On ilahduttavaa, että keskustelu yleissivistyksestä on viriämässä lukiokokeilun myötä. Viime vuosina ’sivistys’ on jäänyt taka-alalle koulukeskustelussa. Keskustelua on hallinnut lähes yksinomaan koulutus välineellisenä arvona. Tällöin koulutuksen suunta ja sisältö määräytyy ja hyötyä mitataan vain työmarkkinoiden ja talouden ehdoilla. Yksipuolinen painotus on johtamassa lukiokoulutuksen ahdinkoon, mikä näkyy muun muassa ylioppilaiden ikäluokkaosuuden voimakkaana pienenemisenä 2000-luvulla. Tämä kehitys uhkaa koko suomalaisen yhteiskunnan osaamisperustaa tulevaisuudessa.

Yleissivistys käsitteenä on kaksijakoinen. Yhtäältä siihen kiteytyy näkemyksemme kulttuurisesti arvokkaimmasta, minkä haluamme kasvaville sukupolville välittää. Toisaalta yleissivistys on jotain sellaista dynaamista, joka luo yksilölle ja koko yhteiskunnalle kestävän perustan sopeutua mm. työelämän osaamisvaateiden muutoksiin. Ilman jatkuvaa keskustelua tämä lukion tehtävän kaksijakoisuus johtaa pysähtyneisyyteen ja kyvyttömyyteen vastata yhteiskunnallisen kehityksen esiin nostamiin uusiin sivistystarpeisiin.

Yleissivistys ei ole mikään staattinen osaamisen tila, joka voidaan tyhjentävästi määritellä ja osaamismittareilla aukoitta testata. Se on pikemminkin tietoon perustuva avoin suhtautumistapa maailmaan ja sen ilmiöihin. Sen kautta määrittyy ihmisen suhde ympäristöön, kanssaihmisiin ja erityisesti erilaisiin tietojärjestelmiin. Eri oppiaineet ja niiden taustana oleva tutkimus synnyttävät ja muokkaavat koko ajan näitä tietojärjestelmiä. Tietojärjestelmien muuttuessa myös käsityksemme ’hyvästä yleissivistyksestä’ muuttuu.

Niin kauan kun maailma nähtiin staattisena, sivistyskin oli jotain sellaista, joka voitiin säilöä arvokkaimpina pidettyihin dokumentteihin ja siirtää koulutuksen kautta osaksi valikoituneen eliitin ajattelua. Nykyaikaisessa demokratiassa sen sijaan ajatellaan, että sivistys kuuluu kaikille. Hyvinvointi nousee siitä, että mahdollisimman moni hankkii dynaamiset ja laaja-alaiset sivistykselliset valmiudet. Tutkimuksen ja teknologian kehitys puolestaan on johtanut siihen, että tiedon kanssa työskentelyn valmiudet korostuvat. Tarvitaan taitoja, joilla navigoida alati laajenevilla tiedon valtamerillä ja tuottaa ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. On opittava myös havaitsemaan ja välttämään karikkoja, joissa näennäistieto ja propaganda puetaan todennetun tiedon kaapuun. Tämä edellyttää tyystin toisenlaista opiskelua ja oppimisympäristöä, kuin perinteinen käsityksemme pysyvästä tiedosta ja sen tuomasta sivistyksestä. Oppiminen on yhä useammin läpi koko elämän jatkuva projekti, jonka onnistuneeseen ja tulokselliseen toteutumiseen lukion tulee luoda parhaat mahdolliset valmiudet.

Nykyaikainen sivistyskäsitys painottaa ihmisen omaa valmiutta, vastuuta ja itsenäisyyttä tiedon etsimisessä, työstämisessä ja tuottamisessa. Ei ole mahdollista, että näitä valmiuksia onnistutaan tuloksellisesti vahvistamaan rinnan 18 eri oppiaineessa, mihin lukion nykyinen tuntijako opettajia ja opiskelijoita velvoittaa. Lopputulos on vääjäämättä tiedon pirstaleisuus, joka ei palvele tavoitellulla tavalla nuorelta koulun ulkopuolella edellytettävien taitojen ja valmiuksien kehittymistä. Lukiolaisen on voitava keskittyä olennaisesti harvemmille tiedonaloille.

Toisaalta yleissivistys on laaja-alaista osaamista, jonka pahin vihollinen on fakkiutuminen yhden totuuden todistajaksi. Eri tiedonalat edellyttävät erilaisia tiedon käsittelyn taitoja ja niiden perusteiden ymmärrystä. Esimerkiksi matematiikan looginen päättely, luonnontieteiden kokeellinen tieto tai ns. katsomusaineiden diskurssit edustavat aidosti erilaisia tiedon käsittelyn ja tuottamisen tapoja. Yleissivistys tarkoittaa riittävän monipuolista ja kattavaa perehtymistä näihin erilaisiin traditioihin. Samaan aikaan olennaisinta kuitenkin on, että nuori voi keskittyä ja syventyä ’aitoon tietotyöhön’ tietosisältöjen pintapuolisen omaksumisen sijaa. Nykyaikainen yleissivistys tarkoittaa myös valmiutta harkittuihin ja perusteltuihin valintoihin. Koulun vastuuta on tukea nuoren kehittymistä valintataidoissa. Valinnat eivät saa olla sattumanvaraisia, ja niitä ohjaamalla on myös varmistettava yleissivistyksen laaja-alaisuus. Oma valinta tukee motivoitunutta opiskelua, mikä luo edellytyksiä myös opettajalle kehittää entistä vuorovaikutteisempia ja osallistavampia työskentelytapoja.

Tuntijakokokeilussa opetus- ja kulttuuriministeriö on nyt tarttunut rohkeasti lukion uudistamisen haasteisiin. Kokeilu haastaa syvällisellä ja luovalla tavalla tapaamme ajatella yleissivistyksestä. Se kyseenalaistaa nykyisiä tuntijaon rakenteita ja oppiaineiden keskinäisiä valtasuhteita tavalla, jonka jotkut vääjäämättä kokevat romuttavan lukion yleissivistyksen.

Kokeilu on hyvin linjassa uusimman oppimista ja oppimisympäristöjen vaikutusta koskevan tutkimuksen kanssa. Kokeilu edustaa sivistyksellistä ajattelua, joka mahdollistaa lukiopedagogiikan uudistumisen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Automaattisesti se ei kuitenkaan tätä takaa. Juuri siksi tarvitaan kokeilua, kriittistä tutkimusta ja avointa mieltä tulosten arviointiin. Kokeilijoita haastetaan etsimään ratkaisuja siihen, miten muuttuneet rakenteet jalostuvat uusiksi pedagogisiksi käytänteiksi ja yhä kehittyneemmäksi sivistykselliseksi pääomaksi. Kokeilun onnistumisen karikoksi voi muodostua opettajien palkkausjärjestelmä, joka ruokkii takertumista oman aineen puolustamiseen pikemminkin kuin rohkaisee lukiopedagogiikan uudistamista yhteistyönä.

Muutoksen keskellä pysyvää on se, että koulutus ja sen tuottama sivistys on itseisarvo. Ihminen tulee ihmiseksi ja joukko ihmisiä yhteiskunnaksi nimenomaan koulutuksen kautta. Yleissivistyksen sisältö ei ole sama kuin sen oli 1700-luvun pappiskouluissa, 1800-luvun latinakoululuissa tai edes 1980-luvun linjajakoisessa lukiossa. Vuosisatojen saatossa lukio on toistuvasti osoittanut kykynsä uudistua, usein toki kivuliaasti ja viiveellä, sivistystarpeiden muuttuessa. Näkökulmasta riippuen muutos on tulkittu joko sopeutumiseksi välttämättömään tai yleissivistyksen romuttumiseksi. Mukautuessaan lukio ei kuitenkaan saa kadottaa ydintään, tasapainoisen ja dynaamisen sivistyksellisen perustan luomista nuorille elää täysipainoista ja ihmisarvoista elämää henkisesti vapaina ja vastuuntuntoisina kansalaisina. Yhteiskunnan kehitys on yhä vahvemmin kiinni siitä, miten tässä onnistumme.

Jouni Välijärvi

johtaja

Koulutuksen tutkimuslaitos