Teemaopinnot (ops 2016)

Kurssikuvaus 23.1.2016 Veso

Johdanto biotalouteen (Osio I ja II)
Laajuus: 1-2 kurssia

Biotalous-kurssi vahvistaa laaja-alaista yleissivistystä. Samalla se antaa valmiuksia toimia vastuullisesti ja itsenäisesti, mutta myös yhteisöllisesti. Kurssi harjaannuttaa ymmärtämään ja jäsentämään ilmiöitä laaja-alaisesti. Opiskelija saa valmiuksia ylioppilaskirjoituksiin, mutta myös jatko-opintoihin, työelämään ja työhön.
  • Kurssi toteutetaan verkko-opintoina.
  • Kurssi on tarkoitettu suoritettavaksi ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.
Tavoitteet
  • Opiskelija rohkaistuu etsimään biotaloudelle keskeisten käsitteiden ja näkökulmien välisiä yhteyksiä ja muodostamaan niiden pohjalta käsityksen siitä, mitä ala sisältää.
  • Opiskelija oppii hakemaan informaatiota eri lähteistä ja arvioimaan tietolähteiden luotettavuutta.
  • Hän oppii kehittämään tieto- ja viestintäteknologisia taitojaan käytännön toiminnassa sekä työskentelemään tavoitteellisesti ja toimimaan rakentavasti ryhmän jäsenenä.

Sisältö
  • Opiskelija perehtyy biotalouden keskeisimpiin osa-alueisiin, esim. biotuotteet, ympäristöosaaminen, alkutuotanto, biotekniikka, ympäristöekologia, biopolttoaineet, uudistuvat energialähteet, kestävä kehitys.
  • Opiskelija syventää tietämystä opiskelijan itse valitsemalla osa-alueella tieto- ja viestintätekniikan avulla.
Työtavat
  • Opiskelija perehtyy itseohjautuvasti annettuun aineistoon, hakee tietoa monipuolisesti ja osoittaa osaamisensa verkkotehtävien ja erilaisten tuotosten avulla.
  • Osan tuotoksista opiskelija voi tehdä yhteistyössä muiden kanssa.
  • Vierailu biotalouteen liittyvässä kohteessa ja vierailuraportti.

Arviointi

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä (hyväksytty/hylätty). Arviointi perustuu seuraaviin menetelmiin:
  • verkkotehtävät
  • tutkielma tai muu tuotos
  • vierailuun osallistuminen ja siitä raportointi.

Muistiinpanot 9.11.2015

Johdanto biotalouteen (Osio 1)

-Osio suoritetaan yksilötyönä.

Oppimistavoitteet
-opiskelija ymmärtää, mitäbiotalous tarkoittaa ja ymmärtää myös sen globaalin näkökulman 
-
 – orientoivat tehtävät
·         
·        mitkä näistä ovat biotaloutta? Paljon vaihtoehtoja, joista valintaruuduilla valitaan
·        Tutustu biotalous.fi –sivustolle ja vastaa senperusteella oikein-väärin –väittämät 
·        Etsi linkki/video/animaatio, jossa kerrotaanmielestäsi hyvin biotaloudesta tai sen osa-alueesta (hyvä ohjeistus,  kun valinnut linkin, niin heti muillenäkyviin, että se on varattu) Ja kerro, miksi se on hyvä ( tai jotain vastaavaa??)
 
1.      Johdanto uusiutuviin energialähteisiin 
·        JRC:n interaktiivinen energia-animaatio ja sentulkinta: 
o  monivalintatehtävä
o  sanaston laadinta englanti-suomi opiskelijoidentoimesta
o  Thinglink-ohjelmalla oman alueen (Keski-Suomi)vastaava tuotos
 
2.      Biotuotteet ja niiden ympäristövaikutukset
·        Johdannoksi video (esim. Yle Keski-Suomi,youtube, )
o  Äänekosken biotuotetehdas
·        avoimet kysymykset aiheesta ja joihinvastaamisen jälkeen automaattisesti oikeat vastaukset
o  Mitä ovat lähtöraaka-aineet?
o  Mitkä ovat tuotteet?
o  Ympäristövaikutukset?
o   
 
Syventävät opinnot
Lukiossa tämän osion tekemistä suositellaan ryhmätyönä.
1.      Aiheen valinta ja sen perustelu
2.      Oma suunnitelma (palautettava ohjaajallehyväksyttäväksi, tiukka määräaika sille, samalla arvioidaan työn riittävälaajuus)
·        mitä: aiheen valinta
·        miksi: hypoteesi, näkökulma aiheeseen
·        miten: tuotoksen toteutus: 
o  ei pelkkä tekstiä
o  vaihtoehtoina: oman interaktiivisen kuvanluominen Thinglinkillä, kuvasarja, video, uutisvideo (Screencast-o-matic),äänitiedosto ja niiden yhdistelmät
·        milloin: oman aikataulun luominen
3.      Työn tekeminen
4.      Työn palautus
5.      Ohjaaja arvioi ja antaa palautteen
Tet- tai tutustuminen biotalousyritykseen.Tuotoksena lyhyt blogi tai vlogi.

Biotalous-kurssi pohdintoja 7.9.2015

  • Onko tämä hyvä? Eli voidaanko copypastata hankkeen sivulle?

  • Verkkopohjaisuus, työympäristönä peda.net 
  • Yksilötehtäviä ja ryhmätyöskentelyä (max 3 hlö),jos niin haluavat

  • Tavoitteena perehdyttää opiskelija biotalouteen tai käytännössä sen osa-alueeseen tieto-ja viestintätekniikan avulla. Opiskelija tuottaa materiaalia pedanettiin hyödyntäen monipuolisesti tvt:tä:
    • kuvasarjat
    •  videot
    • äänitiedostot
    • tekstiä,
    • tehtäviä

  • Opiskelija etsii esitietoja biotaloudesta ja vastaa opettajien laatimiin lähtökysymyksiin:
    • aineenopettajat laativat omista aineistaan pohjatietokysymyksiä, jotka ovat riittävän helppoja alkuun pääsemiseksi.
    • Lisäksi avuksi voisi antaa muutamia linkkejä, joista etsiä tietoa.
    • myös opiskelija pystyy lisäämään hyödyllisiä linkkejä 
    • opiskelija perehtyy osaan pohja-aineistosta oman mielenkiinnon mukaan: valittava 2-3 aineen kysymyksiä??
    • myös englanti yhtenä vaihtoehtona aineeksi: esim. voisi olla englanninkielinen aineisto ja opiskelijat voisivat suomentaa avainsanoja.

  • Porkkanat
    • Vierailu yritykseen ja siitä raportti
    • tet-päivä
    • kurssin hyväksiluku muissa yhteistyöoppilaitoksissa
    • kansainväliset yhteydet ?
    • työelämäyhteistyö
    • yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa
    • ajankohtaisuus

  • aihepiirejä
    • uudet tutkimustulokset
    • ympäristöosaaminen
    • alkutuotanto
    • biotekniikka
    • ympäristöekologia
    • biopolttoaineet
    • uudistuvat energialähteet
    • kestävä kehitys


Opsin luonnoksesta

Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja. Ne eheyttävät opetusta ja kehittävät opiskelijoiden taitoja hahmottaa ja ymmärtää yksittäistä oppiainetta laajempia kokonaisuuksia. Teemaopintojen keskeisenä tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia usean eri oppiaineen tietojen ja taitojen yhdistämiseen ja soveltamiseen. Teemaopintojen tavoitteet ja sisällöt tarkennetaan ja konkretisoidaan opetussuunnitelmassa.
Opetuksen tavoitteet
Teemaopintojen tavoitteena on, että opiskelija
 rohkaistuu etsimään eri tieteen- ja taiteenalojen keskeisten käsitteiden ja näkökulmien välisiä yhteyksiä ja muodostaa niiden pohjalta kokonaisuuksia
 hahmottaa ongelmia, ilmiöitä tai kysymyksiä sekä innostuu etsimään niihin ratkaisuja yksin ja yhteistyössä muiden kanssa
 hyödyntää eri aloilta hankkimiaan tietoja ja taitoja
 hakee informaatiota eri lähteistä ja arvioi tietolähteiden luotettavuutta
 soveltaa osaamistaan ja kehittää tieto- ja viestintäteknologisia taitojaan käytännön toiminnassa
 työskentelee tavoitteellisesti ja toimii rakentavasti ryhmän jäsenenä.
Arviointi
Teemaopintojen arviointi perustuu opiskelijan taitoihin hakea tietoa, arvioida ja soveltaa sitä sekä tuottaa luotettavien lähteiden pohjalta jäsentyneitä kokonaisuuksia. Olennaisia arvioinnin kohteita ovat opiskelijan taidot arvioida kriittisesti tietolähteitä sekä ymmärtää eri tietojen ja taitojen välisiä yhteyksiä. Työskentelyn arviointi kohdistuu sen tavoitteellisuuteen ja suunnitelmallisuuteen. Opiskelijoille annetaan ohjaavaa palautetta myös vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoista sekä työvälineiden käytöstä. Teemaopintojen arvioinnissa käytetään monipuolisia arviointimenetelmiä.

2. Ilmiöpohjaista työskentelyä teknologialla (TO2)
Tieto- ja viestintäteknologian kurssin tavoitteena on, että opiskelija suunnittelee, toteuttaa ja esittää yksin tai yhteistyössä muiden opiskelijoiden kanssa johonkin ilmiöön tai aihepiiriin liittyvän dokumentoidun projektin, tutkielman, keksinnön tai muun tuotoksen. Samalla hän kehittää osaamistaan tieto- ja viestintäteknologiassa. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija saa tilaisuuksia oppiainerajat ylittävään työskentelyyn ja yhteistyöhön. Kurssin keskeisillä sisällöillä on yhteys kahden tai useamman eri oppiaineen tietoihin ja taitoihin sekä aihekokonaisuuksiin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä