Äänekosken opettajien paikallisyhdistys (ÄOPY)

ÄOPY on...

OAJ:n Äänekosken opettajien paikallisyhdistys (ÄOPY) valvoo virka- ja työehtosopimusten noudattamista, vastaa paikallisesta neuvottelu- ja sopimustoiminnasta sekä tukee jäsenyhdistyksiä näiden omien tavoitteiden saavuttamisessa.

Yhdistys pyrkii huolehtimaan siitä, että sekä Äänekosken kaupungin että Äänekosken koulutuksen kuntayhtymän piirissä noudatetaan YT – lain henkeä ja kuullaan työntekijöiden mielipiteitä jo asioiden suunnitteluvaiheessa.

Seuraamme opettajien palvelusuhteen ehtojen kehitystä ja tiedotamme muutoksista jäsenistölle sekä teemme tarvittaessa aloitteita epäkohtien korjaamiseksi. Huolehdimme jäsenten eduista Äänekosken kouluverkkomuutoksissa. Seuraamme ja kehitämme yhdessä työnantajan kanssa työn vaativuuden arviointia ja henkilökohtaisten palkanlisien perusteiden rakentumista.

Osallistumme OAJ:n ja OAJ Keski-Suomen järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja järjestämme jäsenille koulutusta ajankohtaisista asioista.

Järjestämme jäsenille monipuolista virkistystoimintaa.

Yhdistys pyrkii vaikuttamaan päätöksiin niin, että laadukkaan kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäminen on taloudellisesti mahdollista.

Minna Heikkinen, PUHEENJOHTAJA
minna.heikkinen@aanekoski.fi

Ajankohtaista

Luottamusmiehen tiedote 24.5.2024

Hyvä ÄOPYn jäsen!

Ollaan viimeisen kevätkauden paikallisen jäsenkirjeen parissa. Tällä kertaa laitan tämän kirjeen oheen useita liitteitä. Valikoi ne jotka ehdottomasti sinua koskevat/kiinnostavat.

a) Jos olet jäämässä työttömäksi niin muista heti ensimmäisenä työttömyyspäivänä ilmoittautua TE-toimistoon työnhakijaksi. Näin varmistat mahdollisimman aikaisin ansiosidonnaisen päivärahan saamisen. Ole myös yhteydessä suoraan Opetus ja tiede työttömyyskassaan. Se onnistuu parhaiten Openetin kautta: https://openetti.opetusjatiede.fi/

Tästä ja kaikesta muusta enemmän liitteessä 1: työttömyysturvainfo.

Jos et vielä ole osallistunut OAJ:n sauna-alustan koulutuksiin, niin viimeistään nyt kannattaa hankkia pääsy tänne. Työttömyysturvainfosta löytyy sieltä hyvä tallenne, joka avaa tuon liitteen sisältöjä enemmänkin.

b) Jos olet jäämässä eläkkeelle niin muista vähintään tämä: Ilmoita itse eläkkeelle siirtymisestäsi OAJ:n jäsenpalveluun. Voit samalla siirtyä Opetusalan Seniorijärjestö OSJ:n jäseneksi. Muita hyviä ohjeita löydät OAJ:n sivulta https://www.oaj.fi/tyoelamaopas/elake/

c) Paikallisneuvottelujen kiteytystä liitteessä 2.

d) Toivottavasti pysyt lomailukunnossa kesällä, mutta jos jotain ikävää kesällä sattuu, niin muistutuksena: vaka-puolella toimi ripeästi ja ota yhteyttä esihenkilöösi loman siirtämistä varten ja ysi puolella ks. liite 3.

e) Harkinnanvaraisista työ/virkavapaista on kysytty vähän enemmän. Näistä löydät tietoa intrasta https://intra.aanekoski.fi/intra/index.php/tyoyksikot/henkilosto/henkilostopalvelujen-ohjeet-ja-saannot/virkavapaat-ja-tyolomat/33-harkinnanvarainen-virkavapaa-ja-tyoloma

Kaupungissa on tiukennettu ohjeita: mikäli olet siirtymässä toiseen kuntaan vastaavaan tehtävään työ/virkavapaan saaminen on ilmeisesti nyt mahdotonta. Ainoa mahdollisuus on irtisanoutuminen.

f) Liitteessä 4 on mm. ohjeita jäsentietojen päivitykseen, yhteyden ottoon OAJ:hin jne.

g) Liitteessä 5 on määräaikaisen opettajan lomapäiväkorvauksista tullut tiedote.

h) Varhaiskasvatuksen kesäajan sak-ajasta luottamusmieskirjeen liite viimeisenä.

Muuten huomaan kevään menneen niin vikkelään, että sekä lupaamani kyselyn tekeminen että vierailut työpaikoille jäivät tekemättä. Onneksi syksyllä löytynee näihin sitten aikaa, kun olemme viimein saaneet ison työn tehtyä: peruskoulun ja lukion opettajien tehtävänkuvat ja työn vaativuuden arviointi saatiin uusittua.

Tiedoksenne, että työsuhdepyöräetu lykkääntyy tuota tuonnemmaksi siksi, että se piti kilpailuttaa isommalla markkinalla. Asia ratkeaa vasta kesäkuussa, joten voi olla, että tästä laitan vielä sähköpostia tai yhdistyksen sivulle tiedotetta, koska intraan ei kotikoneella moni taida päästä.

Näillä mietteillä vielä joitakin työpäiviä ja sitten keskeytykselle suunnaten.

Varapääluottamusmiehenä kesällä on Annika Rekonen silloin, kun hän ei ole lomalla, joten yhteydenotot sitten hänelle kesä-heinäkuussa (p. 0400 115 260), kiitos.

Minä avaan syömeni selälleen ja annan päivän paistaa, minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari, ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Kaikkea kaunista kaikille toivottaen!

Terveisin Mirja Hallikainen

JUKOn pääluottamusmies, Äänekoski

Yhdistystiedote 22.4.2024

Puheenjohtajan jäsenkirje 27.3.2024

Arvoisa jäsen,

OAJ vastustaa jyrkästi hallituksen suunnitelmaa lakisääteisestä vientimallista. Se heikentäisi merkittävästi mahdollisuuksiamme korjata neuvotellen palkkojen jälkeenjääneisyyttä opetus- ja tutkimusalalla ja koko julkisella sektorilla jatkossa. Palkkaneuvottelut ovat keskeinen osa edunvalvontamme ydintä.
Olemme johdonmukaisesti tuoneet esiin kantojamme työelämäheikennyksiin heti hallitusohjelman julkistamisesta lähtien sekä esittäneet myös perustelut näkemyksillemme. Olemme saaneet myös laajasti medianäkyvyyttä tavoitteillemme.

Työministeri Arto Satonen pyysi minua ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytköstä selvittämään edellytyksiä, joilla kaikki tahot palkansaajapuolella olisivat valmiita neuvottelupöytään työmarkkinamallista. Työministerin pyyntö on luottamuksen osoitus työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi ja hyvä mahdollisuus saada OAJ:n tavoitteita etenemään. OAJ:n asema työmarkkinakriisin yhtenä ratkaisijana ja jäsenten etujen puolustajana korostuu entisestään.

Lähtökohtana ja OAJ:n tavoitteena kaikissa päätöksissämme ja toiminnassamme on aina jäsenten etu. Vaikka lakitie vientimallista on juridisesti ongelmallinen, on vaarana, että se toteutuu. Me teemme OAJ:ssä kaikkemme, että neuvottelut työmarkkinamallista saadaan käyntiin lakitien sijaan. Neuvottelutie ei silti tarkoita, että hyväksymme jäsentemme kannalta epäedullista neuvottelutulosta.

Olemme tehneet ja teemme valtavasti vaikuttamistyötä niin työmarkkinamallin kuin muiden hallitusohjelman työelämäheikennysten suhteen. Vastustamme vientimallin lisäksi, erityisesti aikuiskoulutustuen lakkauttamista, määräaikaisten aseman heikentämistä ja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta, jotka nousivat esiin myös jäsenkyselyssämme.

Emme edelleenkään suostu paketoimaan hallituksen työelämäheikennyksiä niin, että taipuisimme vientivetoiseen malliin muiden heikennysten kustannuksella. Jatkamme vahvaa vaikuttamistyötä, jotta saamme jäsentemme edun mukaisia ratkaisuja.

Hallitusohjelmavaikuttamisen lisäksi käynnissä on yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten sopimusneuvottelut. Molempien sopimukset umpeutuvat maaliskuun viimeisenä päivänä. Neuvottelut uusista työehtosopimuksista on ollut käynnissä jo useita viikkoja, mutta neuvottelupöydässä on vielä monta asiaa ratkottavana. Neuvottelut jatkuvat keskiviikkona 3.4.2024.

Myös kehysriihivaikuttamista teemme vahvasti ja laajasti. 

Toivotan kaikille rentouttavaa ja hyvää pääsiäistä! 

Katarina Murto
Puheenjohtaja, OAJ

Miten jatkan työssäni?

Miten jatkan työssäni?

Lähteenä käytetty enimmäkseen KEVAn koulutusmateriaalia: Oikeat toimet oikeaan aikaan – Työeläkevakuutuksen vaihtoehdot työkyvyn heiketessä

Ammatillinen kuntoutus:

- tarkoitettu henkilölle, joka ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, ja jolla on

o työkyvyttömyyden uhka

o ansioita edeltävältä viideltä vuodelta vähintään 39 157,84 € ja lisäksi työansioita tai lastenhoitoaikaa hakemusta edeltävältä 36 kuukaudelta

o taustalla ei ole työtapaturmaa, liikennevahinkoa tai ammattitautia

o ammatillinen kuntoutus on tarkoituksenmukaista

- Ennen ammatillisen kuntoutuksen päätöstä tulee työpaikalla jo kokeilla omia järjestelyjä: työn muokkausta, korvaavaa työtä, mahdollisia erilaisia työvälineitä, tarkistaa ergonomia ja pohtia työaikaa. Lisäksi näiden jälkeen järjestetään palaveri työterveyshuollossa.

- Ammatillinen kuntoutus voidaan toteuttaa työkokeiluna (työhön paluu tai uudet tehtävät), työhön valmennuksella (työssäoppiminen, kurssi, osatutkinto), uudelleen koulutuksena (terveydentila rajoittunut, soveltuvaa työtä ei löydy ilman koulutusta) tai elinkeinotuella.

- Keva maksaa kuntoutusrahaa tai kuntoutustukea sekä mahdollisia kulukorvauksia

- Työnantajalla ei ole kuntoutuksen ajalta palkanmaksuvelvoitetta.

Eläkeratkaisut työssä jatkamisen tukena

Jos työkykysi on heikentynyt, niin mahdollisia ratkaisuja ovat: työkyvyttömyyseläke, kuntoutustuki, osatyökyvyttömyyseläke tai osakuntoutustuki. Toteutuminen riippuu siitä onko työkyky heikentynyt pysyvästi vai määräaikaisesti ja täysin vai osittain.

Osatyökyvyttömyyseläkettä ja osakuntoutustukea voi hakea kokoaikatyössä ollessa, työsuhteen jatkumista ei edellytetä, samanaikaisesti voi ansiata tietyn määrän kokoaikatyön ansiosta.

Jos työkyky on heikentynyt 3/5 ja vähintään vuoden ajaksi voidaan myöntää työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea.

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää alle 63- vuotiaalle, jonka työkyky on merkittävästi, vähintään vuoden ajaksi alentunut sairauden takia. Työkyvyttömyyseläke alkaa sairauspäivärahakauden päätyttyä, eli noin vuoden kuluttua työkyvyttömäksi tulosta, mikäli henkilö on edelleen työkyvytön ja työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen muut edellytykset täyttyvät. (Mehiläinen)

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää, jos olet täyttänyt 17 vuotta. Eläke myönnetään määräaikaisena, jos on toiveita työkyvyn palautumisesta (ns. kuntoutustuki). Muussa tapauksessa työkyvyttömyyseläke jatkuu siihen asti, kun saavutat oman alimman vanhuuseläkeikäsi.

Voit jaksaa töissä paremmin myös käyttämällä OVEa

Voit jäädä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle, jos

o olet täyttänyt 61 vuotta

o et saa mitään muuta työeläkettä.

Perhe-eläke eli leskeneläke ei estä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäämistä.

Vuonna 1964 syntyneillä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ikäraja on 62 vuotta. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden ikäraja vahvistetaan myöhemmin.

Työnantajan kannatta satsata työhyvinvointiin ja työkyvyn säilymiseen:

- työnantaja voi vähentää työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuutta

- työkyvyttömyyden uhatessa kannatta käyttää ammatillisen kuntoutuksen keinoja työtehtävien vaihtamiseen tai muokkaamiseen terveydentilaan sopiviksi

Työkyvyttömyyden sattuessa työnantajan kannatta tarjota osittaisen työkyvyn säilyttäneille mahdollisuutta jatkaa työuraa osa-aikaisesti tai tukea työntekijän paluuta työelämään kuntoutustukijakson jälkeen.

Jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi (TturvL 25 §)

Tieto kuormittumisesta voi tulla työntekijältä itseltään, työyhteisöstä, työsuojeluvaltuutetulta, työterveyshuollon ammattilaiselta

Mitä tehdä, kun oma työkyky on heikentynyt?

1 Ota asia puheeksi heti

Jos olet työssä: Keskustele työterveyslääkärisi ja esihenkilösi kanssa tilanteestasi. Etsikää yhdessä ratkaisuja, jotka tukevat työkykyäsi. Sopikaa, miten lähdette asiassa etenemään.

Jos et ole työssä: Keskustele hoitavan lääkärisi kanssa tilanteestasi. Etsikää yhdessä ratkaisuja, jotka tukevat työkykyäsi. Sopikaa, miten lähdette asiassa etenemään.

2 Kokeile Miten edetä -testiä

Testillä voit lyhyesti kartoittaa, millaisia vaihtoehtoja sinulla on, kun työkykysi on heikentynyt. Saat ehdotuksen siitä, miten edetä. Testi löytyy kevan sivulta

3 Pohdi omaa osaamistasi, vahvuuksiasi ja millaisista tehtävistä selviytyisit

Pysähdy miettimään omia toiveitasi ja voimavarojasi. Pohdi rauhassa mitä taitoja, osaamista ja vahvuuksia sinulla on. Näiden ajattelu voi helpottaa sinua hahmottamaan, millaista työtä pystyisit tekemään tai mistä suoriudut ilman liiallista kuormitusta.

4 Tutustu ammatillisen kuntoutuksen keinoihin

Ammatillinen kuntoutus voi olla vaihtoehto, jos muut työkykyä tukevat keinot, kuten Kelan osasairauspäiväraha tai työnantajan tekemät työjärjestelyt, eivät riitä tai eivät ole sinulle mahdollisia.

Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on saada muuttunut työkykysi ja työtehtävät kohtaamaan ja tähän on erilaisia keinoja. Tilanteestasi riippuu, mikä sopii sinulle parhaiten.

5 Voit hakea ammatillista kuntoutusta

Sinulla on mahdollisuus saada ammatillista kuntoutusta, jos kaikki alla olevat kohdat täyttyvät:

· sinulla on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina

· sinulla on ammatti ja työkokemusta useamman vuoden ajalta

· olet ennen hakemusta ansainnut vähintään 39 157,84 euroa (vuoden 2023 tasossa) edeltävien viiden kalenterivuoden aikana, lisäksi edellytetään, että olet saanut työansioita tai hoitanut lastasi hakemusta edeltäneiden kolmen kalenterivuoden aikana

· kuntoutuksen avulla voidaan auttaa sinua jatkamaan työelämässä

· et ole oikeutettu tapaturman tai liikennevahingon perusteella myönnettävään ammatilliseen kuntoutukseen

· et ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikääsi.

Voit hakea ammatillista kuntoutusta, vaikka

· sinulla ei vielä ole valmista ammatillisen kuntoutuksen suunnitelmaa tai

· olet saanut ammatillista kuntoutusta jo aiemmin tai

· työsuhteesi on päättynyt tai päättymässä tai

· työkyvyttömyyseläkehakemuksesi olisi hylätty

Sinulle maksetaan etuutena kuntoutusrahaa tai kuntoutuskorotusta

Ammatillisen kuntoutuksen ajalta Keva maksaa sinulle joko kuntoutusrahaa tai kuntoutustukea ja kuntoutuskorotusta. Maksu alkaa siitä päivästä lukien, kun kuntoutuksesi (esimerkiksi työkokeilu, opinnot uudelleenkoulutuksessa / oppisopimuskoulutuksessa, työhönvalmennus) tosiasiallisesti alkaa.

Etuuksia ei makseta vielä kuntoutussuunnitelman laatimisen ajalta.

Myös opintojen loma-ajoilta maksetaan kuntoutusrahaa ja kuntoutuskorotusta, mutta kesäajalta vain silloin, jos opintosi vielä jatkuvat seuraavana syksynä.

lähde: https://www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/kuntoutus/#mit-tehd-kun-tykyky-on-heikentynyt

Mikäli nämä aiheet kiinnostavat niin tutustu - Kevan sivuihin https://www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/,

- Äänekosken kaupungin intran ohjeisiin https://intra.aanekoski.fi/intra/images/tiedostot/tyosuojelu/Aktiivisen-tuen-toimintamalli-07-2023.pdf

tai ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun (henkilöstö Kari Marjo, toimihenkilöt Mia Irtamo).

Ja jos sitten tarvetta on, niin muista ensimmäinen ohje: keskustele esihenkilösi kanssa, eli varaa häneltä aika, jolloin teille molemmille sopii puhua vähän kauemmin.

Palkankorotukset 2023-2024

OVTES-korotukset 2023 ja 2024 kokonaisuudessaan
1.6.2023
  • Yleiskorotus 2,02 %
  • Keskitetysti 0,18 % (jo aiemmin sovittu)
  • Paikallinen erä 0,7 %
  • Palkkaohjelma 1,2 % paikallisesti
30.6.2023
  • Kertaerä 467 e
1.2.2024
  • Palkkaohjelma 0,4 % keskitetysti
1.5.2024
  • Yleiskorotus 0,77 %
1.6.2024
  • Yleiskorotus 1,5 %
  • Paikallinen erä 0,73 %
  • Palkkaohjelma 0,6 % paikallisesti

JUKOn, JAUn ja KT:n erillissopimus

JUKO, JAU ja KT sopivat myös viime lokakuun Sote ry:n ja KT:n välisen sopimuksen vaikutuksista muihin kunta-alan sopimuksiin.

Aiemmin mainittujen korotusten ja kertapalkkioiden lisäksi maksetaan myös seuraavat kertapalkkiot:

  • 150 euroa OVTES:n (osio G) varhaiskasvatuksen henkilöstölle
  • 120 euroa KVTES:n (liite 5) varhaiskasvatuksen henkilöstölle

Kertapalkkio maksetaan niille työntekijöille/viranhaltioille, joiden yhdenjaksoinen työ-/virkasuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on voimassa 31.5.2023.

Yhdistyksen toiminta

Hallitus 2023

ÄOPY:N HALLITUS 2023
(suluissa varajäsenet)

Minna Heikkinen puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen sihteeri, jäsen (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Tiina Penttinen, jäsen

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Luottamusmiehet 2023

Luottamusmiehet 1.8.2023 alkaen:

JUKO /OVTES

pääluottamusmies Mirja Hallikainen

toimipaikka: Koulunmäen yhtenäiskoulu

toimisto: Teollisuuskatu 1 (Teke)

puhelin: 040 824 8530 (työ)

Osio B (peruskoulu ja lukio) sekä Osio F (musiikkioppilaitos):

luottamusmies Mika Matilainen

toimipaikka: Äänekosken lukio ja Koulunmäen yhtenäiskoulu

puhelin: 020 632 3101

varaluottamusmies Minna Heikkinen

toimipaikka: Suolahden yhtenäiskoulu

puhelin: 040 511 0308

Osio G (varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö)

luottamusmies ja varapääluottamusmies Annika Rekonen

toimipaikka: Alkulan päiväkoti

puhelin: 0400 115 260

varaluottamusmies Merja Keljo

toimipaikka: Koulunmäen esiopetus, Sankarit

puhelin: 0400 969030

JUKO /TS ja KVTES

pääluottamusmies Tiina Nejlik

toimipaikka: Kaupungin talo Hallintokatu 4

Puhelin: 040 528 5553

Yhteysopettajat 2023

YHTEYSOPETTAJAT 2023

Heini Aaltonen: Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 1-6

Maria Jyrinki: Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9

Eija Kinnunen: Suolahden yhtenäiskoulu

Sami Kallioinen: Lukio

Erja Hakkarainen: Hietaman koulu + esiopetus

Johanna Paananen: Honkolan koulu

Matti Kuusinen: Koiviston koulu ja esiopetus

Heikki Sarja: Konginkankaan koulu

Maria Kujala: Sumiaisten koulu

Katja Kätkä: Musiikkiopisto

Merja Tourunen: Karhunlähteen päiväkoti

Susanna Väisänen: Katvelan ja Kellosepän päiväkoti

Minna Tenander: Koulunmäen esiopetus

Elina Makkonen: Mikonpuiston päiväkoti

Heli Hänninen: Piilolan päiväkoti

Annika Rekonen: Alkulan, Konginkankaan ja Tiitelän päiväkodit sekä toimisto

Tiina Silvonen: Ääneniemen ja Koiviston päiväkoti

Hallituksen kokousten esityslistat 2024

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 4/2024

AIKA: 17.5.2024 klo 16.00

PAIKKA: Kaupungintalon saunatila

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Paula Oinonen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Hanna Kinnunen)

Mirja Hallikainen jäsen (Seija Hartikainen)

Tiina Penttinen jäsen, järjestövalmiuspäällikkö (Maarit Järvenpää)

Johanna Ouli jäsen, virkistysvastaava (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Henna-Riikka Wacklin)

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Kari Marjo

Tässä kokouksessa kutsuttuna myös varajäsenet.

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN VALINTA

Esitys: Valitaan yhdistykselle solidaarisuusvastaava.

Päätös:

8. YHDISTYKSELLE TULLUT KIRJE

Esitys: Käydään läpi yhdistykselle tullut kirje.

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

11. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

13. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

14. MUUT ASIAT:

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 3/2024

AIKA: 3.4.2024 klo 15.30

PAIKKA: Lounasravintola Maku

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Paula Oinonen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Hanna Kinnunen)

Mirja Hallikainen jäsen (Seija Hartikainen)

Tiina Penttinen jäsen, järjestövalmiuspäällikkö (Maarit Järvenpää)

Johanna Ouli jäsen, virkistysvastaava (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Henna-Riikka Wacklin)

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Kari Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN VALINTA

Esitys: Valitaan yhdistykselle varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja, jäsenasioiden hoitaja,

järjestövalmiuspäällikkö, virkistysvastaavat, solidaarisuusvastaava ja koulutuspolitiikasta vastaava.

Päätös:

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

11. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

13. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

14. MUUT ASIAT

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 2/2024

AIKA: 21.2.2024 klo 15.30

PAIKKA: Maku

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Tiina Penttinen jäsen, järjestövalmiuspäällikkö

Johanna Ouli jäsen, virkistysvastaava (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. TILINPÄÄTÖS

Esitys: Käydään läpi vuoden 2023 tilinpäätös.

Päätös:

8. BUDJETTI

Esitys: Käydään läpi vuoden 2024 budjetti.

Päätös:

9. TOIMINTAKERTOMUS 2023

Esitys: Käydään läpi vuoden 2023 toimintakertomus.

Päätös:

10.TOIMINTASUUNNITELMA 2024

Esitys: Käydään läpi vuoden 2024 toimintasuunnitelma

11. VUOSIKOKOUS 2024

Esitys: Keskustellaan vuosikokousjärjestelyistä. Erovuoroiset:

Päätös:

12. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

13. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

14. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

15. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

16. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

17. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

18. MUUT ASIAT:

19. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

20. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
 PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 1/2024 

AIKA: 18.1.2024 klo 15.30 

PAIKKA: Ruokailu ja kokous Maku 

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja 

Erja Hakkarainen jäsen  (Mirja Hallikainen) 

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen) 

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti) 

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo) 

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki) 

Tiina Penttinen jäsen, järjestövalmiuspäällikkö  

Johanna Ouli jäsen, virkistysvastaava (Maarit Rantaniva) 

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)  

Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä) 

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg) 

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen) 

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)  

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen) 

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen) 

Kutsutut: 

Mirja Hallikainen 

  1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo 

  1. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. 

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 

Päätös:  

  1. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi . 

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi 

  1. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 

Päätös:  

  1. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa. 

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet. 

Päätös:  

  1. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta. 

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta. 

Päätös: Tilillä on  

  1. TILITOIMISTON SIIRTYMINEN SÄHKÖISEEN TALOUSHALLINTOON

Esitys: Päätetään joko nykyisen tilitoimiston pitämisestä heidän siirtyessään sähköiseen taloushallintoon (voi lisätä tai ei kustannuksia) tai vaihtamisesta toiseen. Jos pidämme entisen, valitaan taloushallinnon ohjelman käyttöoikeuksien haltijat. 

Päätös: 

  1. YHDISTYKSELLE SAAPUNUT KANNANOTTO

Esitys: Käsitellään yhdistykselle saapunut kannanotto. 

Päätös: 

  1. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset. 

  1. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.  

  1. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset. 

  1. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset. 

  1. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Päätetään vuosikokouksen aikataulu. 

  1. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset. 

  1. MUUT ASIAT:

Esitys:  

  1. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään  

  1. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 

Kokouksen puolesta: 

 ______________________________________ ______________________________________ 

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri  

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi: 

  ________________________________ _________________________________ 

Vuosikokous 2024

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY)

VUOSIKOKOUS 2024

PÖYTÄKIRJA

Aika: 22.3.2024 klo 17.00
Paikka: Äänekosken lukio

Läsnä: Liite 1.

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo 17.12.

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Mika Matilainen
ja sihteeriksi Sami Kallioinen.

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Jaana Huisman ja Paula Oinonen
ja ääntenlaskijoiksi samat henkilöt.

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Kohdasta 12 poistettiin maininta puheenjohtajan valinnasta, sillä puheenjohtaja ei ollut tällä
kertaa erovuoroinen.

VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. YHDISTYKSEN VUODEN 2023 TOIMINTAKERTOMUS
Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2023 yhdistyksen toiminnasta (Liite 2).
Päätös: Hyväksyttiin vuoden 2023 toimintakertomus.

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2023 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO
SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2023 (Liite 3.) ja toiminnantarkastajien lausunto (Liite
4). Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
Päätös: Vuoden 2023 tilinpäätös hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2024
Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2024 (Liite 5).
Päätös: Hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2024.

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: Päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja
matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin 1300€.
Sihteerin palkkioksi päätettiin 1300€.
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin 800€.
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin yhteensä 1400€.
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin 300€.
Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin 200€.
Hallituksen jäsenten kokouspalkkio 25€/ kokous.
Toimi- ja luottamushenkilöiden koulutus-, kokous- ja matkakulujen osalta noudatetaan voimassa
olevaa kilometrikorvausta.
Hotellimajoituksesta yms. ja edellä mainittuihin tilaisuuksiin osallistumisesta päätetään
tapauskohtaisesti hallituksen kokouksissa.

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2024
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi
Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,8%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen
(0,03%) veloittama osuus.
Päätös: Päätettiin, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi
Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,8%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen
(0,03%) veloittama osuus.

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2024
Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2024 (Liite 6).
Päätös: Hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2024.

12. SIHTEERIN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja, sihteeri ja yhdeksän (9) hallituksen jäsentä
erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös:
Valittiin sihteeriksi: Sami Kallioinen
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:
Heini Aaltonen (varajäsen Johanna Pietiläinen), Eija Kinnunen (varajäsen Hanna Kinnunen),
Johanna Ouli (varajäsen Maarit Rantaniva), Kimmo Tuononen (varajäsen Riinukka Liimatainen),
Mia Irtamo (varajäsen Mari Vigg), Annika Rekonen (varajäsen Heli Hänninen), Merja Keljo
(varajäsen Noora Manninen), Mirja Hallikainen (varajäsen Seija Hartikainen).
Lisäksi valittiin Tiina Penttisen varajäseneksi Maarit Järvenpää ja Katja Kätkän varajäseneksi
Henna-Riikka Wacklin. Lisäksi Mirja Hallikaisen siirtyessä varsinaiseksi hallituksen jäseneksi,
valittiin Erja Hakkaraisen varajäseneksi Paula Oinonen.

13. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja
hallinto.
Päätös: Toiminnantarkastajiksi valittiin Jaana Huisman ja Seija Hinkkanen.

14. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien
yhteysopettajille.
Päätös: Päätetiin, että lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien
yhteysopettajille.

15. MUUT ASIAT
Ei muita asioita.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.06.

Toimintasuunnitelma 2023

OAJ:N ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYKSEN
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023

OAJ:n toimintasuunnitelma ohjaa ja suuntaa koko järjestön toimintaa kaikilla sen tasoilla.
Toimintasuunnitelma konkretisoituu valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen tason yhdistysten omissa
toiminta- ja työsuunnitelmissa. Toimijaryhmät määrittelevät omissa suunnitelmissaan toiminnalleen
tavoitteet, jotka perustuvat tähän toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelman tavoitteita toteutetaan
paikallisissa, alueellisissa ja valtakunnallisissa yhdistyksissä. Eri yhdistystoimijat tekevät jäsentensä kanssa
työtä suunnitelman tavoitteiden mukaisesti koko toimintasuunnitelmakauden.
Toimintasuunnitelmassa määriteltyjen toimintasuunnitelmakauden erityisten tavoitteiden lisäksi järjestön
eri tasoilla tehdään paljon työtä koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ja toimialalla työskentelevien edun
valvomiseksi ja rakentamiseksi. Valtakunnallisella tasolla tehdään vaikuttamistyötä ja edunvalvontaa sekä
palvellaan jäseniä ja aktiiveja esimerkiksi järjestötoimintaan, edunvalvontaan, oikeusturvaan tai
jäsenyyteen liittyvissä kysymyksissä. Muun muassa luottamusmiehiä, yhdistysten puheenjohtajia,
työsuojeluvaltuutettuja ja esimiehiä koulutetaan sadoissa tilaisuuksissa vuosittain. Paikallisella tasolla
yhdistysaktiivit, yhteysopettajat, luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut palvelevat jäseniä päivittäin.

Jäsenet ja strategia

Äänekosken opettajien paikallisyhdistyksen jäsenistö koostuu OAJ:n kuuluvista jäsenistä, jotka
työskentelevät Äänekosken kaupungin varhaiskasvatuksen, yleissivistävien koulujen ja
oppilaitosten (peruskoulut ja lukio), Ala-Keiteleen musiikkiopiston sekä Äänekosken
kansalaisopiston ja yksityisen päiväkodin henkilöstöstä.
Toimintasuunnitelmamme perustuu OAJ:n strategiaan (2021-). OAJ:n ydintehtävä on valvoa
jäsentensä etua ja luoda heille turvaa muuttuvassa työelämässä.
OAJ:n kehityslupaukset:
→ Vahvistamme opettajuuden vetovoimaa ja arvostusta.
→ Edistämme jäsentemme työhyvinvointia.
→ Parannamme vuorovaikutusta jäsentemme kanssa ja lisäämme
osallistumismahdollisuuksia.
→ Viestimme kiinnostavasti työstämme ja sen tuloksista.
→ Uudistumme rohkeasti 2030-luvun ammattijärjestöksi.
OAJ:n toimintatavat:
→ Palvelemme jäseniämme asiantuntevasti ja sydämellä.
→ Yhteistyökumppanina olemme luotettava ja ratkaisuhakuinen.
→ Toimimme aina arvojemme mukaisesti; oikeudenmukaisesti, avoimesti ja
vastuullisesti.

Edunvalvonta

Vuosi 2023 on OAJ:n Äänekosken opettajien paikallisyhdistyksen neljäs toimintavuosi. Vuoden
2023 aikana yhdistyksen tavoitteena on tuottaa edunvalvontaa, koulutusta ja
virkistysmahdollisuuksia jäsenistölleen.
Äänekosken opettajien paikallisyhdistys valvoo virka- ja työehtosopimuksen noudattamista ja
vastaa paikallisesta neuvottelu- ja sopimustoiminnasta. Vuoden 2023 aikana jatketaan 2022
aloitettua OVTES:n TVA-järjestelmän kehittämistyötä. Vuorossa on luokanopettajien TVA�järjestelmä, joka on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2023. Sen jälkeen jatketaan aineenopettajien
TVA-järjestelmän kehittämistä. Keväällä 2023 neuvotellaan myös järjestelyerien jakamisesta.
Talousarvioista sekä resurssien kohdentamisesta keskustellaan kasvun ja oppimisen lautakunnan
kanssa. Samalla nostetaan esille työsuojelun ja työhyvinvoinnin asioita. Kasvun ja oppimisen
lautakuntaan pidetään yhteyttä ja sen jäseniä kutsutaan työpaikoille ja kokouksiin tarpeen
mukaan.
Yhdistys vaikuttaa siihen, että voimassa olevia sopimusehtoja noudatetaan eikä niistä tehdä
sopimuksenvastaisia tulkintoja. Tämä koskee mm. YS-ajan noudattamista, määräaikaisten työ- ja
virkaehtosopimusten perusteita ja sitä, että työaikoja suunnitellaan ja niitä noudatetaan oikein.
Yhdistys pyrkii vaikuttamaan paikallisiin päätöksiin niin, että laadukkaan kasvatuksen, opetuksen ja
koulutuksen järjestäminen on mahdollista sen toiminta-alueella. Yhdistyksen tavoitteena on, että
kaikkien opettajaryhmien etu huomioidaan päätöksen teossa ja heidän näkemyksiään kuultaisiin jo
asioiden suunnitteluvaiheessa. Luottamusmiesten yhteistyötä jatketaan paikallisella tasolla
järjestämällä yhteisiä tapaamisia.
Myös säännöllisen, työajalla tapahtuvan osaamisen kehittäminen tulee olla mahdollista jokaiselle
opettajalle. Äänekosken opettajien paikallisyhdistys toimii aktiivisessa yhteistyössä OAJ Keski�Suomen toimijoiden ja alueasiamiehen kanssa.

Järjestön toiminta

Maaliskuussa 2023 pidämme vuosikokouksen. Lisäksi edustajiemme osallistuu OAJ Keski-Suomen
vuosikokoukseen. Hallitus päättää säännöllisesti toistuvista tapahtumista ja niihin osallistumisesta,
kuten Maailman opettajien päivä 5.10., varhaiskasvatuspäivä 12.3. ja teatteri- ja virkistysmatkat.
Educa-risteily on vuorossa tammikuussa 2024. Yhdistys järjestää myös koulutusta jäsenistölleen
ajankohtaisista aiheista ja mahdollistaa jäsenten osallistumisen esimerkiksi OAJ Keski-Suomen
järjestämiin koulutuksiin.
Yhdistys kehittää toimintaansa yhteisöllisyyttä tukevaksi esimerkiksi järjestämällä hallituksen
kokouksia eri paikoissa vuoden aikana. Yhdistys järjestää myös virkistystoimintaa jäsenistölleen.
Äänekosken opettajien paikallisyhdistys tiedottaa toiminnastaan ja tapahtumistaan nettisivujen
kautta. Äänekosken opettajilla on myös Instagram-tili, jota voidaan myös käyttää yhtenä
tiedotuskanavana.
Yhteysopettajat välittävät tietoa ajankohtaisista asioista sähköisesti jäsenkirjeiden muodossa.
Yhdistys tuo näkemyksiään esille alueen medioissa tarvittaessa ja pitää yllä toimivia suhteita eri
medioiden edustajiin.
Luottamusmiesten, työsuojeluvaltuutettujen ja muiden paikallisten toimijoiden
toimintaedellytykset ja paikallisen sopimisen osaaminen vahvistuvat säännöllisesti toteutettavalla
koulutuksella. Aktiivitoimijat osallistuvat OAJ:n valtakunnallisille ja alueellisille koulutus- ja
neuvottelupäiville ja tämän lisäksi yhdistys järjestää paikallisia koulutustilaisuuksia. Puheenjohtaja
ja pääluottamusmies pitävät yllä rakentavaa keskusteluyhteyttä keskeisten opetus- ja kasvatusalan
vaikuttajien kanssa.
Äänekosken opettajien paikallisyhdistys huolehtii taloudestaan niin, että toimintasuunnitelma
pystytään toteuttamaan ja varautuminen mahdollisiin yllättäviin menoihin on riittävällä tasolla.

Toimintakertomukset

TOIMINTAKERTOMUS 2022 - ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS

YLEISTÄ
Vuosi 2022 oli Äänekosken opettajien paikallisyhdistyksen neljäs toimintavuosi.
Äänekosken opettajien ammattiyhdistys ry:ssä (ÄOPY) oli jäseniä 296 vuoden 2022
lopussa.
ÄOPY kuuluu jäsenenä OAJ Keski-Suomeen.
Paikallisyhdistys on toimijoidensa kautta pyrkinyt vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen
opetusalan tärkeydestä ja riittävien resurssien tarpeellisuudesta.
Vuonna 2022 yhdistyksen taloudellinen tilanne pysyi hyvänä.

HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Minna Heikkinen.
Hallituksen jäseninä ovat toimineet:
Minna Heikkinen puheenjohtaja
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo/Johanna Pietiläinen
1.8.2022 alkaen)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Mika Matilainen jäsen, varapj. (Laura Kumpukoski)
Eija Kinnunen jäsen, sihteeri (Kirsi Marjo)
Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)
Harri Lehto jäsen, virkistysvastaava,(Tiina Penttinen)
järjestövalmiuspäällikkö
Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen, taloudenhoitaja (Riinukka Liimatainen)
Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana-Kari Svan jäsen (Mari Vigg)
11.3.2021 alkaen
Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)
Johanna Ouli jäsen
Mia Irtamo jäsen
Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

YHTEYSOPETTAJAT 2022
Heini Aaltonen: Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 1-6
Maria Jyrinki: Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9
Eija Kinnunen: Suolahden yhtenäiskoulu
Sami Kallioinen: Lukio
Erja Hakkarainen: Hietaman koulu
Johanna Paananen: Honkolan koulu
Matti Kuusinen: Koiviston koulu ja esiopetus
Heikki Sarja: Konginkankaan koulu
Sanna-Maria Nyholm: Sumiaisten koulu
Katja Kätkä: Musiikkiopisto
Merja Tourunen: Karhunlähteen päiväkoti
Miia Jormakka: Katvelan ja Kellosepän päiväkoti
Minna Tenander: Koulunmäen esiopetus
Anne Hakkarainen: Mikonpuiston päiväkoti
Riitta Honkonen: Piilolan päiväkoti
Annika Rekonen: Alkulan, Konginkankaan ja Tiitelän päiväkodit sekä toimisto, Ääneniemen
ja Koiviston päiväkoti

Toiminnantarkastajat: Jaana Huisman ja Seija Hinkkanen

Hallitus piti vuonna 2021 yhteensä 7 kokousta. Hallituksen kokousten asialistalle kuuluivat
sääntömääräiset asiat, kuten jäseneksi hyväksyminen, vuosikokouksen valmistelu,
yhdistyksen taloudellisen tilanteen seuraaminen ja virkistystoiminnan suunnittelu. Lisäksi
kokouksissa kuultiin terveisiä luottamusmieheltä, OAJ Keski-Suomelta, Ala-Keiteleen
musiikkiopistolta ja varhaiskasvatuksen opettajilta.
Luottamushenkilöt kertoivat hallituksen kokouksissa valtakunnallisista ja paikallisista
neuvottelutilanteista. Kokouksissa hallituksen jäsenet toivat terveisensä kouluilta ja
edustamiltaan työyhteisöiltä. Vuoden toiseksi viimeisessä kokouksessa jaettiin näkemyksiä
opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajan Timo Pullin ja opetus- ja kasvatusjohtaja
Ville Härtsiän kanssa. Varsinaisten kokousten lisäksi hallitus keskusteli asioista
sähköpostitse ja Whats App-ryhmässä.
Hallitus on tiedottanut toiminnasta yhdistyksen verkkosivuilla Peda.netissä.

EDUNVALVONNALLINEN TOIMINTA
Vuoden 2022 edunvalvonnallinen toiminta sisälsi paljon edellisten vuosien tapaista
toimintaa. Keskusteluja on käyty niin yksittäisten opettajien kuin työyhteisöjenkin esiin
tuomista asioista ja tuotu esiin OAJ:n näkemyksiä niihin. Muun muassa tila-asiat,
oppilasmäärät ja sitä kautta ryhmien määrät sekä koot, korona-ajan oppimisvaje,
työtaistelutoimet,YS-aika, päiväkotien varallaolo ja VAKA-laki ovat puhututtaneet.
Vuoden aikana käytiin neuvotteluita varhaiskasvatuksen varallaolosta, jotka päättyivät
kokeilun jälkeen työntekijöiden kannalta huonoon tulokseen. Syksyllä aloitettiin
luokanopettajien työn vaativuuden arvioinnin uudistaminen. Osion G
järjestelyeroneuvottelut käytiin aiemmasta suunnitelmasta poiketen vasta keväällä 2023.
Kevään aikana nähtiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laajoja työtaistelutoimia, mutta
ne eivät koskeneet Ääneseutua.
Vuoden aikana on vaikutettu työntekopaikkojen suunnitteluun (koulut, päiväkodit ja
musiikkiopisto) ja paikallisiin päättäjiin.
Yhteistyötä muiden kuntien JUKOn luottamusmiesten, Äänekosken kaupungin
työsuojeluvaltuutetun, POKE:n edustajien sekä muiden paikallisten pääsopijajärjestöjen
edustajien kanssa on tehty.

JÄRJESTÖTOIMINTA
Paikallisyhdistyksen jäseniä oli vuoden aikana mukana OAJ Keski-Suomen koulutuksissa,
kuten eläkeillassa.
17.3 vietettiin valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää teemalla "Maailman tärkein työ�pienten lasten opettajuus". Yhdistyksemme lähetti kasvatus- ja opetuslautakunnan
jäsenille videon ja kirjeen, jossa kuvattiin ja kerrottiin ajankohtaisia kuulumisia Äänekosken
varhaiskasvatuksen opettajien työstä.
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 25.3.2022 Pankkarilla ja jäseniä oli
paikalla 37.
Varhaiskasvatuksen opettajien päiville Raumalla 23.5.-25.9. osallistui yhdistyksen jäseniä.
Yhdistyksellä oli esittelypiste Äänekosken opettajien VESO-päivässä 29.10. Kaikilta
esittelypisteellä vierailleilta pyydettiin toiveita yhdistyksen edunvalvonnallisesta toiminnasta
sekä virkitystoiminnasta.
ÄOPY:n edustaja OAJ Keski-Suomen hallituksessa on ollut Minna Heikkinen. Hän on YSI�jaoston vetäjä ja kuuluu Palkka- ja työaikaryhmään. VO-jaostossa ÄOPY:a on edustanut
Annika Rekonen.

EDUSTUS- JA LUOTTAMUSMIESTOIMINTA
OVTES-pääluottamusmiehenä toimi Mirja Hallikainen. Luottamusmiehinä toimivat Erja
Hakkarainen (alakoulut ja musiikkiopisto), Kirsi Marjo (yläkoulut ja lukio) ja Annika
Rekonen (varhaiskasvatus). Sijaisina toimivat Mika Matilainen, Minna Heikkinen ja Merja
Keljo.
Luottamusmiehet ovat toimineet paikallisyhdistyksen valtuuttamina neuvottelijoina
palkkaus- ym. edunvalvonta-asioissa. Kari Marjo oli työntekijöiden 1.
varatyösuojeluvaltuutettu ja Mia Irtamo toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettu.
Pääluottamusmies Mirja Hallikainen on ollut Äänekosken kaupungin yhteistyötoimikunnan
jäsen. Pääluottamusmies on edustanut henkilöstöä kulttuuri- ja liikuntajohtoryhmässä sekä
opetustoimen johtoryhmässä (ns. rehtorikokous). Lisäksi hän on ollut peruskoulun
laatutyöryhmän jäsen. Mirja Hallikainen on osallistunut myös varhaiskasvatuksen
esihenkilöiden kokouksiin.
Pääluottamusmies on osallistunut säännöllisesti OAJ:n Äänekosken opettajien
paikallisyhdistyksen kokouksiin. Hän on pitänyt yhteisiä palavereja muiden
luottamusmiesten kanssa ja pohtinut työnantajan toimia, vallitsevaa nykytilaa ja
tulevaisuutta luottamusmiesten näkökulmasta. Luottamusmiehet ovat osallistuneet OAJ
Keski-Suomen alueyhdistyksen ja OAJ:n sekä JUKO ry:n valtakunnallisiin luottamusmies�ja yhteistoimintakoulutuksiin. Mirja Hallikainen on ollut OAJ Keski-Suomen järjestö- ja
viestintäryhmän jäsen. Pääluottamusmiehemme Mirja Hallikainen oli OAJ:n valtuuston
jäsen. Annika Rekonen on varhaiskasvatuksen Opettajien liiton valtuuston jäsen ja OAJ:n
valtuuston varajäsen.
12.4.2022 OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen osallistui 6 hallituksen jäsentä.

VIRKISTYSTOIMINTA
Maailman opettajien päivän iltatilaisuuteen Agorassa osallistui yhdistyksen jäseniä.
Kuopioon suuntautunut teatteriretki järjestettiin 2.12.-3.12. Retkelle ilmoittautui mukaan 47
henkilöä.
Vuosikokouksen yhteydessä järjestettiin myös mahdollisuus keilaamiseen ja illan päätti
bilebändi.

MUISTETUT JA ELÄKKEELLE JÄÄNEET
Vuoden 2021 aikana eläkkeelle jäivät Sirpa Korjonen Hietaman koululta, Mirjami
Haverinen lukiolta, Tarmo Hallikainen lukiolta, Anne Nyholm Koulunmäen koululta ja Tuula
Sarja Koulunmäen esiopetuksesta. Heitä muistettiin yhdistyksen puolesta perinteiseen
tapaan pienin lahjoin ja yhdistyksen tervehdyksin.
Hallituksen pitkäaikaiselle jäsenelle Erja Hakkaraiselle, Soile Vantilalle ja Harri Lehdolle
haettiin pronssista ansiomerkkiä.

Äänekosken opettajien ammattiyhdistys ry:n puolesta,
Minna Heikkinen, puheenjohtaja

TOIMINTAKERTOMUS 2021
ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS 
 
YLEISTÄ 
 
Vuosi 2021 oli Äänekosken opettajien paikallisyhdistyksen kolmas toimintavuosi. Toiminta jatkui yhdistystoiminnan kannalta haastavana koronapandemian vuoksi. Jopa vuosikokous jouduttiin pitämään hybridimallisena osan osallistujista ollessa etänä ja osan Tekellä.
 
Äänekosken opettajien ammattiyhdistys ry:ssä (ÄOPY) oli jäseniä 291 vuoden 2021 lopussa. 
 
ÄOPY kuuluu jäsenenä OAJ Keski-Suomeen. 
 
Paikallisyhdistys on toimijoidensa kautta pyrkinyt vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen opetusalan tärkeydestä ja riittävien resurssien tarpeellisuudesta. 
 
Vuonna 2021 yhdistyksen taloudellinen tilanne pysyi hyvänä. Tosin tapahtumia pystyttiin järjestämään vain rajoitetusti.
 
HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 
 
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Minna Heikkinen. 
 
Hallituksen jäseninä ovat toimineet: 
 
Minna Heikkinen puheenjohtaja 
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen) 
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo) 
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen) 
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo) 
Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki) 
Harri Lehto jäsen, virkistysvastaava, järjestövalmiuspäällikkö (Tiina Penttinen) 
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva) 
Kimmo Tuononen jäsen, taloudenhoitaja (Sanna-Mari Nyholm)  
Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä) 
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen) 
Tiina Hämäläinen jäsen 11.3.2021 alkaen Katja Kätkä (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen) 
Jaana Kari-Svan jäsen, sihteeri (Mari Vigg) 
 
YHTEYSOPETTAJAT 2021 
 
Heini Aaltonen, Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 1-6
Heli Koski-Lammi, Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9 (25.8.2021 alkaen Maria Jyrinki)
Eija Kinnunen, Suolahden yhtenäiskoulu
Hanna Janger, lukio

Erja Hakkarainen, Hietaman koulu
Johanna Paananen, Honkolan koulu
Matti Kuusinen, Koiviston koulu
Heikki Sarja, Konginkankaan koulu
Maria Kujala, Sumiaisten koulu

Katja Kätkä, Musiikkiopisto

Merja Tourunen, Karhunlähteen päiväkoti
Miia Jormakka, Katvelan ja Kellosepän päiväkoti
Minna Tenander, Koulunmäen esiopetus
Anne Hakkarainen, Mikonpuiston päiväkoti
Riitta Honkonen, Piilolan päiväkoti
Annika Rekonen, Alkulan, Konginkankaan ja Tiitelän päiväkodit sekä toimisto (Tiina Eiramo ja Pirjo Heinonen)

Toiminnantarkastajat: Jaana Huisman ja Seija Hinkkanen
 
Hallitus piti vuonna 2021 yhteensä 8 kokousta. Hallituksen kokousten asialistalle kuuluivat sääntömääräiset asiat, kuten jäseneksi hyväksyminen, kevätkokouksen valmistelu, yhdistyksen taloudellisen tilanteen seuraaminen ja virkistystoiminnan suunnittelu. Lisäksi kokouksissa kuultiin terveisiä luottamusmieheltä, OAJ Keski-Suomelta, Ala-Keiteleen musiikkiopistolta ja varhaiskasvatuksen opettajilta. 
 
Luottamushenkilöt kertoivat hallituksen kokouksissa valtakunnallisista ja paikallisista neuvottelutilanteista. Kokouksissa hallituksen jäsenet toivat terveisensä kouluilta ja edustamiltaan työyhteisöiltä. Vuoden viimeisessä kokouksessa jaettiin näkemyksiä kasvun ja oppimisen lautakunnan varapuheenjohtaja Maria Kolarin ja kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Petra Virtasen kanssa jouluaterian merkeissä. Varsinaisten kokousten lisäksi hallitus keskusteli asioista sähköpostitse ja Whats App-ryhmässä. 
 
Hallitus on tiedottanut toiminnasta yhdistyksen verkkosivuilla Peda.netissä. 
 
EDUNVALVONNALLINEN TOIMINTA 

Vuoden 2021 edunvalvonnallinen toiminta sisälsi paljon edellisten vuosien tapaista toimintaa. Paikallisia neuvotteluja KVTES:n varallaolokorvauksesta käytiin edelleen.
Niin yksittäisiä jäseniä kuin sitten työyhteisöjen esiin nostamissa asioissa on tuotu OAJ:n näkemystä esiin oppivelvollisuuden laajentamisen toteuttamiseen, perusopetuksen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, esihenkilöille tartuntatautitilanteesta tuleviin velvoitteisiin sekä varhaiskasvatuslain tuomien muutosten toteuttamiseen ja työhyvinvointiin.
Määräaikaisista järjestelyeristä OVTES:n puolella käytiin useampia paikallisneuvotteluja. Keväällä toteutettiin JUKO:n koronapaikallisneuvottelut. Silloin ei lisääntyneistä työtehtävistä huolimatta saatu jäsenistölle kohdennettuja korvauksia. Syksyllä käytiin neuvotteluja sopimusmuutoksen johdosta (varhaiskasvatuksen esi- ja opetushenkilöstön siirto OVTES:een) sekä päiväkoti Touhulan yt-toiminnan jälkeen muodostettavan Ääneniemen päiväkodin sekä Koiviston päiväkodin perustamisesta johtuvat neuvottelut.
Vuoden aikana on vaikutettu työntekopaikkojen suunnitteluun (koulut, päiväkodit ja musiikkiopisto), kunnallisvaaliehdokkaisiin ja uusiin valtuutettuihin.
Yhteistyötä muiden kuntien JUKOn luottamusmiesten, Äänekosken kaupungin työsuojeluvaltuutetun, POKE:n edustajien sekä muiden paikallisten pääsopijajärjestöjen edustajien kanssa on tehty.

 JÄRJESTÖTOIMINTA 
 
Pandemia vaikutti edelleen paljon järjestötoimintaan vuonna 2021. Suurin osa OAJ:n ja OAJ Keski-Suomen järjestämistä kokouksista pidettiin etäyhteyksin. Jäseniä oli kuitenkin vuoden aikana mukana OAJ Keski-Suomen koulutuksissa, kuten eläkeillassa ja muissa tapaamisissa etäyhteyksin (pj, lm, tsv). Hallituksen jäseniä osallistui paikan päällä mm. järjestövalmiusiltaan 27.10.2021 ja vaikuttamiskoulutukseen Sokos Hotel Alexandrassa 2.12.2021.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin hybridikokouksena 31.3.2021 ja jäseniä oli paikalla 12, 6 paikan päällä Tekellä ja kuusi Teamsin kautta etäyhteydellä. Äänekosken opettajien paikallisyhdistys järjesti varhaiskasvatusillan 9.11.2021 Alkulan päiväkodissa. Paikalla oli 32 henkilöä. 

ÄOPY:n edustaja OAJ Keski-Suomen hallituksessa on ollut Minna Heikkinen, joka kuuluu myös Palkka- ja työaikaryhmään sekä YSI-jaostoon. Pääluottamusmies on osallistunut OAJ Keski-Suomen hallituksen kokouksiin kutsuttuna ja ollut myös alueyhdistyksen YSI-jaoston kokouksissa. VO-jaostossa ÄOPY:a on edustanut Annika Rekonen.
 
EDUSTUS- JA LUOTTAMUSMIESTOIMINTA 
 
OVTES-pääluottamusmiehenä toimi Mirja Hallikainen. Luottamusmiehinä jatkoivat Erja Hakkarainen (alakoulut ja musiikkiopisto) ja Kirsi Marjo (yläkoulut ja lukio). Erja Hakkaraista sijaisti luottamusmiehenä Mika Matilainen. 
 
KVTES-luottamusmies on Annika Rekonen. Luottamusmiehet ovat toimineet paikallisyhdistyksen valtuuttamina neuvottelijoina palkkaus- ym. edunvalvonta-asioissa. Kari Marjo toimi työsuojeluvaltuutettuna. 
 
Pääluottamusmies Mirja Hallikainen on ollut Äänekosken kaupungin yhteistyötoimikunnan jäsen. Pääluottamusmies on osallistunut opetustoimen johtoryhmän kokouksiin (ns. rehtorikokous) henkilöstön edustajana, ja kaupungin johtoryhmässä hän oli henkilöstöä edustava varajäsen. Lisäksi hän on ollut peruskoulun laatutyöryhmän jäsen. Mirja Hallikainen on osallistunut myös varhaiskasvatuksen esihenkilöiden kokouksiin.
 
Luottamusmies on osallistunut säännöllisesti OAJ:n Äänekosken opettajien paikallisyhdistyksen kokouksiin. Hän on pitänyt yhteisiä palavereja muiden luottamusmiesten kanssa ja pohtinut työnantajan toimia, vallitsevaa nykytilaa ja tulevaisuutta luottamusmiesten näkökulmasta. 
Luottamusmiehet ovat osallistuneet OAJ Keski-Suomen alueyhdistyksen ja OAJ:n sekä JUKO ry:n valtakunnallisiin luottamusmies- ja yhteistoimintakoulutuksiin. Mirja Hallikainen on ollut OAJ Keski-Suomen järjestö- ja viestintäryhmän jäsen. Luottamusmiehemme Mirja Hallikainen on OAJ:n valtuuston jäsen. Annika Rekonen on varhaiskasvatuksen Opettajien liiton valtuuston jäsen ja OAJ:n valtuuston varajäsen. 
 
28.4.2021 OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen osallistui 5 hallituksen jäsentä. (Minna, Eija, Mika, Annika ja Jaana)
 
VIRKISTYSTOIMINTA 
 
Vuonna 2021 virkistystoimintaa oli vaikea järjestää koronan vuoksi. Yhdistys juhlisti varhaiskasvatuksen esihenkilöiden ja opettajien siirtymistä KVTES:sta OVTES:in puolelle kahveilla Wilhelmiinassa. Viikolla 40 nautimme Maailman opettajien päivän kakkukahvit työyksiköissämme. Onnistuimme järjestämään pikkujoulut Pankkarilla 19.11.2021. Osallistujia oli 83. Hallituksen jäsen Soile Vantila oli yksi arvottu voittaja OAJ Keski-Suomen liikuntahaasteessa.
 
MUISTETUT JA ELÄKKEELLE JÄÄNEET 
 
Vuoden 2021 aikana eläkkeelle jäi Leena Raatikainen Karhunlähteen päiväkoti, Pirkko Tiusanen Tiitelän päiväkoti, Eija Malinen Koulunmäen yhtenäiskoulu, Heini Hirvinen Suolahden yhtenäiskoulu, Eeva Pitkälä Suolahden yhtenäiskoulu. Heitä muistettiin yhdistyksen puolesta perinteiseen tapaan pienin lahjoin ja yhdistyksen tervehdyksin. 
 
Äänekosken opettajien ammattiyhdistys ry. 
Puolesta Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Yhdistyksen säännöt

OAJ:N ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA

1 §

Yhdistyksen nimi on OAJ:n Äänekosken opettajien paikallisyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekosken kaupunki ja sen toiminta-alueena on Äänekosken kaupunki.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Keski-Suomen alueyhdistykseen ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Undervisningssektorns Fackorganisation ry:een, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä järjestö.

Tämän lisäksi yhdistys kuuluu jäsenenä varhaiskasvatuksen, yleissivistävän suomen- ja ruotsinkielisen opetuksen, ammatillisen opetuksen ja korkeakouluopetuksen piirissä toimi-vien jäsentensä osalta seuraaviin yhdistyksiin:

Lastentarhanopettajaliitto LTOL ry,
Yliopistojen opetusalan liitto YLL ry,
Aikuisopettajien liitto AKOL ry,
Ammatilliset opettajat AO ry,
KSOLLI ry (Kuurojen ja sokeain opettajain liitto)
Liike- ja erityisalojen opettajat ry (LEO),
SKO - Suomen kauppa- ja kulttuuriopettajat ry,
Suomen musiikinopettajien liitto ry (SMOL),
TOOL ry (ammattikorkeakoulujen tekniikan ja liikenteen koulutusalan opettajajärjestö)

2 §

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

1. jäsenten oikeudellisen aseman turvaamiseksi, yleisen taloudellisen ja sosiaalisen aseman sekä työolosuhteiden parantamiseksi,
2. opetusalan ja jäsenistön ammattitaidon kehittämiseksi,
3. jäsenten ammatillisten ja yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien kehittämiseksi,
4. hyvän yhteishengen sekä yhteenkuuluvuuden edistämiseksi opetusalalla toimivien keskuudessa,
5. opetusalalla toimivien työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden edistämiseksi
6. jäsentensä muodostamien pedagogisten kerhojen tai yhdistysten toiminnan tukemiseksi.

3 §

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

1. valvoo ja hoitaa paikallista sopimusedunvalvontaa ja vaikuttamistoimintaa,
2. tukee järjestön neuvottelu-, sopimus- ja vaikuttamistoimintaa,
3. tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja,
4. järjestää kokouksia, koulutuksia, esitelmä- ja luentotilaisuuksia,
5. voi järjestää jäsenilleen juhlia, kilpailuja, retkiä, opintomatkoja sekä kulttuuri- ja liikuntatapahtumia,
6. huolehtii viestinnästä jäsenille, sidosryhmille ja tiedotusvälineille sekä voi harjoittaa julkaisutoimintaa,
7. valtuuttaa järjestön kantamaan yhdistyksen jäsenmaksuja ja voi suorittaa varojen keräystä, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, perustaa rahastoja ja säätiöitä, omistaa toimintansa kannalta tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä järjestää arpajaisia.

Tarvittaessa yhdistys hankkii asianomaisen luvan.

JÄSENET

4 §

Yhdistyksen jäsenenä voi olla yhdistyksen toiminta-alueella järjestön edustamalla opetusalalla toimiva henkilö tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö.

5 §

Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet.

Päätökseen on oikeus hakea muutosta yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle osoitetulla valituskirjelmällä 30 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista jättämällä valituskirjelmän mainitussa ajassa hallitukselle.

Yhdistys pitää jäsenistään jäsenluetteloa.

6 §

Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on tehtävä ilmoitus eroamisesta kirjallisesti
yhdistyksen hallitukselle tai puheenjohtajalle tai ilmoitettava eroamisesta yhdistyksen
kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Eroavan jäsenen oikeudet ja velvollisuudet lakkaavat eroilmoitusta seuraavan kalenterikuukauden alusta.

7 §

Jäsenen erottamisesta on voimassa, mitä yhdistyslaissa on säädetty. Tämän lisäksi voi-daan erottaa jäsen, joka toimii yhdistyksen tarkoitusta vastaan, eikä saamastaan huomau-tuksesta huolimatta täytä yhdistyksen määräämiä velvollisuuksia.

Jäsen ei täytä enää jäsenyyden ehtoja, kun hänen virka- tai työsuhteensa yhdistyksen toiminta-alueella pysyvästi päättyy, lukuun ottamatta työttömäksi jäämistä.

Erottamisen suorittaa hallitus. Erottamispäätökseen voidaan hakea muutosta yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle osoitetulla valituskirjelmällä 30 vuorokauden kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaannista jättämällä valituskirjelmä mainitussa ajassa hallitukselle.

Jos jäsen jättää jäsenmaksunsa kolmelta kuukaudelta maksamatta, yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi.

Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen varoihin.

8 §

Jäseneksi hyväksytty henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet katsotaan eronneeksi.

9 §

Jäsen suorittaa yhdistykselle yhdistyksen kokouksen määräämän kalenterikuukausittain määräytyvän varsinaisen jäsenmaksun. Jäsenmaksuun tulee sisältyä myös järjestön jäsenmaksu ja jäsenmaksu niille 1 §:ssä mainituille yhdistyksille, joiden jäsenyyteen jäsen kuuluu. Varsinainen jäsenmaksu määräytyy yhdistyksen kokouksen päätöksen mukaisesti prosentuaalisena osuutena jäsenen ennakonpidätyksen alaisista kokonaisansioista opetustoimessa. Jäsenet, joilla ei ole ansiotuloja, maksavat itse järjestön päättämän euromääräisen jäsenmaksun.

Varsinaisen jäsenmaksun lisäksi jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistyksen kokouksen päättämän mahdollisen ylimääräisen jäsenmaksun.

10 §

Yhdistys suorittaa järjestölle sen päättämät jäsenmaksut ja 1 §:ssä mainituille yhdistyksille niiden jäsenilleen päättämät jäsenmaksut.

EDUSTUS MUISSA YHDISTYKSISSÄ

11 §

Yhdistyksellä on oikeus lähettää 1 §:ssä mainittujen yhdistysten kokouksiin niiden sääntöjen mukaan määräytyvä määrä edustajia.

HALLINTO

12 §

Yhdistyksen toimielimiä ovat yhdistyksen kokoukset ja hallitus.

13 §

Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksissa.

Yhdistyksen varsinainen kokous pidetään vuosittain helmi-maaliskuussa.

Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään tarvittaessa.

Yhdistyksen kokoukseen voi osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.

14 §

Yhdistyksen vuosikokouksessa päätetään seuraavat asiat:

I K o k o u k s e n j ä r j e s t ä y t y m i n e n

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
2. Valitaan pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys

II V a r s i n a i s e t k o k o u s a s i a t

5. Käsitellään hallituksen laatima kertomus edellisen vuoden toiminnasta
6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä kalenterivuodelta ja toiminnantarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7. Hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi
8. Määrätään hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten kokouspalkkiot ja matkakorvaukset sekä toiminnantarkastajien palkkiot seuraavaksi kalenterivuodeksi
9. Määrätään jäseniltä kannettavien jäsenmaksujen suuruus ja kantotapa seuraavaksi kalenterivuodeksi
10. Hyväksytään yhdistyksen talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi
11. Valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimikaudeksi
12. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ja näiden henkilökohtai-
set varajäsenet seuraavaksi toimikaudeksi
13. Valitaan edustajat ja varaedustajat 1 § mainittujen yhdistysten kokouksiin
14. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden tilejä ja hallintoa
15. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

15 §
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus.

Kutsu yhdistyksen varsinaiseen kokoukseen on toimitettava vähintään kymmenen (10) päivää ennen kokousta yhdistyksen jäsenille lähetettävillä kirjeillä tai sähköpostitse tai työpaikkojen ilmoitustauluille asetetuilla ilmoituksilla. Kutsu ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen toimitetaan samalla tavalla, mutta vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen varsinaisessa kokoukses-sa käsiteltäväksi, on se esitettävä perusteluineen kirjallisesti hallitukselle joulukuun loppuun mennessä.

Mikäli yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka
vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii, hallituksen on kutsuttava koolle yhdistyksen ylimääräinen kokous.

16 §

Hallitukseen kuuluu hallituksen puheenjohtaja ja 12 - 20 jäsentä. Jokaisella jäsenellä puheenjohtajaa lukuun ottamatta on henkilökohtainen varajäsen.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Hallituksen puheenjohtajan, jäsenen ja varajäsenen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Se alkaa välittömästi valinnan tapahduttua ja päättyy kahden (2) vuoden kuluttua pidettävässä varsinaisessa kokouksessa. Jäsenistä ja varajäsenistä puolet eroaa vuosittain. Ensimmäisenä vuonna erovuoroisuuden määrää arpa.

17 §

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta kokouksiin, joita pidetään tarpeen mukaan.

Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.

Hallituksen on toiminnassaan tasapuolisesti edistettävä yhdistyksen koko jäsenistön
parasta ja otettava huomioon opetustoimen eri alojen asiantuntemus.

18 §

Hallituksen tehtävänä on

1. johtaa yhdistyksen toimintaa,
2. edustaa yhdistystä ja vastata sen taloudenhoidosta,
3. valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua koolle yhdistyksen kokoukset,
4. panna toimeen yhdistyksen kokousten sekä järjestön ja alueyhdistyksen päätökset,
5. hyväksyä ja erottaa yhdistyksen jäsenet
6. pitää yhdistyksen jäsenluetteloa,
7. huolehtia yhdistyksen kertomusten ja tilien laatimisesta sekä tilien tarkastuttamisesta,
8. päättää yhdistyksen omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä,
9. ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt, määrätä heidän tehtävänsä ja talousarvion puitteissa sopia heidän palkkansa ja palkkionsa,
10. huolehtia jäsenmaksujen suorittamisesta järjestölle ja alueyhdistykselle.
11. asettaa tarvittaessa yhdistyksen eri tehtäviä varten jaostot ja toimikunnat,
12. antaa järjestölle ja alueyhdistykselle niiden pyytämät tiedot,
13. suorittaa muut yhdistyksen ja järjestön edellyttämät tehtävät.

NIMEN KIRJOITTAMINEN

19 §

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai hallituksen valitseman muun toimihenkilön kanssa.

JÄSENÄÄNESTYS

20 §

Yhdistyksen hallitus voi tarvittaessa toimeenpanna neuvoa-antavan jäsenäänestyksen.

MUITA MÄÄRÄYKSIÄ

21 §

Äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa käyttävät yhdistyksen jäsenet, joilla kullakin on
kokouksessa yksi ääni, jota ei voi valtakirjalla siirtää toiselle.

Yhdistyksen kokouksissa päätökseksi tulee, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa ja suljetussa äänestyksessä arpa, muissa asioissa se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa.

22 §

Yhdistyksen luottamustehtävään voidaan valita jäsenmaksunsa maksanut yhdistyksen jäsen.

Luottamustehtävään valitun toimikausi kestää vaalikauden loppuun asti ellei hän sitä
ennen eroa tai tule erotetuksi yhdistyksen jäsenyydestä.

Mikäli luottamustehtävään valittu siirtyy päätoimiseksi katsottavaan tehtävään järjestön jäsenyysehtojen ulkopuolelle, hän ei voi hoitaa yhdistyksen luottamustehtävää.

23 §

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilit päätetään 31. päivänä joulukuuta.

Toiminnantarkastajien tulee suorittaa tilien ja hallinnon tarkastus sekä antaa lausuntonsa viimeistään neljätoista (14) päivää ennen yhdistyksen varsinaista kokousta.

24 §

Yhdistys noudattaa toiminnassaan myös järjestön sääntöjä ja ohjeita.

25 §

Yhdistyksen kieli on suomi.

SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

26 §

Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan varsinaisessa tai ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistö annetuista äänistä.

27 §

Yhdistys voidaan purkaa samoin edellytyksin kuin sääntöjen muuttamisesta on edellisessä pykälässä määrätty.

28 §

Ehdotuksen sääntöjen muuttamiseksi ja yhdistyksen purkamiseksi voi tehdä järjestö,
yhdistyksen hallitus tai yhdistyksen jäsen.

29 §

Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan järjestön hyväksyminen.

30 §

Yhdistyksen purkautuessa annetaan sen omaisuus sen jälkeen kun mahdolliset velat on maksettu Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Undervisningssektorns Fackorganisation ry:lle käytettäväksi opetusalan ammattiyhdistystoiminnan tukemiseen tai näiden sääntöjen
2 §:ssä mainitun tarkoituksen edistämiseen yhdistyksen toiminta-alueella.

Vuosikokous 2023

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY(ÄOPY)

VUOSIKOKOUS 2023
PÖYTÄKIRJA

Aika: 24.3. 2023 klo 17.00.
Paikka; Äänekosken lukio

Läsnä: Läsnäololista liitteenä. LIITE 1

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMlNEN

1. KOKOUKSEN AVAUS
Harri Lehto avasi kokouksen klo 17. 05

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.
Päätös: Kokoukselle valittiin puheenjohtajaksi Harri Lehtoja
sihteeriksi Mika Matilainen.

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi
ja ääntenlaskijoiksi Laura Arveja Saara Kallioinen

4. KOKOUKSEN LAILLISUUSJA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJEST/KSEN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. YHDISTYKSEN VUODEN 2022 TOIMINTAKERTOMUS
Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomusvuoden 2022 yhdistyksen toiminnasta.
Päätös; Harri Lehto luki vuoden 2022 toimintakertomuksen. Toimintakertomus
hyväksyttiin. LIITE 2.

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2022 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO
SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2022 ja toiminnantarkastajien lausunto.
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
Päätös; Harri Lehto esitteli tilit vuodelta 2022 ja luki toiminnantarkastajien lausunnon,
Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin. LIITTEET 3. JA 4.

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023
Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2023.
Päätös: Harri Lehto esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2023. Pääluottamusmies
Mirja Hallikainen avasi toimintasuunnitelmaan liittyviä edunvalvonta-asioita.
Toimintasuunnitelma hyväksyttiin. LIITE 5.

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: Päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja
matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin 1300 euroa.
Sihteerin palkkioksi päätettiin 1300 euroa.
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin 800 euroa.
Kirjanpitäjän palkkioksi päätettiin 800 euroa.
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin yhteensä 1400 euroa.
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin 300 euroa.
Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin 200 euroa.
Yhteysopettajien palkkio 70 euroa/ yhteysopettaja.
Hallituksen jäsenten kokouspalkkio 25 euroa/ kokous.
Toimi-ja luottamushenkilöiden koulutus-, kokous-ja matkakulujen osalta
noudatetaan voimassa olevaa kilometrikorvausta. Hotellimajoituksestayms. ja edellä
mainittuihin tilaisuuksiin osallistumisesta päätetään tapauskohtaisesti hallituksen
kokouksessa.

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2023
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0, 13%.
Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,8%, VOL 0, 16%, SMOL 0,30%) ja OAJ
Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus.
Päätös: Esitys hyväksyttiin.

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2023
Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2023.
Päätös: Mika Matilainen esitteli talousarvion vuodelle 2023. Talousarvioesitys
hyväksyttiin. LIITE 6.

12. PUHEENJOHTAJAN, SIHTEERIN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle sihteeri ja viisi (5) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle
ja näille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös: Valittiin sihteeriksi Sami Kallioinen
Valittiin hallituksen erovuoroiset jäsenet jatkamaan tehtävässään ja heille varajäsenet:
Varsinainen jäsen:  Varajäsen:
Erja Hakkarainen  Mirja Hallikainen
Soile Vantila Leena Niemelä
Katja Katka Sari Savolainen
Mika Matilainen  Laura Kumpukoski
Minna Heikkinen  Ei varahenkilöä

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen 20.4. 2022
ÄOPY:n puheenjohtaja Minna Heikkinen, pääluottamusmies Mirja Hallikainen ja
hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.
Päätös: Edustajiksi valittiin Minna Heikkinen, Mirja Hallikainen, Sami Kallioinen, Mia
Irtamo, Heini Aaltonen. Hallitus täydentää edustajien määrää seuraavassa
kokouksessa.

14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan
yhdistyksen tilit ja hallinto.
Päätös: Päätettiin valita toiminnantarkastajiksi Seija Hinkkanen ja Jaana Huisman.

15. YHDIST/KSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien
yhteysopettajille.
Päätös: Esitys hyväksyttiin.

16. MUUT ASIAT
Ei muita asioita.

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17. 53.

Harri Lehto
puheenjohtaja

Saara Kallioinen
pöytäkirjantarkastaja

Mika Matilainen
sihteeri

Laura Arve
pöytäkirjantarkastaja

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY)

VUOSIKOKOUS 2023

ESITYSLISTA

Aika: 24.3.2023 klo 17.00

Paikka: Äänekosken lukio

Läsnä:

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri

Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi ja sihteeriksi

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös: VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. YHDISTYKSEN VUODEN 2022 TOIMINTAKERTOMUS

Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2022 yhdistyksen toiminnasta.

Päätös:

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2022 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2022 ja toiminnantarkastajien lausunto. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Päätös:

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023

Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2023.

Päätös:

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT

Esitys: Päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.

Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin
Sihteerin palkkioksi päätettiin
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin
Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin
Hallituksen jäsenten kokouspalkkio e / kokous.

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2023

Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,8%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus.

Päätös:

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2023

Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2023.

Päätös:

12. SIHTEERIN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA

Esitys: Valitaan yhdistykselle sihteeri ja viisi (5) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet.

Päätös: Valittiin sihteeriksi:
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN

Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen 20.4.2022 ÄOPY:n puheenjohtaja Minna Heikkinen, pääluottamusmies Mirja Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.

Päätös:

14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja hallinto.

Päätös:

15. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien yhteysopettajille.

Päätös:

16. MUUT ASIAT

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

____________________________________ ___________________________________

puheenjohtaja sihteeri

_____________________________________ ____________________________________

pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja

Vuosikokous 2022

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY)

VUOSIKOKOUS 2022

PÖYTÄKIRJA

Aika: 25.3.2022 klo 17.30

Paikka: Pankkari.

Läsnä: 37 jäsentä. Liite1

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo 17.33.

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Harri Lehto ja sihteeriksi Eija Kinnunen.

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Mika Matilainen ja Jaana Huisman.

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. YHDISTYKSEN VUODEN 2021 TOIMINTAKERTOMUS
Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2021 yhdistyksen toiminnasta.
Päätös: Käsiteltiin vuoden 2021 toimintakertomus.

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2021 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2021 ja toiminnantarkastajien lausunto. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
Päätös: Päätettiin tilinpäätöksen vahvistaminen ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus.

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2022
Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2022.
Päätös: Toimintasuunnitelma esiteltiin. Toimintasuunnitelmassa puhutaan OAJ:n laavusta. Todettiin metsäpalstan kuuluvan OAJ:lle, mutta siellä oleva laavu on Mämmen kyläyhdistyksen.

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös:
Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin 1300 euroa.
Sihteerin palkkioksi päätettiin 1300 euroa.
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin 800 euroa.
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin 700 euroa/henkilö.
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin 300 euroa.
Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin 200 euroa.
Hallituksen jäsenten kokouspalkkio 25 euroa / kokous.

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2022
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,8%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus.
Päätös: Esitys hyväksyttiin.

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2022
Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2022.
Päätös: Talousarvio hyväksyttiin sillä muutoksella, että yhteysopettajien korvausta korotettiin 70 euroon. Yhteysopettajien kulukorvaukset ovat siis vuonna 2022 1120 euroa. Tästä seuraa, että yhteensä menot ovat 18 620 euroa. Budjetti on 2320 euroa alijäämäinen. Todettiin yhdistyksellä olevan hyvä taloudellinen tilanne. (Liite 2)

12. SIHTEERIN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle sihteeri ja seitsemän (7) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet. Valitaan hallituksesta eroavien Jaana Kari Svanin ja Anne Nyholmin tilalle jäsenet ja näille henkilökohtaiset varajäsenet. Lisäksi valitaan Mika Matilaiselle henkilökohtainen varajäsen.
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet: Hanna Jangerin tilalle Sami Kallioinen varajäseneksi Paavo Jäntti. Eläkkeelle jäävän Tuula Sarjan tilalle Mia Irtamo varajäseneksi Mari Vigg. Jaana Kari-Svanin tilalle Merja Keljo varajäseneksi Noora Manninen. Anne Nyholmin tilalle Johanna Ouli varajäsenenä jatkaa Maarit Rantaniva. Mika Matilaisen varajäseneksi valittiin Laura Kumpukoski. Kimmo Tuonosen varajäseneksi valittiin Riinukka Liimatainen.
Päätös: Valittiin sihteeriksi Sami Kallioinen.

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen 12.4.2022 ÄOPY:n puheenjohtaja Minna Heikkinen, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.
Päätös: Valittiin OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen 12.4.2022 Minna Heikkisen ja Mirja Hallikaisen lisäksi Soile Vantila, Mika Matilainen, Kimmo Tuononen, Harri Lehto, Eija Kinnunen, Miia Irtamo ja Annika Rekonen. Valitut voivat keskenään katsoa ketkä lähtevät.

14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja hallinto.
Päätös: Toiminnantarkastajiksi valittiin Jaana Huisman ja Seija Hinkkanen.

15. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien yhteysopettajille.
Päätös: Esitys hyväksyttiin

16. MUUT ASIAT
- Ei muita asioita.

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.09.

____________________________________ ___________________________________

puheenjohtaja Harri Lehto sihteeri Eija Kinnunen

_____________________________________ ____________________________________

pöytäkirjantarkastaja Mika Matilainen pöytäkirjantarkastaja Jaana Huisman

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY)

VUOSIKOKOUS 2022

ESITYSLISTA

Aika: 25.3.2022 klo 17.30

Paikka: Pankkari

Läsnä:

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri

Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi ja sihteeriksi

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös: VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. YHDISTYKSEN VUODEN 2021 TOIMINTAKERTOMUS

Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2021 yhdistyksen toiminnasta.

Päätös:

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2021 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2021 ja toiminnantarkastajien lausunto. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.

Päätös:

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2022

Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2022.

Päätös:

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT

Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.

Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin Sihteerin palkkioksi päätettiin Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin Hallituksen jäsenten kokouspalkkio e / kokous.

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2022

Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,8%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus.

Päätös:

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2022

Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2022.

Päätös:

12. SIHTEERIN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA

Esitys: Valitaan yhdistykselle sihteeri ja seitsemän (7) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet. Valitaan hallituksesta eroavien Jaana Kari Svanin ja Anne Nyholmin tilalle jäsenet ja näille henkilökohtaiset varajäsenet. Lisäksi valitaan Mika Matilaiselle henkilökohtainen varajäsen.

Päätös: Valittiin sihteeriksi:

Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN

Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen kokouksiin ÄOPY:n puheenjohtaja, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.

Päätös:

14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja hallinto.

Päätös:

15. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien yhteysopettajille.

Päätös:

16. MUUT ASIAT

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

____________________________________ ___________________________________

puheenjohtaja sihteeri

_____________________________________ ____________________________________

pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja

Vuosikokous 2021

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY)

VUOSIKOKOUS 2021

ESITYSLISTA

Aika: 31.3.2021 klo 17.00

Paikka: Teamsissä ja Teken kokoushuoneessa

Läsnä:

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi
ja sihteeriksi

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös:

VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. YHDISTYKSEN VUODEN 2020 TOIMINTAKERTOMUS
Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2020 yhdistyksen toiminnasta.
Päätös:

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2020 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2020 ja toiminnantarkastajien lausunto. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
Päätös:

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2021
Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2021.
Päätös:

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin
Sihteerin palkkioksi päätettiin
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin
Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin
Hallituksen jäsenten kokouspalkkio e / kokous.

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2021
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,95%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus.
Päätös:

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2021
Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2021.
Päätös:

12. PUHEENJOHTAJAN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja seitsemän (7) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen kokouksiin ÄOPY:n puheenjohtaja, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.
Päätös:

14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja hallinto.
Päätös:

15. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien yhteysopettajille.
Päätös: 

16. MUUT ASIAT

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

____________________________________ ____________________________________

puheenjohtaja sihteeri

____________________________________ ____________________________________

pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja

Vuosikokous 2020

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY) 

VUOSIKOKOUS 2020 
PÖYTÄKIRJA 

Aika: 21.8.2020 klo 17.00 
Paikka: Kapeen kievari, Kapeenkoskentie 105 
Läsnä: 

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 
1. KOKOUKSEN AVAUS 
Kokous avattiin klo 17.11 

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Harri Lehto ja sihteeriksi Eija Kinnunen. 

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA 
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Hanna Janger ja Soile Vantila. 

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 
Päätös: Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 

VARSINAISET KOKOUSASIAT 
6. YHDISTYKSEN VUODEN 2019 TOIMINTAKERTOMUS 
Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2019 yhdistyksen toiminnasta. 
Päätös: Hallituksen laatima toimintakertomus vuodelta 2019 hyväksyttiin. 

7. YHDISTYKSEN VUODEN 2019 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN 
Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2019 ja toiminnantarkastajien lausunto. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä. 
Päätös: Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin. 

8. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 
Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2020 
Päätös: Toimintasuunnitelma vuodelle 2020 hyväksyttiin. 

9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT 
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista. 
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin 1300 e. Sihteerin palkkioksi päätettiin 1300 e. Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin 800e. Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin 1400 e jaettavaksi virkistysvastaavien kesken. Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin 300 e jaettavaksi toiminnantarkastajien kesken. Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin 200e. Hallituksen jäsenten kokouspalkkio 25 e / kokous. 

10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2020 
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,95%, VOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus. 
Päätös: Esitys hyväksyttiin 

11. YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2020 
Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2020. 
Päätös: Talousarvio vuodelle 2020 hyväksyttiin. 

12. PUHEENJOHTAJAN JA HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA 
Esitys: Valitaan yhdistykselle seitsemän (7) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet. 
Päätös: Erovuoroisista jatkavat muut paitsi Heli Koski-Lammi, joka siirtyy Mika Matilaisen varajäseneksi. Hallitukseen valittiin uutena varsinaisena jäsenenä Sari Terävä ja hänen varajäseneksi Hanna Pölkki. 

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN 
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen kokouksiin ÄOPY:n puheenjohtaja, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat. 
Päätös: Kokouksessa 20.8.2020 paikalla oli ÄOPY:n edustajat: Annika Rekonen, Jaana Kari-Svan, Mika Matilainen, Mirja Hallikainen ja Eija Kinnunen. 

14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA 
Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja hallinto. 
Päätös: Maarit Kaiponen jatkaa. Etsitään toinen toiminnantarkastaja Koulunmäen yhtenäiskoulusta. 

15. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN 
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen, päiväkotien ja opistojen yhteysopettajille. 
Päätös: Hyväksyttiin 

16. MUUT ASIAT 
Ei muita asioita. 

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN 
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.45. 
 
_________________________________ _________________________________ 
puheenjohtaja sihteeri 
 
_________________________________ _________________________________ 
pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja 

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
 
PAIKALLISYHDISTYS RY (ÄOPY) 
 
VUOSIKOKOUS 2020 
ESITYSLISTA 

Aika: 21.8.2020
Paikka: Kapeenkosken kievari
Läsnä: 
 
KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 
 
1. KOKOUKSEN AVAUS 
Kokous avattiin klo 
 
2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 
Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi 
ja sihteeriksi 
 
3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA 
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi 
 
4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 
Päätös:  
 
5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 
Päätös:  
 
VARSINAISET KOKOUSASIAT 
 
6. YHDISTYKSENVUODEN 2019 TOIMINTAKERTOMUS  
Esitys: Käsitellään hallituksen laatima kertomus vuoden 2019 yhdistyksen toiminnasta. 
Päätös:  

7.YHDISTYKSEN VUODEN 2019 TILIT JA TOIMINNANTARKASTAJIEN LAUSUNTO SEKÄ TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN 
Esitys: Käsitellään yhdistyksen tilit vuodelta 2019 ja toiminnantarkastajien lausunto. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.  
Päätös: 

8.TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020
Esitys: Esitellään hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle 2020 
Päätös: 
 
9. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin 
Sihteerin palkkioksi päätettiin  
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin  
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin  
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin  
Tiedotusvastaavan palkkioksi päätettiin  
Hallituksen jäsenten kokouspalkkio   e / kokous. 
 
10. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2020 
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,95%, LTOL 0,16%, SMOL 0,30%) ja OAJ Keski-Suomen (0,03%) veloittama osuus. 
Päätös:  
 
11YHDISTYKSEN TALOUSARVIO VUODELLE 2020 
Esitys: Hyväksytään hallituksen tekemä talousarvio vuodelle 2020. 
Päätös: 

12. PUHEENJOHTAJAN JA HALLITUKSENJÄSENTENVALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja seitsemän (7) hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle ja näille henkilökohtaiset varajäsenet.
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi  
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet: 

13. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN 
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen kokouksiin ÄOPY:n puheenjohtaja, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat. 
Päätös:  
 
14. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan yhdistyksen tilit ja hallinto.
Päätös:  

15. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN 
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen ja päiväkotien yhteysopettajille. 
Päätös:  
 
16. MUUT ASIAT 
 
17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN 
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 
 
________________________________________________________________________ 

 puheenjohtaja sihteeri  
 
________________________________________________________________________ 

 pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja 

Vuosikokous 2019

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
PAIKALLISYHDISTYS RY
PÖYTÄKIRJA
ÄOPY

VUOSIKOKOUS 2019

Aika: pe 29.3.2015 klo 17.30
Paikka: Kaupungintalo
Läsnä: 25

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo. 17.34.

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI
Esitys: Valitaan kokukselle puheenjohtaja ja sihteeri
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Minna Heikkinen ja sihteeriksi Erja Hakkarainen.

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskujat
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Soile Vantila ja Anne Nyholm.
Valittiin ääntenlaskijoiksi samat henkilöt.

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lisättiin kohta 11 toimintasuunnitelma.

VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. HALLITUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN KAUDEN JATKAMINEN
Esitys: Jatketaan vuosina 2019-2020 kaikkien toimihenkilöiden kautta tammikuusta 2019 vuosikokoukseen 2020 asti. Jatkossa toimihenkilöt valitaan keväisin vuosikokouksessa.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

7. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2019
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,95; LTOL 0,16, SMOL 0,30) ja OAJ Keski-Suomen (0,03) veloittama osuus.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

8. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin: 1000 e
Sihteerin palkkioksi päätettiin: 1000 e
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin: 600 e
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin: 1000 e
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin: 200 e
Tiedotusvastaan palkkioksi päätettiin: 200 e
Kulukorvaukseksi päätettiin: hallituksenjäsenille 10 e/kokous.

9. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan toiminnantarkastajat ja heille varahenkilöt tarkastamaan hallinto ja talous ajalle 1.1.2019-kevät 2020 (vuosikokous).
Päätös: Valittiin toiminnantarkastajiksi Pirjo Heinonen (perhepalvelujohtaja) ja Maarit Kaiponen (Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9). Valittiin varahenkilöiksi Sari Niskanen (luokanopettaja) ja Katriina Sarjas (luokanopettaja).

10. PUHEENJOHTAJAN JA HALLITUKSEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja hallitus (12-20 henkilöä)
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Minna Heikkinen.
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:
Kimmo Tuononen, varajäsen: Sanna-Mari Nyholm
Erja Hakkarainen, varajäsen: Mirja Hallikainen
Soile Vantila, varajäsen: Leena Niemelä
Tuula Sarja, varajäsen: Jaana Laitinen
Harri Lehto, varajäsen: Tiina Penttinen
Heli Koski-Lammi, varajäsen: Sari Terävä
Tiina Hämäläinen, varajäsen: Sari Savolainen
Mika Matilainen, varajäsen: Tuija Kinnunen
Hanna Janger, varajäsen: Tarmo Hallikainen
Annika Rekonen, varajäsen: Heli Hänninen
Jaana Kari-Svan, varajäsen: Mari Vig
Heini Aaltonen, varajäsen: Anne Nyholm
Eija Kinnunen, varajäsen: Kirsi Marjo
Johanna Ouli, varajäsen: Maarit Rantaniva

11. TOIMINTASUUNNITELMA
Päätös: Käsiteltiin toimintasuunnitelma vuodelle 2019.

12. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen kokouksiin ÄOPY:n puheenjohtaja, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.
Päätös:
edustajat:
Jaana Kari-Svan
Kimmo Tuononen
Mika Matilainen
Heli Koski-Lammi
Varajäsenet:
Tuula Sarja
Eija Kinnunen
Erja Hakkarainen
Harri Lehto

13. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse yhteysopettajille.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

14. PANKKITILIN PERUSTAMINEN UUDELLE YHDISTYKSELLE
Esitys: Valtuutetaan taloudenhoitaja Kimmo Tuononen perustamaan yhdistykselle pankkitili POP Pankkiin (Keuruun Osuuspankki, Jyväskylän konttori). Tilille otetaan verkkopankkitunnukset. Käyttöoikeus tilille annetaan taloudenhoitaja Kimmo Tuonoselle ja yhdistyksen puheenjohtaja Minna Heikkiselle.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

15. MUUT ASIAT
Ei muita asioita.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 17.46.

________________________________________________ _________________________________________________________
PUHEENJOHTAJA SIHTEERI

SOILE VANTILA ANNE NYHOLM

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
PAIKALLISYHDISTYS RY ESITYSLISTA

VUOSIKOKOUS 2019

Aika: pe 29.3.2015 klo 17.30
Paikka: Kaupungintalo
Läsnä:

KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI
Esitys: Valitaan kokukselle puheenjohtaja ja sihteeri
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi
Valittiin sihteeriksi

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Esitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskujat
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi
Valittiin ääntenlaskijoiksi samat henkilöt.

4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

VARSINAISET KOKOUSASIAT

6. HALLITUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN KAUDEN JATKAMINEN
Esitys: Jatketaan vuosina 2019-2020 kaikkien toimihenkilöiden kautta tammikuusta 2019 vuosikokoukseen 2020 asti. Jatkossa toimihenkilöt valitaan keväisin vuosikokouksessa.

7. JÄSENMAKSUN KANTOTAPA JA SUURUUS VUONNA 2019
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,95; LTOL 0,16, SMOL 0,30) ja OAJ Keski-Suomen (0,03) veloittama osuus.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

8. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin: 1000 e
Sihteerin palkkioksi päätettiin: 1000 e
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin: 600 e
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin: 1000 e
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin: 200 e
Tiedotusvastaan palkkioksi päätettiin: 200 e
Kulukorvaukseksi päätettiin: hallituksenjäsenille 10 e/kokous.

9. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan toiminnantarkastajat ja heille varahenkilöt tarkastamaan hallinto ja talous ajalle 1.1.2019-kevät 2020 (vuosikokous)
Päätös: Valittiin toiminnantarkastajiksi Pirjo Heinonen (perhepalvelujohtaja) ja Maarit Kaiponen (Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9). Valittiin varahenkilöiksi Sari Niskanen (luokanopettaja) ja Katriina Sarjas (luokanopettaja).

10. PUHEENJOHTAJAN JA HALLITUKSEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja hallitus (12-20 henkilöä)
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Minna Heikkinen.
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:
Kimmo Tuononen, varajäsen: Sanna-Mari Nyholm
Erja Hakkarainen, varajäsen: Mirja Hallikainen
Soile Vantila, varajäsen: Leena Niemelä
Tuula Sarja, varajäsen: Jaana Laitinen
Harri Lehto, varajäsen: Tiina Penttinen
Heli Koski-Lammi, varajäsen: Sari Terävä
Tiina Hämäläinen, varajäsen: Sari Savolainen
Mika Matilainen, varajäsen:Tuija Kinnunen
Hanna Janger, varajäsen: Tarmo Hallikainen
Annika Rekonen, varajäsen: Heli Hänninen
Jaana Kari-svan, varajäsen: Mari Vig
Heini Aaltonen, varajäsen: Anne Nyholm
Eija Kinnunen, varajäsen: Kirsi Marjo
Johanna Ouli, varajäsen: Maarit Rantaniva

12. EDUSTAJAT JA VARAEDUSTAJAT OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUKSEEN
Esitys: Valitaan ÄOPY:n edustajiksi OAJ Keski-Suomen kokouksiin ÄOPY:n puheenjohtaja, pääluottamusmies Hallikainen ja hallituksen jäseniä sekä heille varaedustajat.
Päätös:
edustajat:
Jaana Kari-svan
Kimmo Tuononen
Mika Matilainen
Heli Koski-Lammi
Varajäsenet:
Tuula Sarja
Eija Kinnunen
Erja Hakkarainen
Harri Lehto

13. YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Esitys: Lähetetään yhdistyksen kokouskutsut sähköpostitse koulujen yhteysopettajille.
Päätös:

14. PANKKITILIN PERUSTAMINEN UUDELLE YHDISTYKSELLE
Esitys: Valtuutetaan taloudenhoitaja Kimmo Tuononen perustamaan yhdistykselle pankkitili POP Pankkiin (Keuruun Osuuspankki, Jyväskylän konttori). Tilille otetaan verkkopankkitunnukset. Käyttöoikeus tilille annetaan taloudenhoitaja Kimmo Tuonoselle ja yhdistyksen puheenjohtaja Minna Heikkiselle.
Päätös:

15. MUUT ASIAT
Ei muita asioita.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

__________________________ _____________________________
PUHEENJOHTAJA SIHTEERI

__________________________ _____________________________

Vuosikokous 2018

OAJ:n Äänekosken paikallisyhdistys ry.
Pöytäkirja 21.3.2018
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00
Paikka Hotelli Keitele, Hotellipolku 1, 44200 Suolahti
Läsnä Jäsenyhdistysten edustajat

1§ Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 17.02.

2§ Kokouksen puheenjohtajan valinta
Esitys: Kokouksen puheenjohtajaksi valitaan Ulla Nyman.
Päätös: Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ulla Nyman.

3§ Kokouksen sihteerin valinta
Esitys: Kokouksen sihteeriksi valitaan Harri Lehto.
Päätös: Kokouksen sihteeriksi valittiin Harri Lehto.

4§ Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ( 2 kpl) ja ääntenlaskijoiden (2 kpl) valinta
Esitys: Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Soile Vantila ja Johanna Ouli.
Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Soile Vantila ja Johanna Ouli.

5§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

6§ Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

7§ Toimintakertomus 1.1.2017-31.12.2017.
Sihteeri esitteli vuoden 2017 toimintakertomuksen.
Päätös: Vuoden 2017 toimintakertomus hyväksyttiin pienin lisäyksin. (Annika Rekonen on
toiminut OAJ KS:n LTO- jaoksessa. ) Liite 1.

8§ Yhdistyksen tilit ja toiminnantarkastajien lausunto.
Esitys: Hyväksytään vuoden 2018 tilinpäätös ja myönnetään vastuuvapaus hallitukselle.
Päätös: Kuultiin toiminnantarkastajan lausunto, tilinpäätös vahvistettiin ja myönnettiin
vastuuvapaus hallitukselle. Liite 2.

9§ Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Sihteeri esitteli toimintasuunnitelman.
Päätös: Toimintasuunnitelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti vuodelle 2018. Liite 3.

10§ Yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen jäsenten kulukorvaukset,
matkakorvaukset ja toiminnantarkastajan palkkiot
Esitys: Pidetään kulukorvaukset ennallaan.
Päätös: Päätettiin pitää kulukorvaukset ennallaan.
Puheenjohtaja 1000,00€
Sihteeri 500,00
Rahastonhoitaja 500,00
Toiminnantarkastaja 50,00
Hallituksen jäsenten matkakorvaukset KVTESin mukaan.

11§ Jäseniltä kannettava jäsenmaksu vuonna 2018.
Esitys: Jäsenmaksua ei peritä jäsenyhdistyksiltä 2018.
Päätös: Jäsenmaksua kanneta vuodelta 2018.

12§ Talousarvio tilikaudelle 2018.
Puheenjohtaja esitteli talousarvion.
Päätös: Talousarvio hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Liite 4.

13§ Hallituksen jäsenten ja näiden varajäsenten valinta vuodelle sekä puheenjohtajan valinta
vuodelle 2018.
Todetaan erovuoroiset hallituksen jäsenet: Heli Hänninen (Susanna Väisänen), Harri
Lehto (Anne Nyholm) Heli Pesonen (Sari Liminka), Soile Vantila (Leena Niemelä)
Päätös: Hallitukseen valittiin Heli Hänninen (Emma Pihlajaniemi) , Soile Vantila (Johanna
Ouli), Harri Lehto (Anne Nyholm) ja Heli Pesonen (Sari Liminka)
Puheenjohtajaksi valittiin Minna Heikkinen.

14§ Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta tilikaudeksi 2018
Esitys: Valitaan toiminnantarkastajiksi Erja Hakkarainen ja Eija Kinnunen.
Päätös: Toiminnantarkastajiksi valittiin Erja Hakkarainen ja Eija Kinnunen.

15§ Yhdistyksen edustajien valinta OAJ Keski-Suomi ry:n vuosikokoukseen.
Esitys: Edustajiksi valitaan LTO: Heli Hänninen, Emma Pihjlajaniemi, (varalle Jaana
Laitinen ja Merja Keljo) OAO:n edustajina Jaana Kovanen ja Sari Koski (varalla Pirjo
Lumiaro Ja Heli Pesonen).
Päätös: OAJ Keski-Suomi ry:n vuosikokoukseen valittiin Heli Hänninen, Emma
Pihjlajaniemi ( varalle Jaana Laitinen, Merja Keljo). OAO: Jaana Kovanen ja Sari Koski
(varalle Pirjo Lumiaro ja Heli Pesonen).

16§ OAJ:n Äänekosken paikallisyhdistys ry:n lakkauttaminen
Esitys: Äänekosken paikallisyhdistys ry. lakkautetaan, kunnes sen kaikki jäsenyhdistysten
jäsenet ovat uusissa yhdistyksissä.
Päätös: Päätetään, että Äänekosken paikallisyhdistys ry. lakkautetaan kunnes kaikki
jäsenyhdistyksen jäsenet ovat uusissa yhdistyksissä.

17§ Muut asiat
Ei muita asioita.

18§ Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen 18.13.

Ulla Nyman Harri Lehto
Puheenjohtaja Sihteeri

Pöytäkirjantarkastajat:
Soile Vantila

OAJ:n Äänekosken paikallisyhdistys ry.

Esityslista 21.3.2018

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00

Paikka Hotelli Keitele, Hotellipolku 1, 44200 Suolahti

Läsnä Jäsenyhdistysten edustajat

1§ Kokouksen avaus

2§ Kokouksen puheenjohtajan valinta

3§ Kokouksen sihteerin valinta

4§ Kokouksen päytäkijrantarkastajien ( 2 kpl) ja ääntenlaskijoiden (2 kpl) valinta

5§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

6§ Kokouksen esityslistan hyväksyminen

7§ Toimintakertomus 1.1.2017-31.12.2017

8§ Yhdistyksen tilit ja toiminnantarkastajien lausunto

9§ Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2018

10§ Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten kulukorvaukset, matkakorvaukset ja toiminnantarkastatajien palkkiot

11§ Jäseniltä kannettava jäsenmaksu

12§ Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

13§ Talousarvio tilikaudelle 2018

14§ Hallituksen jäsenten ja näiden varajäsenten valinta vuodelle 2018

Todetaan erovuoroiset hallituksen jäsenet: Heli Hänninen (Susanna Väisänen), Harri Lehto (Arja Matikainen) Heli Pesonen (Sari Liminka), Soile Vantila (Leena Niemelä)

15§ Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta tilikaudeksi 2018

16§ Yhdistyksen edsutajien valinta OAJ Keski-Suomi ry:n vuosikokoukseen

17§ OAJ:n Äänekosken paikallisyhdistys ry:n lakkauttaminen

18§ Muut asiat

19§ Kokouksen päättäminen

Esityslistat 2023

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 7/2023

AIKA: 8.11.2023 klo 15.30

PAIKKA: Ruokailu Maku, kokous kaupungintalon saunatila

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Tiina Penttinen jäsen, järjestövalmiuspäällikkö

Johanna Ouli jäsen, virkistysvastaava (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan

edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

8. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

9. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

10. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

11. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Educa veso-vaihtoehtona ja pikkujoulut. Uusien opettajien illan kuulumiset.

12. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset.

13. KAUPUNGIN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET

Esitys: Keskustellaan sopeuttamistoimista ja ÄOPY:n toimista asian suhteen.

14. MUUT ASIAT:

Esitys:

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 6/2023

AIKA: 2.10.2023 klo 15.30

PAIKKA: Ruokailu Maku, kokous kaupungintalon saunatila

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Tiina Penttinen jäsen, järjestövalmiuspäällikkö

Johanna Ouli jäsen, virkistysvastaava (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen jäsen, taloudenhoitaja (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen, virkistysvastaava (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Kimmo Tuononen ja Soile Vantila.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

8. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

9. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

10. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

11. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Educa veso-vaihtoehtona ja pikkujoulut. Uusien opettajien illan kuulumiset.

12. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset.

13. KAUPUNGIN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET

Esitys: Keskustellaan sopeuttamistoimista ja ÄOPY:n kannasta niihin.

14. MUUT ASIAT:

Esitys:

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 5/2023

AIKA: 31.8.2023 klo 15.30

PAIKKA: Ruokailu Wille, kokous Hiskin mökki

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Tiina Penttinen jäsen

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen jäsen, taloudenhoitaja (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen, varapuheenjohtaja (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

Päätös:

8. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset. MOP-juhla 5.10.

Päätös:

9. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

Päätös:

10. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

Päätös:

11. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Educa ja pikkujoulut.

Päätös:

12. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

Päätös:

13. TOIMIJAT LUKUVUODELLE 2023-2024

Esitys: Valitaan yhteysopettajat lukuvuodelle 2023-2024. Valitaan järjestövalmiuspäällikkö. Valitaan virkistysvastaava Harri Lehdon tilalle.

Päätös:

14. KOKOUSJÄRJESTELYT

Esitys: Keskustellaan kokousten sujuvoittamisesta.

Päätös:

15. JÄSENTAPAHTUMAT 2023-2024

Esitys: Keskustellaan siitä, millaisia jäsentapahtumia ja koulutuksia olisi syytä järjestää ja millaista edunvalvontaa toivotaan.

Päätös:

16. TIEDONSIIRTOPALAVERIT

Esitys: Korvataan yhteysopettajien sekä virkistysvastaavien tiedonsiirtopalaverin kustannukset.

Päätös:

17. MUUT ASIAT

18. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

19. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

______________________________________ ______________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 4/2023

AIKA: 11.5.2023 klo 15.30

PAIKKA: Ruokailu Wille, kokous Hiskin mökki

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

8. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

9. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

10. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

11. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

12. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

13. MUUT ASIAT:

14. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

15. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:
 
______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:
 
________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 3/2023

AIKA: 5.4.2023 klo 15.30

PAIKKA: Hiskin mökki

7. HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Esitys: Valitaan hallitukselle varapuheenjohtaja ja muut toimijat.
Päätös:

8. OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUS
Esitys: Valitaan kolme edustajaa OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen 20.4. Muurameen Minna
Heikkisen, Sami Kallioisen ja Heini Aaltosen lisäksi.
Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

11. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. AKMO:N TERVEISET
Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

14. ELÄKEMUISTAMISET
Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

15. MUUT ASIAT:

16. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 2/2023

AIKA: 20.2.2023 klo 15.30

PAIKKA: Hiskin mökki

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. TILINPÄÄTÖS

Esitys: Käydään läpi vuoden 2022 tilinpäätös.

Päätös:

8. BUDJETTI

Esitys: Käydään läpi vuoden 2023 budjetti.

Päätös:

9. TOIMINTAKERTOMUS 2022

Esitys: Käydään läpi vuoden 2022 toimintakertomus.

Päätös:

10.TOIMINTASUUNNITELMA 2023

Esitys: Käydään läpi vuoden 2023 toimintasuunnitelma

11. VUOSIKOKOUS 2023

Esitys: Keskustellaan vuosikokousjärjestelyistä. Erovuoroiset:

Päätös:

12. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

13. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

14. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

15. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

16. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

17. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

18. MUUT ASIAT

19. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

20. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 1/2023

AIKA: 30.1.2023 klo 15.30

PAIKKA: Hiskin mökki

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. JÄSENPALAUTTEET

Esitys: Palautteiden pohjalta tehtävä jäsenkirje valmisteluun. Aiheet, jotka siihen halutaan nostaa.

Päätös:

8. VUOSIKOKOUS

Esitys: Sovitaan vuosikokouksen järjestelyistä.

Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

11. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

13.YSI:N TERVEISET

14. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Vuosikokous ja kevään tapahtumat.

15. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

16. MUUT ASIAT:

17. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

18. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

Esityslistat 2022

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 7/2022

AIKA: 24.11.2022 klo 15.30

PAIKKA: Wille, Hiskin mökki

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. JÄSENPALAUTTEET

Esitys: Käsitellään VESO-päivässä saadut palautteet.

Päätös:

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset. Katariina Murto ja jäsenilta 19.1.2023.

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

11. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

12.YSI:N TERVEISET

13. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Teatteriretken kuulumiset.

14. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

15. MUUT ASIAT:

16. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 6/2022

AIKA: 12.10.2022 klo 15.30

PAIKKA: Äänekosken lukio

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Johanna Pietiläinen)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

8. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

9. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

10. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

11.YSI:N TERVEISET

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. 2.10. Teatteriretki.

13. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

14. MUUT ASIAT:

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

_______________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 5/2022

AIKA: 31.8.2022 klo 15.30

PAIKKA: SYK

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET JÄSENILLE 2022

Esitys: Suunnitellaan syksyn/kevään tapahtumat (teatteriretki, Educa, MOP) ja tarvittavat koulutukset jäsenille.

Päätös:

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

11. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Yhdistyksen luontoretki OAJ:n laavulle.

13. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

14. MUUT ASIAT:

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 4/2022

AIKA: 25.4.2022 klo 15.30

PAIKKA: Cafe Möljä

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Sami Kallioinen jäsen, sihteeri (Paavo Jäntti)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Riinukka Liimatainen)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Mia Irtamo jäsen (Mari Vigg)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen jäsen (Laura Kumpukoski)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Merja Keljo jäsen (Noora Manninen)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Esitys: Varapuheenjohtajan, taloudenhoitajan virkistysvastaavien ja jäsenasioiden hoitajan valinta

uudelle toimikaudelle. Kutsutut.

Päätös:

8. YHTEYSOPETTAJAT 2022

Esitys: Käydään läpi yhteysopettajat vuodelle 2022 ja koulutuksen tarve.

Päätös:

9. OAJ:N VELVOITTEET PAIKALLISYHDISTYKSILLE 1.1.2022 ALKAEN

Esitys: Keskustellaan velvoitteista.

Päätös:

10. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

12. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

14. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Yhdistyksen luontoretki OAJ:n laavulle.

15. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

16. MUUT ASIAT:

17. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

18. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Sami Kallioinen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 3/2022

AIKA: 10.3.2022 klo 15.30.

PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen sihteeri, jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

(Anne Nyholm jäsen) Maarit Rantaniva

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Tuula Sarja ja Heini Aaltonen.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. TILINPÄÄTÖS

Esitys: Käydään läpi vuoden 2021 tilinpäätös.

Päätös:

8. BUDJETTI

Esitys: Käydään läpi vuoden 2022 budjetti.

Päätös:

9. VUOSIKOKOUS 2022

Esitys: Keskustellaan vuosikokousjärjestelyistä. Mietitään OAJ Keski-Suomen vuosikokousedustajat 12.4., Erovuoroiset: Heini Aaltonen, Hanna Janger, Eija Kinnunen, Sari Terävä, Harri Lehto, Kimmo Tuononen ja Annika Rekonen. Lisäksi Jaana Kari-Svan ja Anne Nyholm ei jatka hallituksessa työskentelyä. Mika Matilainen tarvitsee varajäsenen.

Päätös:

10. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset.

12. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

14. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

15. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

16. MUUT ASIAT:

17. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

18. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Eija Kinnunen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 2/2022

AIKA: 14.2.2022 klo 15.30

PAIKKA: Café Möljä

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen sihteeri, jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

(Anne Nyholm jäsen) Maarit Rantaniva

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Kimmo Tuononen ja Tuula Sarja.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. TILINPÄÄTÖS

Esitys: Käydään läpi vuoden 2021 tilinpäätös.

Päätös:

8. BUDJETTI

Esitys: Käydään läpi vuoden 2022 budjetti.

Päätös:

9. TOIMINTAKERTOMUS

Esitys: Käydään läpi vuoden 2021 toimintakertomus.

Päätös:

10. TOIMINTASUUNNITELMA

Esitys: Keskustellaan vuoden 2022 toimintasuunnitelmasta.

Päätös:

11. VUOSIKOKOUS 2022

Esitys: Keskustellaan vuosikokousjärjestelyistä. Aikataulu, ruokailu, kutsu.

Päätös:

12. ANSIOMERKIT

Esitys: Hyväksytään yhdistyksen hallitukselle tulleet ansiomerkkihakemukset.

Päätös:

13. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

14. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveiset. Vuosikokousedustajat, tiedote valtuustovaaleista ja äänestyksestä ja suklaista yhteysopettajille.

15. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

16. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

17. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

18. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

19. MUUT ASIAT:

20. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

21. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

_________________________________ ____________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Eija Kinnunen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ ___________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 1/2022

AIKA: 24.1.2022 klo 15.30

PAIKKA: Teams

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen sihteeri, jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. YHDISTYKSEN SIHTEERI

Esitys: Jaana Kari-Svan on pyytänyt eroa vuoden alusta yhdistyksen sihteerin tehtävästä. Esitetään

että Eija Kinnunen toimii sihteerinä vuosikokoukseen saakka.

Päätös:

8. VUOSIKOKOUS 2022

Esitys: Keskustellaan vuosikokouksen ajankohdasta ja järjestelyistä.

Päätös:

9. VUODEN 2022 TAPAHTUMAT

Esitys: Suunnitellaan tulevan toimintakauden tapahtumia jäsenistölle.

Päätös:

10. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

12. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

14. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Pikkujoulukuulumiset.

15. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

16. MUUT ASIAT:

17. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

18. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Eija Kinnunen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

Esityslistat 2021

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 8/2021

AIKA: 9.12.2021 klo 15.30

PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen puheenjohtaja
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Maarit Rantaniva varajäsen
Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Katja Kätkä ja Kimmo Tuononen.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös:

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on

7. MATKAKUSTANNUKSET YÖN YLI KOULUTUKSISSA
Esitys: OAJ veloittaa yön yli koulutuksissa yksin majoittuvalta min. 40 e/yö. Esitetään että yhdistys maksaisi ko. erotuksen, koska näin pandemia aikana lienee syytä välttää vieraiden kanssa majoittumista.
Päätös:

8. VALTUUSTOVAALIT 2022
Esitys: Keskustellaan vaaliedustuksesta ja järjestelyistä.

9. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

11. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. AKMO:N TERVEISET
Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Pikkujoulukuulumiset.

14. ELÄKEMUISTAMISET
Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

15. MUUT ASIAT

16. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta

________________________________ ________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi

________________________________ ________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 6/2021

AIKA: 6.10.2021 klo 15.30

PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. EDUCA 2022

Esitys: OAJ Keski-Suomi on päättänyt tukea jäsenyhdistyksiä kustantamalla kaksi henkilöä paikallisyhdistyksistä Educaan. Keskustellaan lähtijöistä.

Päätös:

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

11. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Keskustellaan pikkujouluista.

13. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

14. MUUT ASIAT:

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 5/2021

AIKA: 25.8.2021 klo 15.30

PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Heli Koski-Lammi)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. UUDEN YHTEYSOPETTAJAN VALINTA

Esitys: Valitaan yhteysopettaja Heli Koski-Lammin tilalle.

Päätös:

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä. 9.9. tulossa YSI-jaoston seminaari Ränssin kievarissa klo 17-21 johon toivotaan osallistujaksi pj. + 1à. Toteutuuko?

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset ja keskustellaan VOP-päivistä Raumalla.

11. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset. Keskustellaan mahdollisuuksista järjestää tapahtumia syksyllä.

13. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

14. MUUT ASIAT

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

________________________________ ________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ ________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 4/2021

AIKA: 20.5.2021 klo 15.30

PAIKKA: Teams

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Katja Kätkä jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Heli Koski-Lammi)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Esitys: Valitaan yhdistykselle varapuheenjohtaja.

Päätös:

8. OAJ:N HYVINVOINTIRAHASTON HAKEMUS

Esitys: Puheenjohtaja esittelee hakemuksen sisällön.

Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä. Tulossa: PATY:n viimeinen järjestelyeräkoulutus 24.5., vaalitilaisuuksia.

11. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. AKMO:N TERVEISET

Esitys: Kuullaan AKMO:n terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

14. ELÄKEMUISTAMISET

Esitys: Käydään läpi mahdolliset eläkemuistamiset

15. MUUT ASIAT: Yhdistykselle saapunut viesti.

16. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 3/2021

AIKA: 7.4.2021 klo 15.30

PAIKKA: Teams

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Heli Koski-Lammi)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. KOULUNMÄEN REMONTTI

Esitys: Käydään läpi Koulunmäen remontin tilanne ja mahdollinen kannanotto.

Päätös:

8. OAJ KESKI-SUOMEN VUOSIKOKOUS

Esitys: Valitaan yhdistyksemme kokousedustajat. Kokous on 28.4. klo 17 Teamsissa.

Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset erittäin lyhyesti.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä erittäin lyhyesti. Tulossa: Toimijakoulutus 16.3., OAJ:n työhyvinvointirahaston haku 1.3.-30.4.2021. Myös kuntavaalikoulutuksia maaliskuussa.

11. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset erittäin lyhyesti.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

13. MUUT ASIAT

14. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

15. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 2/2021

AIKA: 11.3.2021 klo 15.30

PAIKKA: Teams ja Telakka

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Heli Koski-Lammi)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi .

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. AKMON JÄSEN KOKOUKSIIIN

Esitys: AKMO:n jäsen hallituksessa on Tiina Hämäläinen. Hän ei ole osallistunut kokouksiin. Katja

Kätkä ja Sari Savolainen ovat lähestyneet hallitusta ehdottaen, että heidät kutsuttaisiin kokouksiin.

Päätös:

8. JÄRJESTELYVARAERÄNEUVOTTELUT

Esitys: Päätetään hallituksen kanta neuvotteluihin.

Päätös:

9. TILINPÄÄTÖS 2020

Esitys: Käydään läpi vuoden 2020 tilinpäätös.

Päätös:

10. BUDJETTI 2021

Esitys: Käydään läpi vuoden 2021 budjetti.

Päätös:

11. TOIMINTAKERTOMUS

Esitys: Käydään läpi vuoden 2020 toimintakertomus.

Päätös:

12. TOIMINTASUUNNITELMA

Esitys: Keskustellaan vuoden 2021 toimintasuunnitelmasta.

Päätös:

13. VUOSIKOKOUS 2021

Esitys: Vuosikokoukseen paikan päällä osallistuville järjestetään ruokatarjoilu. Hallituksen erovuoroiset jäsenet.

Päätös:

14. MUISTAMISET

Esitys: Muistetaan päiväkodinjohtaja Leena Raatikaista 26.3. eläkkeelle jäämisen johdosta.

Päätös:

15. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset erittäin lyhyesti.

16. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä erittäin lyhyesti. Tulossa: Toimijakoulutus 16.3., OAJ:n työhyvinvointirahaston haku 1.3.-30.4.2021. Myös kuntavaalikoulutuksia maaliskuussa.

17. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset erittäin lyhyesti.

18. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

19. MUUT ASIAT

20. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

21. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 1/2021

AIKA: 28.1.2021 klo 15.30

PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Heli Koski-Lammi)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Heini Aaltonen ja Tuula Sarja.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata yhdistyksen taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. VUOSIKOKOUS 2021

Esitys: Keskustellaan vuosikokouksen ajankohdasta ja järjestelyistä poikkeusaikana. Pohditaan, mitä tavoitteita yhdistyksellä on vuonna 2021.

Päätös:

8. TAPAAMINEN KOKOOMUKSEN KUNTAVAALIEHDOKKAIDEN KANSSA

Puheenjohtaja ja hallituksen jäseniä tapaavat kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaita

pe 29.1.2021 klo 12 . Kokoomuksen toimistolla.

Esitys: Päätetään, ketkä lähtevät puheenjohtajan mukaan. Kootaan asiat, joista tapaamisessa keskustellaan.

Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT

Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

Tulossa: eläkeilta 11.2. etänä, OAJ:n työhyvinvointirahaston haku 1.3.-30.4.2021.

11. VAKA-TERVEISET

Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

13. MUUT ASIAT

14. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

15. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

___________________________ ___________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

___________________________ ___________________________

Esityslistat 2020

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 9/2020

AIKA: 9.12.2020 klo 15.30

PAIKKA: Hotelli Keitele

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Sari Terävä jäsen (Hanna Pölkki)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Heli Koski-Lammi)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Harri Lehto ja Tuula Sarja.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös:

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on

7. JÄSENETU

Esitys: Mietitään vaihtoehtoja jäsenten virkistykseksi tai virkistyksen siirtämistä parempaan aikaan.

Päätös:

8. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset erittäin lyhyesti.

9. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä erittäin lyhyesti.

10. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset erittäin lyhyesti.

11. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

12. MUUT ASIAT

13. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään

14. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 8/2020

AIKA: 4.11.2020 klo 15.30
PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös:

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös:

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. KOULNUMÄEN YHTENÄISKOULUN REMONTTI
Esitys: Keskustellaan tilanteesta.
Päätös:

8. JÄSENETU
Esitys: Kylpylä yms. palvelu Peurungassa näyttää olevan liian vaikea toteuttaa. Mietitään muita vaihtoehtoja jäsenten virkistykseksi.
Päätös:

9. YHTEYSOPETTAJAKOULUTUS
Esitys: Yhteysopettajakoulutus järjestetään ke 25.11. klo 16 Pankkarilla. Tilaisuudessa kerrotaan luottamusmiesten kuulumiset ja ajankohtaiset asiat sekä tutustutaan OAJ:n uusiin jäsenhankintamateriaaleihin. Lopuksi on ruokailu.

10. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

12. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

14. MUUT ASIAT

15. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 6/2020

AIKA: 23.9.2020 klo 15.30

PAIKKA: Wille

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja

Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)

Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)

Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)

Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)

Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)

Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)

Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)

Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)

Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)

Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)

Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)

Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)

Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)

Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vigg)

Kutsutut:

Mirja Hallikainen

Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS

Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT

Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.

Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.

Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE

Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.

Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.

Päätös: Tilillä on e.

7. Mehiläisen työterveyspalvelut

Esitys: Keskustellaan työterveyspalvelujen riittävyydestä.

Päätös:

8. Syksyn tapahtumat

Esitys: Katsaus syksyn tapahtumiin.

Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

11. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

13. MUUT ASIAT

14. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

15. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 5/2020

AIKA: 17.8.2020 klo 15.30

PAIKKA:

7. VUOSIKOKOUS 2020

Esitys: Käydään läpi vuosikokouksen järjestelyt.

Päätös:

8. OAJ Keski-Suomen vuosikokous 2020

Esitys: Vahvistetaan OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen osallistujat.

Päätös:

9. Syksyn tapahtumat

Esitys: Suunnitellaan syksyn tapahtumia.

Päätös:

10. LUOTTAMUSMIESASIAT

Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET

Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

12. VAKA-TERVEISET

Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA

Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

14. MUUT ASIAT

15. SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________

Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 3/2020

AIKA: 12.5.2020 klo 18.00
PAIKKA: Meet-palaveri

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. VUOSIKOKOUS 2020
Esitys: Vuosikokouksen järjestelyt korona-tilanteessa.
Päätös:

8. ANSIOMERKKIANOMUS
Esitys: Haetaan Mirjalle pronssinen ansiomerkki hopeisin lehvin.
Päätös:

9. OVTES-JÄRJESTELYVARAERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan neuvottelujen tilanne.

10. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

12. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan Tampereen retken kuulumiset.

14. MUUT ASIAT

15. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 2/2020

AIKA: 17.2.2020 klo 15.30
PAIKKA: Koulunmäen yhtenäiskoulu, uusi puoli, A-rakennuksen olohuone 2.krs

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen taloudenhoitaja, jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Anne Nyholm ja Erja Hakkarainen
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta. Käydään läpi taloudenhoitajan laatima talousarvioesitys vuodelle 2020.
Päätös: Tilillä on e.

7. VUOSIKOKOUS 2020
Esitys: Käydään läpi ÄOPY:n tilinpäätös vuodelta 2019. Laaditaan toimintakertomus ja
toimintasuunnitelma.

8. EROVUOROISET HALLITUKSEN JÄSENET
Esitys: Hallituksen puheenjohtajan, jäsenen ja varajäsenen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Se alkaa
välittömästi valinnan tapahduttua ja päättyy kahden (2) vuoden kuluttua pidettävässä varsinaisessa
kokouksessa. Jäsenistä ja varajäsenistä puolet eroaa vuosittain. Ensimmäisenä vuonna
erovuoroisuuden määrää arpa. Arvotaan erovuoroiset hallituksen jäsenet.
Päätös:

9. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

11. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

12. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan Tampereen retken kuulumiset.

13. MUUT ASIAT

14. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään klo 15.30 koululla.

15. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 1/2020

AIKA: 15.2.2020 klo 15.30
PAIKKA: Suolahden yhtenäiskoulu, vanha puoli, kotitalous

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Jaana Mäntysalo)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan sihteeri, jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Heini Aaltonen ja Eija Kinnunen.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. ÄOAY:N TOIMINNANTARKASTUS
Esitys: Vahvistetaan tilinpäätös ja myönnetään vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja muille
vastuuvelvollisille. Päätetään lopputilinpäätöksen esittelystä jäsenille.
Päätös:

8. YHTEYSOPETTAJA SUOLAHDEN YHTENÄISKOULUN ALALUOKILLE
Esitys: Valitaan, kuka hoitaa Suolahden yhtenäiskoulun alaluokkien yhteysopettajuuden.
Päätös:

9. VUOSIKOKOUS
Esitys: Sovitaan yhdistyksen vuosikokouksen ajankohdasta ja järjestelyistä. Keskustellaan
tämänhetkisten toimijoiden palkkioiden riittävyydestä.
Päätös:

10. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset; Erite-pakki ja paperiroskat.

11. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

12. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan Tampereen retken kuulumiset.

14. MUUT ASIAT

15. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo 15.30 koululla.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Jaana Kari-Svan, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

Esityslistat 2019

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 8/2019

AIKA: 16.12. 2019 klo 15.30
PAIKKA: Keitele

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset; Erite-pakki ja paperiroskat.

8. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä lyhyesti.

9. VAKA-TERVEISET
Esitys: Kuullaan varhaiskasvatuksen terveiset.

10. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Keskustellaan kevään Tampereen retkestä.

11. MUUT ASIAT

12. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

13. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 7/2019

AIKA: 30.10. 2019 klo 15.30
PAIKKA: KYK uuden puolen neuvottelutila

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Anne Nyholm jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo
Merja Keljo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. ÄOAY:n LOPPUTILINPÄÄTÖS
Esitys: Allekirjoitetaan ÄOAY:n lopputilinpäätös.
Päätös:

8. TYÖHYVINVOINNIN TEEMAVUOSI
Esitys: Tarkennetaan edellisessä kokouksessa sovittuja työhyvinvoinnin teemavuoden tapahtumia.
Päätös:

9. YHDISTYKSEN JÄSENTAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN
Esitys: Kuullaan jäsentapahtuman järjestämisen edistymisestä.
Päätös:

10. SYKSYN JÄRJESTELYVARAERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan 22.10. neuvottelujen edistymisestä.

11. PAIKALLISNEUVOTTELUT YS-AJAN KÄYTÖSTÄ
Esitys: Kuullaan 7.10. käydyn neuvottelun tilanne.

12. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

13. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

14. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset Pankkarin Bakkanaalien ja teatteriretken osalta. Päätetään jäsenille tarjottavien juomalippujen määrästä bakkanaaleissa.

15. MUUT ASIAT

16. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 6/2019

AIKA: 9.9. 2019 klo 15.30
PAIKKA: Kapeenkoski

LÄSNÄ:

Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo
Merja Keljo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. HALLITUKSEN JÄSENEN VALINTA JA YHTEYSOPETTAJAN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistyksen hallituksen uusi jäsen ja yhteysopettaja.
Päätös:

8. TYÖHYVINVOINNIN TEEMAVUOSI
Esitys: Suunnitellaan työhyvinvoinnin teemavuoden tapahtumia pienemmissä ryhmissä tämän kokouksen jälkeen.
Päätös:

9. YHDISTYKSEN JÄSENTAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN
Esitys: Sovitaan jäsentapahtumasta ja sen järjestelyistä.
Päätös:

10. VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJIEN ERILLINEN KOKOONTUMINEN
Esitys: Keskustellaan, maksaako yhdistys varhaiskasvatuksen opettajien erillisen kokoontumisen kustannukset.
Päätös:

11. YS-AJAN SEURANTA JA KÄYTÄNTEET
Esitys: OAJ Keski-Suomi on lähestynyt yhdistystä YS-ajan tiimoilta ja haluaisi yhdistyksen ottavan kantaa ja vievän asiaa eteenpäin Äänekoskella. Keskustellaan tilanteesta ja päätetään jatkotoimenpiteistä.
OAJ Keski-Suomi muistuttaa, että
”Peruskoulussa opettajalle määrättyjen viikoittaisten opetus- ja muiden tehtävien lisäksi opet-tajan tulee osallistua korkeintaan 126 tuntia lukuvuodessa opetuksen yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin jo koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien hoitamiseen (OVTES osio B Liite 1, 6 ja 6a §).
Lukuvuoden alussa luottamusmiesten tulee muistuttaa rehtoreita ja opettajia yhteissuunnittelutyöajan jakamisesta eri tehtäviin. Ilman suunnitelmaa työajan ja työtehtävien rajaaminen ei ole mahdollista, vaikka työaikaa seuraisikin. Työajan suunnittelu on tärkeä osa työpaikkatasoista yhteistoimintamenettelyä.
Työajan ylityksestä ei ole valtakunnallisesti sovittu korvausperusteita, mutta paikallisesti on mahdollista sopia asiasta etukäteen kuten muistakin ylimääräisistä tehtävistä. Tällöin työajan-käytöstä tulee olla rehtorin kanssa läpikäyty suunnitelma, suunnitelmaa ja työaikaa tulee seurata sekä yrittää rajata / karsia tehtäviä yhdessä rehtorin kanssa ennen mahdollista ylitys-tä. Jokainen opettaja vastaa itse siitä, ettei tee sopimuksen ulkopuolista työtä.
Päätös:

12. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

13. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

14. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

15. MUUT ASIAT

16. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS
ESITYSLISTA 5/2019

AIKA: 19.8. 2019 klo 15.30
PAIKKA: Alkulan Metsäeskari

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo
Merja Keljo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. OV-TES ja KV-TES JÄRJESTELYERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan neuvottelujen tämänhetkinen tilanne.

8. SYYSLUKUKAUDEN AVAUS JA TYÖHYVINVOINNIN TEEMAVUOSI
Esitys: Keskustellaan syyslukukauden avauksen ajankohdasta ja järjestelyistä.

9. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

10. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

11. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

12. MUUT ASIAT

13. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

14. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________
Eija Kinnunen Heli Koski-Lammi

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 4/2019

AIKA: 8.5.2019 klo 15.30.
PAIKKA: Hietaman koulu

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo
Merja Keljo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo.

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

7. OV-TES ja KV-TES JÄRJESTELYERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan neuvottelujen tämänhetkinen tilanne.

8. SYYSKUKUKAUDEN AVAUS
Esitys: Ensi lukuvuosi on työhyvinvoinnin teemavuosi. Aloitetaan syyslukukausi tekemällä
hallituksen kanssa koulutus/virkistysmatka työhyvinvoinnin hengessä.

9. LASTENTARHANOPETTAJAPÄIVÄT
Esitys: Lastentarhanopettajapäiville osallistuvilta muilta kuin ÄOPY:n jäseniltä peritään jyvitetty maksu matkakustannuksista.

10. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

12. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

15. MUUT ASIAT

16. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.30 koululla.

13. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo.

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________
Eija Kinnunen Heli Koski-Lammi

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 3/2019

AIKA: 11.3.2019 klo 15.30
PAIKKA: Suolahden yhtenäiskoulu

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-Svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo. .

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Harri Lehto ja Johanna Ouli.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. ÄOPY:n KEVÄTKOKOUS 2019
Käydään läpi kevätkokouksen järjestelyt. Kevätkokous on 29.3. 17.30.

7. ÄOAY:N KEVÄTKOKOUS
Esitys: Käydään läpi ÄOAY:n tilinpäätös ja laaditaan toimintakertomus 29.3. saakka.
Päätös:

8. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

9. YHDISTYSTEN VARALLISUUDEN JAKO
Puheenjohtaja esittelee vanhojen yhdistysten varallisuuden jaon tilanteen.

10. OV-TES ja KV-TES JÄRJESTELYERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan neuvottelujen tämänhetkinen tilanne.

11. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

12. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

13. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

14. LASTENTARHANOPETTAJIEN PÄIVÄT JA NIIDEN TUKEMINEN
Esitys: Tuetaan lastentarhanopettajien päiville osallistuvia samassa suhteessa kuin tuettiin Educaan osallistuvia.
Päätös:

15. MUUT ASIAT

16. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.15 koululla.

17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. .

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________
Eija Kinnunen Heli Koski-Lammi

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIEN
PAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS ESITYSLISTA 2/2019

AIKA: 13.2.2019 klo 15.30
PAIKKA: Karhunlähteen päiväkoti

LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-svan jäsen (Mari Vig)

Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo. .

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

3. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi Eija Kinnunen ja Heli Koski-Lammi.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajat

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uudet jäsenet.

6. YHTEYSOPETTAJIEN KOULUTUS
Esitys: Yhteysopettajien koulutus on torstaina 21.3. klo 15.30 alkaen. Asianosaisille tulee kutsu ja ilmoittautuminen. Kustannukset ovat X euroa ja lisäksi mahdolliset kouluttajien matkakustannukset.
Päätös:

7. KEVÄTKOKOUS 2019
Sovitaan kevätkokouksen järjestelyistä. Kevätkokous on 29.3. 17.30.

8. ÄOAY:N LAKKAUTTAMINEN
Sovitaan ÄOAY:n lakkauttamiskokouksen järjestelyistä. Kokous pidetään 29.3. klo 17.

9. ÄOAY:N TILINPÄÄTÖS 2018

10. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

11. YHDISTYKSEN REKISTERÖIMINEN
Puheenjohtaja kertoo uuden yhdistyksen rekisteröitymisestä ja eroamisesta ÄPY.stä.

12. PANKKITILIN AVAAMINEN ÄOPY:LLE
Esitys: Avataan pankkitili ÄOPY:lle. Sovitaan ajankohta, jolloin taloudenhoitaja, sihteeri, puheenjohtaja ja nimenkirjoittaja menevät pankkiin. Kootaan lista hallituksen jäsenistä henkilötunnuksineen.
Päätös:

13. OV-TES ja KV-TES JÄRJESTELYERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan neuvottelujen tämänhetkinen tilanne.

14. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

15. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

16. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

17. LASTENTARHANOPETTAJIEN PÄIVÄT JA NIIDEN TUKEMINEN VRT EDUCA
Esitys: Tuetaan lastentarhanopettajien päiville osallistuvia samassa suhteessa kuin tuettiin Educaan osallistuvia.
Päätös:

18. MUUT ASIAT

19. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.15 koululla.

20. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. .

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

________________________________ _________________________________
Eija Kinnunen Heli Koski-Lammi

ÄÄNEKOSKEN OPETTAJIENPAIKALLISYHDISTYS RY:N HALLITUS

ESITYSLISTA 1/2019

AIKA: 17.1.2019 klo 15.30
PAIKKA: Koulunmäen koulu, yläkoulun opehuone
LÄSNÄ:
Minna Heikkinen, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen sihteeri, jäsen (Mirja Hallikainen)
Heini Aaltonen jäsen (Anne Nyholm)
Hanna Janger jäsen (Tarmo Hallikainen)
Eija Kinnunen jäsen (Kirsi Marjo)
Heli Koski-Lammi jäsen (Sari Terävä)
Harri Lehto jäsen (Tiina Penttinen)
Johanna Ouli jäsen (Maarit Rantaniva)
Kimmo Tuononen jäsen (Sanna-Mari Nyholm)
Soile Vantila jäsen (Leena Niemelä)
Tuula Sarja jäsen (Jaana Laitinen)
Tiina Hämäläinen jäsen (Sari Savolainen)
Mika Matilainen varapj., jäsen (Tuija Kinnunen)
Annika Rekonen jäsen (Heli Hänninen)
Jaana Kari-svan jäsen (Mari Vig)
Kutsutut:
Mirja Hallikainen
Kirsi Marjo

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo. .

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Sääntöjen mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

3. KOKOUKSEN SIHTEERIN JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi X ja X ja sihteeriksi Erja Hakkarainen.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi . Valitaan kokouksen sihteeriksi

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. LÄSNÄOLO- JA PUHEOIKEUS HALLITUKSEN KOKOUKSISSA VUONNA 2019
Esitys: Myönnetään yllä olevat oikeudet jäsenten ja puheenjohtajan lisäksi työsuojeluvaltuutetuille ja luottamusmiehille.
Päätös:

6. HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINENHallituksen toimihenkilöiden valinta vuodelle 2019.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa sääntöjen mukaan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja (jompikumpi) yhdessä sihteerin tai hallituksen valitseman muun henkilön kanssa.
Esitys: Valitaan toimihenkilöt vuodelle 2019 seuraavasti:
Taloudenhoitaja: Kimmo Tuononen
Jäsenvastaava: Erja Hakkarainen
Virkistysvastaavat: Harri Lehto ja Soile Vantila
Tiedotusvastaava: Kimmo Tuononen
Koulutusvastaava: Erja Hakkarainen
Järjestövalmiuspäällikkö: Harri Lehto
YT-henkilö: Mirja Hallikainen
Yhdistyksen nimenkirjoittaja:

7. KOULUJEN YHTEYSOPETTAJAT 2019
Tarkastetaan yhteysopettajien tiedot.
Sanna Inkeroinen, Koulunmäen yhtenäiskoulun Keskuskoulun toimipiste
Hannaleena Jokivirta, Honkolan koulu
Eija Kinnunen, Telakkakadun koulu
Harri Lehto, Asemakadun koulu
Heli Koski-Lammi, Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9
Jenni Kupari-Soidinmäki, Koskela
Sari Niskanen, Koulunmäen yhtenäiskoulun Teken toimipiste
Helena Nissinen, Koiviston koulu
Minna Oksanen, lukio
Sanna-Mari Nyholm, Sumiaisten koulu
Kimmo Tuononen, Konginkankaan koulu
Vesa Villanen, Poke
Erja Hakkarainen, Hietaman koulu
Päiväkodit?

8. YHTEYSOPETTAJIEN KOULUTUS
Esitys: Järjestetään uusille ja vanhoille yhteysopettajille koulutus helmi-maaliskuussa 2019.
Päätös:

9. OAJ Keski-Suomen vuosikokous 2019
Esitys: Valitaan lähtijät OAJ Keski-Suomen vuosikokoukseen keväällä 2019.
Päätös:

10. KEVÄTKOKOUS 2019Sovitaan kevätkokouksen järjestelyistä ja ajankohdasta.

11. JÄSENASIAT
Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla sen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö. Hallitus hyväksyy jäsenet. Jäseneksi valittu henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi. Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen vuosikokouksissa.
Esitys: Käsitellään ajankohtaiset jäsenasiat. Hyväksytään uudet jäsenet.
Päätös: Hyväksyttiin uusiksi jäseniksi .

12. YHDISTYKSEN TALOUDELLINEN TILANNE
Sääntöjen mukaan hallituksen tehtävänä on vastata taloudenhoidosta.
Esitys: Kuullaan taloudenhoitajan selvitys yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta.
Päätös: Tilillä on e.

13. OV-TES JÄRJESTELYERÄNEUVOTTELUT
Esitys: Kuullaan neuvottelujen tämänhetkinen tilanne.

14. LUOTTAMUSMIESASIAT
Esitys: Kuullaan luottamusmiesten terveiset.

15. OAJ KESKI-SUOMEN TERVEISET
Esitys: Kuullaan OAJ Keski-Suomen terveisiä.

16. VIRKISTYSTOIMINTA
Esitys: Kuullaan virkistysvastaavien terveiset.

17. MUUT ASIAT

18. SEURAAVA KOKOUS
Seuraava kokous pidetään: klo. 15.15 koululla.

19. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. .

Kokouksen puolesta:

______________________________________ ______________________________________
Minna Heikkinen, puheenjohtaja Erja Hakkarainen, sihteeri

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen mukaiseksi:

Esityslistat 2018

OAJ:n Äänekosken paikallisyhdistys ry.n hallituksen kokous Esityslista 3/2018

Aika: Tiistai 21.8.2018 klo 16.30
Paikka: POKE, Opinahjontie 1, henkilöstön ruokailutila

Läsnä:
Minna Heikkinen PJ ÄOAY
Ulla Maija Nyman, AOPKS
Jaana Hintikka, AOPKS (Matti Puttonen)
Tiina Hämäläinen Ala-Keiteleen musiikinopettajat ry ( Sari Savolainen)
Jaana Laitinen K-S LTO (Heli Hänninen)
Harri Lehto ÄOAY (Anne Nyholm)
Pirjo Lumiaro AOPKS (Tanja Huttunen)
Heli Pesonen AOPKS (Sari Liminka)
Soile Vantila ÄOAY (Johanna Ouli)
Kokoukseen kutsuttuna:
Erja Hakkarainen, Jukon lm, Äänekosken kaupunki, ÄOAY x
Mirja Hallikainen, Jukon plm, Äänekosken kaupunki, ÄOAY
Merja Keljo, Jukon lm, Äänekosken kaupunki, LTO
Kirsi Marjo, Jukon lm, Äänekosken kaupunki, ÄOAY
Tero Toivonen, Jukon lm, Poke, AOPKS
Martti Tuoriniemi, taloudenhoitaja
Heli Vuorinen, Keski-Suomen kaupan ja kulttuurin opettajat ry.

1§ Kokouksen avaaminen.
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo

2§ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:

3§ Esityslistan hyväksyminen.
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös:

4§ Valitaan kaksi pöytäkirjantarkistajaa
Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi X ja X.
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi

5§ OAJ:n järjestörakenteen muutos
Esitys: Katsaus järjestörakenteen etenemiseen. Uudet säännöt. Perustamiskokouksen aikataulu. Mahdolliset hautajaiset.
Päätös:

6§ Ajankohtaisia, edunvalvonnallisia ja työsuojelullisia asioita.
Esitys: Kuullaan jäsenyhdistysten edustajien, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen terveiset. –
ÄOAY:
AOPKS:
LTO:
AKMO:
KESKI-SUOMEN KAUPAN JA KULTTUURIN OPETTAJAT:

7§ OAJ Keski-Suomen kuulumiset.

8§ OAJ on the Road tapahtuma
Esitys: Keskustellaan tapahtuman järjestelyistä ja tilanteesta tällä hetkellä.
Päätös:

9§ OAJ:n ansiomerkkien hakeminen ansioituneille toimijoille.
Esitys: Keskustellaan mikä on tilanne ansiomerkkien hakemisen suhteen.
Päätös:

10§ Saapuneet kirjeet ja ilmoitusasiat.

11§ Muut asiat

12§ Seuraava kokous. Seuraava hallituksen kokous pidetään

13§ Kokouksen päättäminen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

________________________ __________________________
Minna Heikkinen Harri Lehto
puheenjohtaja sihteeri

Pöytäkirjantarkastajat

Perustamiskokous

PÖYTÄKIRJA
Äänekosken opettajien paikallisyhdistyksen perustamiskokous 17.9.2018
Aika: 17.9.2018 klo 16.30
Paikka: Olohuone ja Keittiö Wille, Äänekoskentie 311, Äänekoski

1. KOKOUKSEN AVAUS
Kokous avattiin klo. 16.54.

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Minna Heikkinen.
Valittiin sihteeriksi Erja Hakkarainen.

3. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN ja ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Anne Nyholm ja Sari Terävä.
Valittiin ääntenlaskijoiksi samat henkilöt.

4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Esitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

5. KUULLAAN SELVITYS YHDISTYKSEN PERUSTAMISESTA
OAJ suosittelee siirtymistä työnantajakohtaisiin yhdistyksiin. Päätimmekin siirtyä siihen. Koulutuspoliittinen vaikuttaminen voi helpottua, rakenne kevenee sekä tiedottaminen ja kouluttaminen helpottuvat. OAJ antaa myös porkkanarahaa uuden yhdistyksen perustamisesta työnantajakohtaisena yhdistyksenä.

6. PÄÄTETÄÄN YHDISTYKSEN PERUSTAMISESTA, NIMESTÄ JA SÄÄNNÖISTÄ
Esitys: Perustetaan OAJ:n Äänekosken opettajien paikallisyhdistys (ÄOPY) ja hyväksytään työryhmän valmistelemat säännöt
Päätös: Päätettiin perustaa uusi yhdistys esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin nimi Äänekosken opettajien paikallisyhdistys (ÄOPY) ja säännöt.

7. PÄÄTETÄÄN YHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJAN ALLEKIRJOITTAMISESTA
Esitys: Perustavan kokouksen osanottajat allekirjoittavat asiakirjan
Päätös: Toteutui esityksen mukaan.

8. PÄÄTETÄÄN YHDISTYKSEN REKISTERÖINNISTÄ
Esitys: Yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja sihteeri toimivat yhdistyksen nimenkirjoittajina
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

9. PÄÄTETÄÄN YHDISTYKSEN JÄSENMAKSUSTA
Esitys: Työryhmä esittää, että ÄOPY:lle maksettava osuus jäsenmaksusta on 0,13%. Lisäksi Valtakunnallisten yhdistysten (OAJ 0,95; LTOL 0,16, SMOL 0,30) ja OAJ Keski-Suomen (0,03) veloittama osuus.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaan.

10. YHDISTYKSEN TOIMIJOIDEN PALKKIOT
Esitys: päätetään puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten kokouspalkkioista ja matkakustannusten korvauksista sekä toiminnantarkastajien palkkioista.
Päätös: Puheenjohtajan palkkioksi päätettiin: 1000 e
Sihteerin palkkioksi päätettiin: 1000 e
Taloudenhoitajan palkkioksi päätettiin: 600 e
Virkistysvastaavien palkkioksi päätettiin: 1000 e
Toiminnantarkastajien palkkioksi päätettiin: 200 e
Tiedotusvastaan palkkioksi päätettiin: 200 e
Kulukorvaukseksi päätettiin: hallituksenjäsenille 10 e/kokous.

11. TOIMINNANTARKASTAJIEN VALINTA
Esitys: Valitaan toiminnantarkastajat ja heille varahenkilöt tarkastamaan hallinto ja talous ajalle 1.1.-31.12.2019
Päätös: Valittiin toiminnantarkastajiksi Pirjo Heinonen (perhepalvelujohtaja) ja Maarit Kaiponen (Koulunmäen yhtenäiskoulun vuosiluokat 7-9). Valittiin varahenkilöiksi Sari Niskanen (luokanopettaja) ja Katriina Sarjas (luokanopettaja).

12. PUHEENJOHTAJAN JA HALLITUKSEN VALINTA
Esitys: Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja hallitus (12-20 henkilöä)
Päätös: Valittiin puheenjohtajaksi Minna Heikkinen.
Valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:
Kimmo Tuononen, varajäsen: Sanna-Mari Nyholm
Erja Hakkarainen, varajäsen: Mirja Hallikainen
Soile Vantila, varajäsen: Leena Niemelä
Tuula Sarja, varajäsen: Jaana Laitinen
Harri Lehto, varajäsen: Tiina Penttinen
Heli Koski-Lammi, varajäsen: Sari Terävä
Tiina Hämäläinen, varajäsen: Sari Savolainen
Mika Matilainen, varajäsen:Tuija Kinnunen
Hanna Janger, varajäsen: Tarmo Hallikainen
Annika Rekonen, varajäsen: Heli Hänninen
Jaana Kari-svan, varajäsen: Mari Vig
Heini Aaltonen, varajäsen: Anne Nyholm
Eija Kinnunen, varajäsen: Kirsi Marjo
Johanna Ouli, varajäsen: Maarit Rantaniva

13. KÄSITELLÄÄN YHDISTYKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
Esitys: Käsitellään yhdistyksen toiminta- ja taloussuunnitelma.
Päätös: Käsiteltiin yhdistyksen toiminta- ja taloussuunnitelma. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma pienin muutoksin. Tehtiin seuraavat muutokset taloussuunnitelmaan: taloudenhoitaja 600e, virkistysvastaavat 1000 e, Hallituksen käyttövarat (mm. eläkkeelle siirtyjien ja ansioituneiden jäsenten muistaminen sekä hallituksen kokousten kulut) 500 e ja Toimi- ja luottamushenkilöiden koulutus- ja kokous- ja matkakulut 950 e.

14. OAJ:N JÄSENYYS JA EDUNVALVONTAOIKEUDET
Esitys: Haetaan OAJ:n jäsenyyttä ja edunvalvontaoikeuksia
Päätös: Päätettiin esityksen mukaisesti.

15. JÄSENSIIRROT UUTEEN YHDISTYKSEEN
Esitys: Perustamisasiakirjan allekirjoittaneet ovat automaattisesti yhdistyksen jäseniä. Muiden yhdistykseen liittyvien osalta laaditaan yhteisvaltuutus.
Päätös: Päätettiin esityksen mukaisesti.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 18.

_______________________________ _____________________________________
PUHEENJOHTAJA SIHTEERI
MINNA HEIKKINEN ERJA HAKKARAINEN

Pöytäkirjantarkastajat:
_______________________________ _____________________________________
ANNE NYHOLM SARI TERÄVÄ

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä