Historia

Historian opiskelu lukiossa

Historian opiskelu lukiossa poikkeaa monessa mielessä siitä, miten kyseistä ainetta on opiskeltu aikaisemmin. Lukiossa sinulta edellytetään aikaisempaa laajempien asiakokonaisuuksien hallintaa. Tästä syystä kiinnitä huomiota vaikutussuhteisiin - mikä oli jonkin asian tai ilmiön syynä eli miten jokin asia tai ilmiö syntyi joidenkin muiden asioiden vaikutuksen tuloksena.
 
Jokin historian ilmiö voi olla syntynyt monen syyn yhteisvaikutuksesta, ja sinun tulisi kyetä hahmottamaan kyseinen kokonaisuus sekä osata ilmaista asia kirjoitetussa muodossa.
  • Pienten, lyhyiden vastausten sijaan lukion historian koevastauksissa korostetaan esseevastaamista.
  • Vastausten pitäisi olla sisällöltään laaja-alaisia eikä suppeita.
  • Vastausten pitäisi kohdentua yksinomaan kysyttyyn asiaan.
 
Kokeessa on erilaisia kysymystyyppejä kuten lähde- tai tilastotehtäviä. 

Oikea opiskelutekniikka on tärkeä osa historian lukio-opiskelua. Kyseisen aineen opiskelu perustuu pitkälti tekstin lukemiseen - ja sen ymmärtämiseen.  Tavoite on se, että muistat lukemansa asiat: ne ovat muistissasi tietyssä loogisessa järjestyksessä. Tätä kutsutaan tekstin jäsentämiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä