsiteltävä asia edellyttää. Moniammatillisuus toteutuu mm. konsultoinnin kautta.
Pedagoginen arvio voidaan täyttää, kun
• opettajalla on pientä huolta oppilaasta ja pohditaan, kuinka oppilaan opetusta järjestetään
• opettaja tarvitsee tukea erilaisten toimenpiteiden käyttämiseen ja kokeilemiseen.
Pedagoginen arvio tulee täyttää, kun
• oppilaalla on paljon yleisen tuen muotoja
• oppilaan nykyiset tukitoimet eivät riitä
• oppilaan tilanne vaatii suunnitelmallisempaa, tavoitteellisempaa ja pitkäjänteisempää tukea
• oppilas opiskelee yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisia erityisiä painopistealueita.
Pedagogisen arvion laadinta tehdään oppilaan luokanopettajan tai oppilasta opettavan opettajan koordinoimana yhteistyössä erityisopettajan ja muiden opettajien kanssa.