Opetus- ja kulttuuriministeriössä on päätetty kokeiluluvista, joissa joillekin lukioille myönnettiin hakemuksesta lupa poiketa valtioneuvoston hyväksymästä ensi syksynä käyttöön otettavasta uudesta tuntijaosta nk. reaaliaineiden osalta. Oheinen taulukko kertoo, miten lukion valtakunnallista tuntijakoa on tältä osin muutettu tällä vuosituhannella (Valtioneuvoston päätökset 2002 (voimassa 2005-2016) ja 2014 (voimaan 2016)). Lisäksi taulukossa ovat OKM:n vuonna 2012 asettaman tuntijakotyöryhmän ehdotukset (2013 TR) ja kokeilutuntijako, joka tulee olemaan käytössä syksyllä 2016 ja 2017 opintonsa aloittavilla opiskelijoilla.

Vuonna 2013 mietintönsä jättänyt työryhmä päätyi esittämään kolmea vaihtoehtoista ratkaisua, joista vaihtoehdot A ja B ovat tässä suhteessa yhteneviä ja C eroaa siinä, että minkään aineen poisjättäminen ei ole mahdollista eikä yhteistä opintokokonaisuutta ole sisällytetty pakollisiin opintoihin. Tuntijakotyöryhmän (TR 2013 AB) ehdotuksissa samoin kuin kokeilutuntijaossa terveystietoon ja uskonto/elämänkatsomustietoon on merkitty yksi pakollinen kurssi, koska näiden aineiden poisvalintamahdollisuus edellyttäisi lainsäädännön muuttamista.

Taulukko: Reaaliaineiden minimikurssimäärät 2000-luvulla tehdyissä päätöksissä, uudistusehdotuksissa ja kokeilumallissa.

OPPIAINEET /KURSSIMÄÄRÄT	VN 2002	TR 2013 AB	TR 2013 C	VN 2014	2016 Kokeilu
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETEET Yhteinen opintokokonaisuus Biologia Maantiede Fysiikka Kemia Terveystieto Yhteensä vähintään	- 2 2 1 1 1 7	1 0 0 0 0 1 10	- 1 1 1 1 1 9	- 2 1 1 1 1 6	- 0 0 0 0 1 9
HUMANISTIS-YHTEISKUNNALLISET TIETEET Yhteinen opintokokonaisuus Filosofia Psykologia Historia Yhteiskuntaoppi Uskonto tai elämänkatsomustieto Yhteensä vähintään	- 1 1 4 2 3 11	1 0 0 0 0 1 10	- 0 0 0 0 1 9	- 2 1 3 3 2 11	- 0 0 0 0 1 9

Lausuntokierroksen ja sen aikaisen julkisen keskustelun aikana ilmeni, että päätöksenteko uudesta tuntijaosta oli poikkeuksellisen vaikeata. Loppuvuodesta 2014 syntyi päätös, joka pääasiassa mukaili voimassaolevaa tuntijakoa. Ratkaisu myötäili julkista keskustelua niin, että vähäiset muutokset tehtiin niissä rajoissa, jotka virkarakenteen jatkuvuus asettaa: yleensä samojen opettajien opettamista aineista siirrettiin pakollinen kurssi toiseen, historiasta yhteiskuntaoppiin ja uskonto/elämänkatsomustiedosta filosofiaan. Linjanvetona tätä ei ainakaan pidemmän päälle kukaan voi pitää kestävänä lukion kehittämisen ohjenuorana.

Lukion uudistamista valmisteltiin pitkään laajapohjaisissa asiantuntijaryhmissä: lukiokoulutuksen kehittämistyöryhmässä 2008-2010 sekä tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmistelevassa ryhmässä 2012-2013. Molemmissa työryhmissä päädyttiin hyvin samantyyppisiin linjauksiin. Yleissivistyksen vaade on vahva, mutta sen sisältö on kovien muutospaineiden alainen. Yleissivistystä ja asioiden ymmärtämistä edistetään parhaiten syventämällä osaamista, tiedon soveltamista ja kykyä luoda uutta ja yhdistellä asioita suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Tuntijaon uudistamisen tavoitteet kuvattiin tiivistetysti seuraavasti: Valtakunnallisesti tarjottavia kursseja vähennetään, oppiaineet ryhmitellään kokonaisuuksiksi, jolloin opiskelijalla on halutessaan mahdollisuus keskittyä nykyistä harvempien aineiden opiskeluun. Opiskelijan mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen lisätään valinnaisuutta lisäämällä. Lukion opinto-ohjelma säilytetään oppiainejakoisena, mutta ilmiöpohjaisia, monitieteisiä opintokokonaisuuksia sisällytetään kaikille yhteisiin (=pakollisiin) opintoihin. Varsin yksimielisiä ryhmissä oltiin myös siitä, ympäristö- ja luonnontieteiden ja toisaalta humanistis-yhteiskunnallisten opintojen minimilaajuus tulee olla samansuuruinen.

Vuoden 2014 tuntijakopäätöksessä mikään näistä tavoitteista ei toteutunut. Vuodesta 2005 lukiolaisten täytyy opiskella yhteensä kahdeksaatoista pakollista ainetta, mikä lienee ainakin Suomen ennätys ja hakee vertaistaan muualta todennäköisesti turhaan. Pitkään lukion kehittämistä seuranneena olen hämmästellyt, miksi tässä näin kävi. Yksi syy tähän on lukion kehittämistä koskevan julkisen asiantuntijapuheen oppiainekeskeisyys. Opettajat ja aineenopettajien kouluttajat tarkastelevat koulua valitettavan usein vain oman oppiaineensa näkökulmasta.

Opettajaksi kasvaminen on didaktisen osaamisen kartuttamista ja kiinnostus koulun kehittämiseen ja laajemmin koulutuspolitiikkaan herää usein vasta silloin kun ratkaisut jotenkin sivuavat oman oppiaineen asemaa koulun hierarkiassa. Tästä näkökulmasta tuntijako on riittävän hyvä kun se ei vähennä oman aineen valtakunnallisia pakollisia ja / tai syventäviä kursseja eikä siten heikennä työllistymismahdollisuuksia. Myös kasvatustieteellisessä tutkimuksessa melko vähäiselle huomiolle jäävät kouluinstituution tarkastelu ja työn yhteiskunnallinen ulottuvuus. Ei ole yllättävää, että valmiutta laaja-alaisempaan tarkasteluun koulun tehtävästä esiintyy eniten rehtoreiden ja opinto-ohjaajien keskuudessa, joista jälkimmäiset kohtaavat päivittäin ja välittömästi nuorten kiinnostuksen kohteet ja urasuunnitelmat.

Lukiota on kehitetty pitkään kokeilujen avulla, esimerkkeinä mm. kurssimuotoisen ja luokattoman lukion sekä nuorisoasteen kokeilut. Kokeilujen arvioinnin perusteella on sitten päätetty etenemisestä joko kokeilun suunnassa tai hyödynnetty tuloksia muulla tavoin. Nyt käynnistyvällä kokeilulla on olemassa erittäin hyvät perustelut. Mitään vahinkoa opiskelijoille ei siitä voi aiheutua: kokeiluluvan saamiseen edellytetään riittäviä ohjauspalveluja ja korostetaan jokaisen opiskelijan oikeutta halutessaan pitäytyä valtakunnallisen tuntijaon mukaisissa valinnoissa. Kokeilu antaa arvokasta tietoa viimeistään seuraavan vuosikymmenen alussa alkavaan tuntijaon kokonaisuudistuksen valmisteluun.

Atso Taipale

Kasvatustieteen tohtori